Suu­ria suo­a­lu­ei­ta on Ete­lä-Suo­mes­sa vä­hän­lai­ses­ti. Soi­den­suo­je­luoh­jel­maan kuu­lu­va Hon­ka­jo­en Hui­dan­kei­das on niis­tä yk­si. Sen luon­non­rik­kau­det ovat mo­ni­nai­set, mut­ta vain har­vo­jen tie­dos­sa.

Luon­to­ku­vaa­ja Es­ko In­berg löy­si tä­män hil­jai­sen kei­taan vuo­si­kym­me­niä sit­ten. Tääl­lä hän voi ku­va­ta la­je­ja, joi­ta var­ten moni mat­kaa poh­joi­seen. In­ber­gin mu­kaan Hui­dan­kei­das on erään­lai­nen mur­ros­vyö­hy­ke, jos­ta ete­lään siir­ryt­tä­es­sä la­jien pai­no­tus muut­tuu jyr­käs­ti. Esi­mer­kik­si poh­ja­nu­kon­ko­ren­to­ja löy­tyy ete­läm­pää niu­kas­ti.

Huidankeitaan luontotornista voi tarkkailla suoalueen elämää.

Esko Inberg

Lam­met täp­lit­tä­vät mai­se­maa

Hui­dan­kei­das­ta täp­lit­tä­vät mo­net pie­net lam­met. Nii­den ym­pä­ril­lä tans­sah­te­lee ke­sä­päi­vi­nä usei­ta per­ho­sia, ku­ten kar­hu­sii­lik­käi­tä ja suo­kel­ta­per­ho­sia. Maan pin­taa lam­pien ym­pä­ril­lä peit­tä­vät li­han­syö­jä­kas­vei­hin lu­keu­tu­vat pit­kä­leh­ti­ki­ho­kit, jot­ka pyy­dys­tä­vät pie­niä hyön­tei­siä tah­me­aa nes­tet­tä erit­tä­vil­lä leh­tien­sä pyyn­ti­kar­voil­la. Pyyn­ti on rau­ke­an pas­sii­vis­ta, sil­lä kas­vi ei tee pal­jo­a­kaan saa­liin­sa pään­me­nok­si. Hyön­tei­set vain tu­le­vat lii­an lä­hel­le ja tart­tu­vat kiin­ni. Sen jäl­keen nämä on­net­to­mat jää­vät tyy­dyt­tä­mään kas­vin ty­pen­tar­vet­ta.

Lin­tu­la­jien kir­jo Hui­dan­kei­taal­la on run­sas ym­pä­ri vuo­den mut­ta eri­tyi­ses­ti pe­si­mä­ai­ka­na. Mai­se­mas­sa ihas­tut­ta­vat esi­mer­kik­si kan­sal­lis­lin­tu lau­lu­jout­sen, har­vi­nai­nen mus­ta­kurk­ku-uik­ku, pik­ku­kuo­vi ja ka­pus­ta­rin­ta. Suo­lam­men tum­mas­sa ve­des­sä viih­tyy puo­li­son­sa kans­sa ar­ka kaak­ku­ri, jon­ka kan­ta on Suo­mes­sa pie­nen­ty­nyt vuo­si­kym­men­ten ajan. Hui­dan­kei­taan va­ki­oa­suk­kei­hin kuu­lu­vat myös kur­jet, jot­ka saa­pu­vat ke­vääl­lä suu­ri­na au­roi­na. Suon reu­na-alu­eil­la, lä­hem­pä­nä met­sän­reu­naa, tou­hui­le­vat tee­ret soi­ti­mel­laan. Siel­lä saat­taa on­ne­kas lin­tu­jen­tark­kai­li­ja näh­dä vi­lauk­sen myös poh­jan­sir­kus­ta.

Lam­pien alu­eel­la ei saa liik­kua lin­tu­jen pe­si­mä­ai­ka­na, mut­ta ret­kei­li­jä voi kii­ve­tä tark­kai­le­maan nä­ky­miä lin­tu­tor­nis­ta. Rau­hal­li­nen suo­mai­se­ma ku­hi­see elä­mää, kun­han osaa kat­soa. In­berg ker­too käy­vän­sä alu­eel­la usein vain naut­ti­ak­seen rau­has­ta. Hän ke­hot­taa sa­tun­nais­ta kä­vi­jää an­ta­maan it­sel­leen ai­kaa, kuun­te­le­maan ja kes­kit­ty­mään. Si­ten luon­toon tot­tu­ma­ton­kin voi ha­vai­ta asi­oi­ta, joi­den ohi nor­maa­lis­ti kul­ki­si mi­tään huo­maa­mat­ta. Ku­ten lä­hei­sel­lä mät­tääl­lä pik­kui­sen pääs­täi­sen.

Hui­dan­kei­taal­la kor­keu­se­rot ovat pie­niä, ja ta­sai­ses­sa mai­se­mas­sa nä­kee pit­käl­le. In­berg on ta­van­nut suol­la hir­viä ja ket­tu­ja. Suon suo­jis­sa liik­kuu sil­loin täl­löin myös kar­hu­ja, il­vek­siä ja su­sia, jot­ka to­sin va­ro­vai­si­na kier­tä­vät ih­mi­sen kau­kaa.

Ke­säl­lä mo­nen­lais­ta su­ri­naa, ka­hi­naa ja lip­la­tus­ta ku­hi­se­va suo on hil­jai­nen kei­das ih­mi­sel­le, jon­ka kor­va on tot­tu­nut eri­lai­seen ää­ni­mai­se­maan. Tal­vel­la suo hil­je­nee lä­hes täy­sin. Sil­loin isom­pien ni­säk­käi­den liik­kei­tä on hel­pom­pi seu­ra­ta ja tal­veh­ti­maan jää­neet lin­nut viet­tä­vät hil­jai­se­loa. Kun ra­vin­toa on vä­hem­män, on suu­rem­pi ris­ki tul­la huo­ma­tuk­si ja syö­dyk­si. Lu­meen jää­neet jäl­jet ker­to­vat ta­ri­naan­sa.

Nuori uroshirvi suon reunametsikössä on kuullut askeleita.

Esko Inberg

Suo­mi 100 vuot­ta -jut­tu­sar­ja tuo­tet­tiin yh­teis­työs­sä Suo­men Luon­non­va­lo­ku­vaa­jat SLV ry:n kans­sa. Jut­tu on jul­kais­tu GEO-leh­des­sä 5-6/2017.

Lue myös:

Es­poos­sa pii­les­ke­lee yl­lä­tys