Tu­han­net nuo­ret ku­nin­gas­ping­vii­nit sei­so­vat kyl­ki kyl­jes­sä. Tuu­li pör­röt­tää nii­den rus­ke­aa poi­ka­sun­tu­vaa. Falk­lan­din­saa­ril­la ei ole tal­vel­la pauk­ku­pak­ka­sia, mut­ta ar­mot­to­man tuu­len vuok­si lin­nut ovat sil­ti pa­lel­tu­mis­vaa­ras­sa.

Läm­pi­mäs­tä höy­hen­peit­tees­tä ja iho­na­lai­ses­ta ras­va­ker­rok­ses­ta huo­li­mat­ta ku­nin­gas­ping­vii­nit jou­tu­vat suo­jau­tu­maan tuu­lel­ta pak­kau­tu­mal­la toi­si­aan vas­ten. Ne vaih­ta­vat ai­ka-ajoin paik­kaa, jot­ta ku­kaan ei jou­du sei­so­maan jou­kon ul­ko­reu­nal­la vaa­ral­li­sen pit­kään.

Tuu­li voi ol­la lem­peä tai hir­mui­nen

Tuu­li syn­tyy, kun il­ma vir­taa alu­eel­ta toi­sel­le maa­pal­lon pin­nal­la. Läm­pö­ti­lan ja il­man­pai­neen erot mää­rää­vät, vir­taa­ko il­ma­mas­sa lep­pe­äs­ti vai hir­mu­myrs­kyn voi­mal­la.

Joil­le­kin eläi­mil­le tuu­li on elin­tär­keä. Sii­vek­käi­den tai hy­vin pien­ten eläin­ten on help­po tait­taa pit­kiä mat­ko­ja tuu­len mu­ka­na. Esi­mer­kik­si hä­mä­hä­kit ei­vät mi­ten­kään voi­si ylit­tää me­riä omin ja­loin. Kui­ten­kin tuul­ten tuo­mat hä­mä­hä­kit ovat en­sim­mäi­siä tu­lok­kai­ta uu­sil­la vul­kaa­ni­sil­la saa­ril­la.

Len­to­mat­kus­tus on mah­dol­lis­ta, kos­ka mo­net nuo­ret hä­mä­hä­kit te­ke­vät it­sel­leen seit­ti­pur­jeen. Ne ei­vät voi oh­ja­ta me­no­aan, ja suu­rin osa mat­kus­ta­jis­ta saa­kin sur­man­sa. Ne pää­ty­vät lin­tu­jen suu­hun tai pu­to­a­vat ve­teen. Muu­ta­ma on­ne­kas ti­pah­taa ai­ka­naan so­pi­val­le elin­pai­kal­le, jos­kus upou­u­del­le saa­rel­le, jol­le yk­si­kään hä­mä­häk­ki ei ole vie­lä koi­pe­aan las­ke­nut.

Myös sii­vek­käät hyön­tei­set pää­se­vät tuu­len mu­ka­na pal­jon kau­em­mas kuin iki­nä omin voi­min. Ke­väi­sin Suo­meen saa­puu ete­läs­tä mil­jar­de­ja muut­ta­via hyön­tei­siä, joi­den mas­sat erot­tu­vat tut­ka­ku­vis­sa ki­lo­met­rin­kin kor­keu­del­la. Ne ei­vät oi­ke­as­taan len­nä, vaan aje­leh­ti­vat voi­mak­kai­den ete­lä­tuul­ten mu­ka­na. Jo­ten­kin hyön­tei­set osaa­vat ar­vi­oi­da, mil­loin ai­ka on oi­kea yläil­mo­jen vir­tauk­sis­ta maan ta­sal­le las­keu­tu­mi­seen.

Tuu­li voi vie­dä hen­gen

Tuu­li voi tap­paa, jos se vie läm­mön men­nes­sään. Ta­sa­läm­pöis­ten eläin­ten on pi­det­tä­vä ruu­miin­läm­pön­sä sa­ma­na, oli­pa ym­pä­ril­lä sit­ten hel­le tai pauk­ku­pak­ka­nen. Kova tuu­li jääh­dyt­tää ke­hoa pal­jon no­pe­am­min kuin pelk­kä kyl­mä il­ma.

Esi­mer­kik­si kym­me­nen as­teen pak­ka­nen tun­tuu –23 as­teel­ta, jos tuul­ta on sa­maan ai­kaan kak­si­kym­men­tä met­riä se­kun­nis­sa. Sama tuu­len­no­peus 20 as­teen pak­ka­ses­sa vas­taa­kin jo –37 as­teen pauk­ku­pak­kas­ta ja voi ai­heut­taa ul­koi­le­val­le ih­mi­sel­le pa­lel­tu­mia jo kym­me­nes­sä mi­nuu­tis­sa.

Vil­lie­läi­met ei­vät pää­se pa­him­mal­la­kaan sääl­lä si­säl­le läm­pö­pat­te­rin ää­reen. Kai­kil­la ei ole saa­ta­vil­laan edes suo­jai­saa pe­sä­ko­loa, vaan ne ovat täy­sin sään ar­moil­la. Sik­si kyl­mien seu­tu­jen eläi­mil­lä on yl­lään luon­non oma tuu­li­tak­ki. Ping­vii­neil­lä on il­ma­van un­tu­van pääl­lä ker­ros si­lei­tä sul­kia, jot­ka py­sy­vät ah­ke­ran su­ki­mi­sen an­si­os­ta si­le­ä­nä, lä­hes il­ma­tii­vii­nä kuo­re­na.

Po­roa muis­tut­ta­van huip­pu­vuor­ten­peu­ran turk­ki on niin läm­min, et­tei sitä pa­le­li­si edes 50 as­teen pak­ka­ses­sa. Huip­pu­vuo­ril­la ei ole mit­taus­his­to­ri­an ai­ka­na ol­lut kos­kaan ai­van niin kyl­mä, mut­ta puut­to­mil­la saa­ril­la pu­hal­ta­van ko­van tuu­len vuok­si sää voi hy­vin­kin vas­ta­ta täl­lai­sia lu­ke­mia. Tu­ke­va­ra­ken­tei­nen pik­ku peu­ra ei kui­ten­kaan edes hy­ti­se pak­kas­tuu­les­sa, joka on tal­vi­ta­mi­nei­siin pu­keu­tu­neel­le ih­mi­sel­le vaa­ral­li­nen mi­nuu­teis­sa.  

Jut­tu on jul­kais­tu GEO-leh­des­sä 4/2019.

Lue myös:

Eläin­maa­il­man ou­dot ate­ri­at

Yk­si ei kuu­lu jouk­koon