Il­mas­ton­muu­tos ete­nee ark­ti­sel­la alu­eel­la eli Ark­tik­sel­la kak­si ker­taa no­pe­am­min kuin muu­al­la maa­pal­lol­la. On mah­dol­lis­ta, et­tä alu­een ke­säi­nen jää­pei­te on ka­don­nut jo vuon­na 2040. Seu­rauk­set eko­sys­tee­mil­le ovat dra­maat­ti­set. La­jit mik­ros­koop­pi­ses­ta plank­to­nis­ta jää­kar­hui­hin ovat jäi­den su­la­es­sa hä­tää kär­si­mäs­sä.

Luon­to­mat­kai­li­joil­le Ark­tis tar­jo­aa mo­nia hät­käh­dyt­tä­viä elä­myk­siä ku­ten jää­kar­hu-, mur­su- ja va­las­ret­kiä. Myös Ark­tik­sel­la elä­vät ih­mi­set ja hei­dän kult­tuu­rin­sa hou­kut­te­le­vat tu­ris­te­ja. Alas­kas­sa, Ka­na­dan poh­joi­so­sis­sa ja Grön­lan­nis­sa asuu al­ku­pe­räis­kan­saa, inuit­te­ja eli inui­it­te­ja, joil­le me­rie­ko­sys­tee­mi tar­jo­aa sekä ra­vin­toa et­tä tär­ke­än toi­meen­tu­lo­läh­teen. Heil­lä­kin on edes­sään suu­ria muu­tok­sia.

Ark­ti­nen tu­ris­mi pai­not­tuu hei­nä–elo­kuu­hun, jol­loin va­loa riit­tää vuo­ro­kau­den ym­pä­ri. Suo­si­tuim­mat ark­ti­set mat­kai­lu­koh­teet ovat Huip­pu­vuo­ret ja Grön­lan­ti, joi­hin saa­puu mat­kai­li­joi­ta eten­kin Poh­jois­mais­ta. Myös ris­tei­ly­mat­kai­lu kas­vaa näil­lä alu­eil­la voi­mak­kaas­ti. Suu­rim­pien ris­tei­li­jöi­den kyy­tiin mah­tuu yli 4 000 mat­kus­ta­jaa

Yli sata vuot­ta ris­te­ly­mat­kus­tus­ta

Ris­tei­ly­mat­kat Huip­pu­vuo­ril­le al­koi­vat jo vuon­na 1892. Vuon­na 2015 saa­ril­la yö­pyi 113 000 tu­ris­tia, ja nel­jä vuot­ta myö­hem­min mat­kai­li­joi­den mää­rä ylit­ti 155 000:n kä­vi­jän ra­ja­pyy­kin. Myös ho­tel­lien ja ra­vin­to­loi­den mää­rä on kas­va­nut vuo­sien var­rel­la jyr­käs­ti. Huip­pu­vuor­ten pää­kau­pun­gis­sa, rei­lun 2 000 asuk­kaan Lon­gy­ear­by­e­nis­sä, ai­noa yö­py­mis­vaih­to­eh­to oli 1980-lu­vul­le as­ti nuk­kua tel­tois­sa len­to­ken­tän ku­pees­sa.

Tuol­loin kau­pun­gis­sa oli ai­no­as­taan yk­si ra­vin­to­la ei­kä yh­tään kaup­paa. Nyt mat­kai­lu on Huip­pu­vuor­ten pää­e­lin­kei­no.

Jää­ti­köi­den peit­tä­mäs­sä Grön­lan­nis­sa tär­kein elin­kei­no on ka­las­tus, mut­ta mat­kai­lun mer­ki­tys kas­vaa siel­lä­kin koko ajan. Täl­lä maa­il­man suu­rim­mal­la saa­rel­la kävi vuon­na 2018 yli 90 000 mat­kai­li­jaa.

Se on lä­hes kak­si ker­taa niin pal­jon kuin saa­rel­la on asuk­kai­ta.

Tu­ris­mi kes­kit­tyy Grön­lan­nis­sa Kes­ki-Grön­lan­tiin Dis­ko­lah­den alu­eel­le, ja siel­lä eten­kin 4 900 asuk­kaan Ilu­lis­sa­tin kau­pun­kiin. Va­el­lus­tu­ris­tit suun­taa­vat si­sä­maa­han Kan­ger­lus­su­a­qin ky­lään.

Ilu­lis­sa­tiin ih­mi­siä hou­kut­te­le­vat ni­me­no­maan jää­vuo­ret, joi­ta kau­pun­gin ni­mi­kin tar­koit­taa. Jopa kym­me­ne­so­sa Grön­lan­nin jää­vuo­ris­ta muo­dos­tuu Ilu­lis­sa­tin vie­rei­ses­tä Ser­meq Ku­jal­leq -jää­ti­kös­tä. Se on An­tark­tik­sen eli Ete­lä­man­te­reen li­säk­si ai­noa paik­ka, jos­sa jää­ti­köis­tä loh­ke­aa me­reen jää­vuo­ria. Jää­ti­kön edes­sä si­jait­se­va Jää­vuo­no on­kin ol­lut vuo­des­ta 2004 läh­tien Unes­con maa­il­man­pe­rin­tö­a­lue.

