Jemeninkameleontin kieli on hirmuinen ase. Kameleontit pystyvät ampumaan kielen ulos suustaan jopa viiden metrin sekuntinopeudella.
Stephen Dalton / Minden Pictures
Maija Karala
Selkärankaisten suussa sijaitseva lihaskimppu, kieli, on monikäyttöinen kuin sveitsiläinen linkkuveitsi. Evoluutio on aikojen saatossa muovannut sille mielikuvituksellisia muotoja ja erikoisia tehtäviä.
Suulla syödään, ja siihen liittyvät monet kielenkin tehtävät. Meillä nisäkkäillä kieli ohjaa ruokaa hampaiden jauhettavaksi ja nuolee tähteet pois jälkeenpäin. Sen pinnalla sijaitsevat makunystyt, joiden tarkoitus on auttaa tunnistamaan syömäkelpoiset suupalat. Makunautinnot ovat niiden onnekas sivutuote.
Kirahvi poimii pitkällä, notkealla kielellään akaasiapuun lehtiä tarkasti kuin pinseteillä. Kirahville läheistä sukua olevan okapin kieli puolestaan on tarpeeksi pitkä puhdistamaan niin eläimen omat sieraimet kuin korvatkin. Eläinkunnassa esiintyy kuitenkin paljon oudompaakin, mitä kieleen tulee.
Myös linnuilla on kieli. Pikkulintujen kieli on lyhyt ja nuolenpään muotoinen. Tikka sen sijaan poimii hyönteisiä puun onkaloista kielellä, joka on pidempi kuin sen pää. Tarkkailija voi ihmetellä, miten kieli oikein mahtuu linnun suuhun. Ei se mahdukaan: tikan kieli kiinnittyy sen otsaan ja kiertää täyden kehän kallon ympäri suuhun!
Satoja miljoonia vuosia vanha elin
Lihaksikas kieli kehittyi sammakkoeläintä muistuttaville kantamuodoillemme satoja miljoonia vuosia sitten, pian maalle nousemisen jälkeen. Se on tyypillinen meillä neliraajaisilla, mutta evoluutio käyttää hyvää ratkaisua ainoastaan kerran vain harvoin. Niinpä myös muilla eläimillä esiintyy elimiä, joita voisi nimittää kieleksi.
Perhosten ja eräiden muiden hyönteisten imukärsä muistuttaa päällisin puolin kieltä, mutta kyseessä on itse asiassa pitkälle erikoistunut raajapari. Mikroskoopilla katsottuna tämän elimen rakenne onkin parillinen: siinä on ikään kuin kaksi pitkää, kierteistä mehupilliä rinnakkain. Perhonen syö imukärsällään, mutta ei maista sillä. Sen makunystyt sijaitsevat nimittäin jalkapohjissa.
Etanan suussa on aivan toisenlainen aseistus: raastinkieli eli radula. Se muistuttaa melko lailla kissan kieltä, joka sekin on pienten piikkien peitossa. Etana ruokailee nuolemalla ruoan suuhunsa tällä hiekkapaperimaisella elimellä.
Kieli kelpaa muuhunkin kuin syömiseen
Kieltä voi käyttää muuhunkin kuin ruokailuun. Koirille ja monille muille eläimille se on tärkeä lämmönsäätelyelin: ne haihduttavat lämpöä kielestään läähättämällä. Ihmiset sen sijaan hikoilevat, mutta tähän vettä tuhlaavaan konstiin turvautuu vain harva eläin.
Liskoilla ja käärmeillä on eräänlainen kaksinkertainen hajuaisti. Nenän lisäksi niillä on kitalaessaan Jacobsonin elimeksi nimetty kuoppapari, johon ne välillä sujauttavat kaksihaaraisen kielensä kärjet. Kieleen ympäristöstä tarttuneet hajumolekyylit auttavat matelijoita pysymään saaliinsa jäljillä ja löytämään parittelukumppanin.
Joskus myös kielen ulkonäöllä on merkitystä. Australiassa elävä sinikieliskinkki on hidasliikkeinen, lyhytjalkainen lisko, joka voi vaikuttaa helpolta saaliilta. Uhattuna se avaa kitansa ja työntää ulos kielen, joka on ihmisen silmissä kirkkaansininen. Monet eläimet näkevät saman kielen hehkuvan ultraviolettina. Tämä yllättävä näytös on varoitus saalistajalle: sinut on huomattu, ja puren jos et häivy!
Juttu on julkaistu GEO-lehdessä 9/2019.
Lue myös:
Tämä sivusto käyttää evästeitä käytettävyyden parantamiseksi. Jatkamalla sivuston käyttöä hyväksyt myös evästeiden käyttämisen.
© Fokus Media Finland. Materiaalin kopioiminen muuhun kuin yksityiseen, ei-kaupalliseen käyttöön kielletty.
Aineiston käyttö uuden palvelun osana kielletty.
Fokus Media Finland Oy, Hämeentie 135, 00560 Helsinki, Y-tunnus 2618356-2