Nuoren simpanssin on tärkeää oppia emoltaan syötävät kasvit ja simpanssien monimutkaisen sosiaalisen elämän kiemurat.
Thomas Marent / Minden Pictures
Maija Karala
Jos luonto on armoton paikka, jossa selviytymisestä taistellaan kynsin ja hampain, yhteisen aterian luulisi olevan saavuttamatonta luksusta. Kun ruokaa ei voi hakea supermarketista tarpeeksi koko perheelle, kannattaa syödä yksin kaikki mitä löytää.
Vai onkohan näin? Jotkin eläimet kulkevat ja syövät yksin, mutta myös yhdessäolosta on monenlaista etua. Evoluutio onkin muovannut lukemattomista eläimistä seurallisia.
Seeprat ja gnuantiloopit laiduntavat Itä-Afrikan avoimilla savanneilla, missä ei ole suojaa saalistajien nälkäisiltä katseilta. Alati on vaara, että leijonat tai muut saalistajat hiipivät selän taakse. Antilooppi voi joko tarkkailla ympäristöään pää pystyssä tai kumartua syömään, mutta ei molempia yhtä aikaa Eläimet ovat ratkaisseet ongelman yksinkertaisesti ruokailemalla porukassa. Ne laiduntavat niin suurina laumoina, että joka hetki ainakin joku tarkkailee horisonttia. Mitä enemmän silmäpareja, sen parempi. Antiloopit ovat kuin ruuhkaisen pikaruokalan asiakkaita huonomaineisessa kaupunginosassa. Ne ovat toisilleen tuntemattomia ja kukin valppaana, mutta paremmassa turvassa yhdessä kuin yksin.
Yhteistyö voi olla aterian edellytys
Toisten eläinten ravinto on paljon vaikeammin tavoitettavissa kuin savannin heinä. Leijonat, sudet ja muut laumoissa elävät suurpedot pystyvät yhdessä kaatamaan suuria ja vaarallisia saaliseläimiä, kuten seeproja, puhveleita tai hirviä.
Näiden eläinten täytyy tehdä saumatonta yhteistyötä, jotta aterialle päästään. Lauman jäsenet tuntevatkin toisensa hyvin. Susilauma koostuu tavallisesti puolisoista ja niiden aikuisista pennuista. Leijonien metsästävä yksikkö puolestaan on joukko tyttäriä, siskoja, tätejä, äitejä ja mummoja. Leijonien ateriointi menestyksekkään metsästysretken jälkeen tuokin mieleen suurperheen kokoontumisen päivälliselle, perheriitoineen kaikkineen.
Papukaijojen parvet koostuvat pariskunnista ja nuorista sinkuista. Niillekin moni silmäpari tuottaa turvaa saalistajia vastaan, ja parvi toimii lisäksi hyödyllisenä tietopankkina. Joku muistaa aina, mistä löytää juuri näihin aikoihin kypsyviä hedelmiä tai satoisan pähkinäpuun.
Papukaijaparven aterioinnille on tyypillistä lakkaamaton rupattelu ja värikäs sosiaalinen elämä, johon kuuluu flirttailua, parinvaihtoa, syrjähyppyjä, riitoja ja sopimista. Meno on kuin tv-sarjassa Kauniit ja rohkeat.
Joskus seura on tärkeämpää kuin ruoka
Sitten on eläimiä, joille syöminen on sosiaalisuuden rinnalla melkein sivuseikka. Simpansseja näkee ani harvoin yksin. Ne elävät laumoina, jotka vuoroin hajoavat pienemmiksi ryhmiksi ja vuoroin kokoontuvat taas. Hyvä ruoka – vaikkapa hedelmiä notkuva puu tai onnistuneen metsästysretken jälkeinen saaliinjako – tuo simpanssit yhteen.
Silloin meno on kuin poliitikkojen cocktailkutsuilla. Oleellista on, kuka näyttäytyy kenen kanssa ja pitääkö pokka. Ruokailun lomassa hankitaan liittolaisia, osoitetaan tukea ja vedetään sitä pois, jopa ostetaan palveluksia. Lähimmät serkkumme ovat todellakin poliittisia eläimiä.
Juttu on julkaistu GEO-lehdessä 11-12/2019.
Lue myös:
Tämä sivusto käyttää evästeitä käytettävyyden parantamiseksi. Jatkamalla sivuston käyttöä hyväksyt myös evästeiden käyttämisen.
© Fokus Media Finland. Materiaalin kopioiminen muuhun kuin yksityiseen, ei-kaupalliseen käyttöön kielletty.
Aineiston käyttö uuden palvelun osana kielletty.
Fokus Media Finland Oy, Hämeentie 135, 00560 Helsinki, Y-tunnus 2618356-2