Myös tämä jää­tik­kö on nyt ve­täy­ty­nyt il­mas­ton­muu­tok­sen seu­rauk­se­na voi­mak­kaas­ti si­sä­maa­han. Grön­lan­nin jää­ti­köt su­la­vat no­pe­am­min kuin 350 vuo­teen. Seu­rauk­set ovat jä­ri­syt­tä­vät, sil­lä su­la­es­saan ko­ko­naan ne voi­vat nos­taa maa­pal­lon mer­ten pin­taa kuu­del­la met­ril­lä.

Grön­lan­tiin vai Huip­pu­vuo­ril­le?

Mai­se­mil­taan Grön­lan­ti on mo­ni­puo­li­sem­pi kuin Huip­pu­vuo­ret, sil­lä Huip­pu­vuo­ril­la ei ole jää­vuo­ria, ai­no­as­taan me­reen pää­ty­viä jää­ti­köi­tä. Sen si­jaan jää­kar­hun nä­ke­mi­nen on to­den­nä­köi­sem­pää Huip­pu­vuo­ril­la, kos­ka Grön­lan­nis­sa nämä eläi­met asu­vat asu­mat­to­mil­la alu­eil­la saa­ren poh­jois- ja itä­o­sis­sa. Koil­lis-Grön­lan­nis­sa puo­les­taan on maa­il­man suu­rin kan­sal­lis­puis­to, joka on pin­ta-alal­taan kol­me ker­taa Suo­men ko­koi­nen. Mat­kus­ta­mi­nen näil­le syr­jä­seu­duil­le jää kui­ten­kin mo­nen haa­veek­si, on­han he­li­kop­te­ri- tai pien­ko­ne­kyy­ti sii­hen ai­noa vaih­to­eh­to.

Var­si­nai­sia tei­tä Huip­pu­vuo­ril­la ja Grön­lan­nis­sa ei ole lain­kaan – vai­ke­a­kul­kui­nen maas­to sekä jää­ti­köt es­tä­vät nii­den ra­ken­ta­mi­sen. On­kin to­den­nä­köis­tä, et­tä len­to- ja lai­va­mat­kus­tus li­sään­ty­vät tu­le­vai­suu­des­sa. Grön­lan­ti­lai­nen ka­las­ta­ja Aa­bi­li Lan­ge ker­too, et­tä Ilu­lis­sa­tin len­to­kent­tää suun­ni­tel­laan laa­jen­net­ta­vak­si niin, et­tä en­tis­tä suu­rem­mat mat­kus­ta­ja­ko­neet voi­si­vat las­keu­tua sin­ne.

Kun tu­ris­mi kas­vaa, li­sään­tyy myös toi­mi­van jä­te­huol­lon tar­ve. Eris­ty­neet ja ark­ti­set olo­suh­teet te­ke­vät sii­tä kui­ten­kin haas­ta­vaa. Koko Ark­tik­sel­la jä­te­ve­det puh­dis­te­taan täl­lä het­kel­lä ai­no­as­taan Huip­pu­vuor­ten Ny-Åle­sun­din tut­ki­mu­sa­se­mal­la. Niin­pä myös Aa­bi­li Lan­ge to­dis­taa Ilu­lis­sa­tin sa­ta­mas­sa kel­tai­sen jä­te­ve­si­vir­ran syök­sy­mis­tä sa­maan Dis­ko­lah­teen, jos­sa hän ka­las­taa ja joka on koko Grön­lan­nin ka­las­tuk­sen kes­kus.

Jä­te­ve­den­puh­dis­ta­mo­jen ra­ken­ta­mi­nen iki­rou­tai­seen ja kal­li­oi­seen maa­pe­rään on vai­ke­aa, mut­tei mah­do­ton­ta. Ke­mi­al­li­nen jä­te­ve­den­puh­dis­tus toi­mii on­nek­si myös ark­ti­ses­sa il­mas­tos­sa, ja ana­e­ro­bi­ses­sa puh­dis­tuk­ses­sa jä­te­ve­des­tä voi­tai­siin tuot­taa läm­pöä.

Jät­tei­den kier­rä­tyk­ses­sä on sen si­jaan otet­tu edis­ty­sas­ke­lia. Lon­gy­ear­by­e­nin jät­teet hau­dat­tiin, pol­tet­tiin tai vie­tiin kaa­to­pai­kal­le vuo­si­kym­men­ten ajan. Vuo­des­ta 2007 läh­tien jät­tei­tä on kier­rä­tet­ty ja kul­je­tet­tu man­te­reel­le lai­voil­la. Huip­pu­vuor­ten pai­kal­lis­hal­lin­non ym­pä­ris­tön­suo­je­lu­pääl­lik­kö Mor­ten We­de­ge ker­too, et­tä muo­vi­set as­ti­at ja muo­vi­pus­sit kiel­let­tiin Huip­pu­vuo­ril­la liik­ku­vis­sa lai­vois­sa lo­ka­kuus­ta 2018 al­ka­en. Kiel­toa ol­laan laa­jen­ta­mas­sa kos­ke­maan ho­tel­le­ja, ra­vin­to­loi­ta ja muu­ta­kin tu­ris­mi­bis­nes­tä.

Ih­mis­ten liik­ku­mi­nen her­käl­lä tund­ral­la tuo mu­ka­naan omia on­gel­mi­aan ku­ten kas­vil­li­suu­den tal­laan­tu­mis­ta. Huip­pu­vuo­ril­la laa­di­taan­kin suun­ni­tel­mia kas­va­van mat­kai­lun hal­lit­se­mi­sek­si.

Luon­non li­säk­si kult­tuu­ri muut­tuu

Myös luon­non an­ti­mis­ta riip­pu­vai­nen inuit­ti­kult­tuu­ri on mur­rok­ses­sa.

”Mi­kä­li grön­lan­nin­pal­las, joka on Grön­lan­nin tär­kein ka­la­la­ji, muut­taa poh­joi­seen ve­den läm­me­tes­sä, alam­me ka­las­taa turs­kaa”, sa­noo Aa­bi­li Lan­ge. Hän ei kui­ten­kaan vai­ku­ta ko­vin­kaan huo­les­tu­neel­ta – alu­eel­la riit­tää ai­na ka­las­tet­ta­vaa.

Hyl­keen- ja va­laan­pyyn­ti on muu­tos­ten kou­ris­sa muis­ta­kin syis­tä kuin il­mas­ton­muu­tok­sen ta­kia. Ta­vat muut­tu­vat.

”Nuo­ret grön­lan­ti­lai­set ei­vät syö va­laan­li­haa”, ker­too en­ti­nen ka­las­ta­ja Niels Ohl­sen Ilu­lis­sa­tin sa­ta­mas­sa.

Muu­tos on ta­pah­tu­nut myös re­ki­koi­rien suh­teen. Met­säs­tyk­seen ja ka­las­tuk­seen pe­rin­tei­ses­ti käy­tet­ty­jä koi­ria oli vuon­na 2000 noin 5 000, mut­ta vuon­na 2018 enää 500. Koi­rien tar­vet­ta on vä­hen­tä­nyt jään hu­pe­ne­mi­sen li­säk­si moot­to­ri­kelk­ko­jen yleis­ty­mi­nen.

Kun mah­dol­li­suu­det har­joit­taa van­ho­ja elin­kei­no­ja ka­ven­tu­vat mo­nin ta­voin, ih­mi­sil­lä on usein edes­sä muut­to maa­seu­dul­ta kau­pun­kei­hin. Toi­nen­kin vaih­to­eh­to kui­ten­kin on, jos kas­va­vas­ta tu­ris­mis­ta saa­ta­vat tu­lot riit­tä­vät elät­tä­mään pai­kal­li­set asuk­kaat.

Tu­ris­mil­la voi­kin ol­la luon­non­suo­je­luun kan­nus­ta­va vai­ku­tus, sil­lä ih­mi­sil­lä on tai­pu­mus suo­jel­la sitä, mitä he ovat it­se näh­neet ja ko­ke­neet. Oli­si­ko esi­mer­kik­si maa­il­man kan­sal­lis­puis­to­ja ole­mas­sa il­man niis­sä vie­rai­le­via mat­kai­li­joi­ta? Ja mi­ten oli­si har­vi­nais­ten la­jien suo­je­lun lai­ta, el­lei­vät ih­mi­set nä­ki­si eläi­miä nii­den oi­ke­as­sa eli­nym­pä­ris­tös­sä?

Ark­ti­sel­la tu­ris­mil­la voi hy­vin ol­la myön­tei­si­ä­kin seu­rauk­sia. Se edel­lyt­tää kui­ten­kin sen lie­veil­mi­öi­den hal­lit­se­mis­ta oi­ke­an­lai­sel­la suun­nit­te­lul­la.  

Jes­si­ca Haap­ky­lä on me­ri­bi­o­lo­gi ja tie­to­kir­jai­li­ja, joka vie­rai­li poh­joi­sil­la me­ril­lä Alas­kas­sa en­sim­mäi­sen ker­ran vuon­na 2004 Jean-Mic­hel Cous­te­aun ku­vaus­ryh­män mu­ka­na. Vii­si­tois­ta vuot­ta myö­hem­min hän mat­kus­ti Grön­lan­tiin ja Huip­pu­vuo­ril­le. Mat­kan tu­lok­se­na syn­tyi kir­ja Me­ren ta­ri­na (In­to).

Jut­tu on jul­kais­tu GEO-leh­des­sä 3/2020.

Lue myös:

Lu­men ja jään san­ka­rit

Seit­se­män ky­sy­mys­tä Ete­lä­man­te­rees­ta