Sel­kä­ran­kais­ten suus­sa si­jait­se­va li­has­kimp­pu, kie­li, on mo­ni­käyt­töi­nen kuin sveit­si­läi­nen link­ku­veit­si. Evo­luu­tio on ai­ko­jen saa­tos­sa muo­van­nut sil­le mie­li­ku­vi­tuk­sel­li­sia muo­to­ja ja eri­koi­sia teh­tä­viä.

Suul­la syö­dään, ja sii­hen liit­ty­vät mo­net kie­len­kin teh­tä­vät. Meil­lä ni­säk­käil­lä kie­li oh­jaa ruo­kaa ham­pai­den jau­het­ta­vak­si ja nuo­lee täh­teet pois jäl­keen­päin. Sen pin­nal­la si­jait­se­vat ma­ku­nys­tyt, joi­den tar­koi­tus on aut­taa tun­nis­ta­maan syö­mä­kel­poi­set suu­pa­lat. Ma­ku­nau­tin­not ovat nii­den on­ne­kas si­vu­tuo­te.

Ki­rah­vi poi­mii pit­käl­lä, not­ke­al­la kie­lel­lään akaa­si­a­puun leh­tiä tar­kas­ti kuin pin­se­teil­lä. Ki­rah­vil­le lä­heis­tä su­kua ole­van oka­pin kie­li puo­les­taan on tar­peek­si pit­kä puh­dis­ta­maan niin eläi­men omat sie­rai­met kuin kor­vat­kin. Eläin­kun­nas­sa esiin­tyy kui­ten­kin pal­jon ou­dom­paa­kin, mitä kie­leen tu­lee.

Myös lin­nuil­la on kie­li. Pik­ku­lin­tu­jen kie­li on ly­hyt ja nuo­len­pään muo­toi­nen. Tik­ka sen si­jaan poi­mii hyön­tei­siä puun on­ka­lois­ta kie­lel­lä, joka on pi­dem­pi kuin sen pää. Tark­kai­li­ja voi ih­me­tel­lä, mi­ten kie­li oi­kein mah­tuu lin­nun suu­hun. Ei se mah­du­kaan: ti­kan kie­li kiin­nit­tyy sen ot­saan ja kier­tää täy­den ke­hän kal­lon ym­pä­ri suu­hun!

Sa­to­ja mil­joo­nia vuo­sia van­ha elin

Li­hak­si­kas kie­li ke­hit­tyi sam­mak­ko­e­läin­tä muis­tut­ta­vil­le kan­ta­muo­doil­lem­me sa­to­ja mil­joo­nia vuo­sia sit­ten, pian maal­le nou­se­mi­sen jäl­keen. Se on tyy­pil­li­nen meil­lä ne­li­raa­jai­sil­la, mut­ta evo­luu­tio käyt­tää hy­vää rat­kai­sua ai­no­as­taan ker­ran vain har­voin. Niin­pä myös muil­la eläi­mil­lä esiin­tyy eli­miä, joi­ta voi­si ni­mit­tää kie­lek­si.

Per­hos­ten ja eräi­den mui­den hyön­teis­ten imu­kär­sä muis­tut­taa pääl­li­sin puo­lin kiel­tä, mut­ta ky­sees­sä on it­se asi­as­sa pit­käl­le eri­kois­tu­nut raa­ja­pa­ri. Mik­ros­koo­pil­la kat­sot­tu­na tä­män eli­men ra­ken­ne on­kin pa­ril­li­nen: sii­nä on ikään kuin kak­si pit­kää, kier­teis­tä me­hu­pil­liä rin­nak­kain. Per­ho­nen syö imu­kär­säl­lään, mut­ta ei mais­ta sil­lä. Sen ma­ku­nys­tyt si­jait­se­vat ni­mit­täin jal­ka­poh­jis­sa.

Eta­nan suus­sa on ai­van toi­sen­lai­nen aseis­tus: raas­tin­kie­li eli ra­du­la. Se muis­tut­taa mel­ko lail­la kis­san kiel­tä, joka se­kin on pien­ten piik­kien pei­tos­sa. Eta­na ruo­kai­lee nuo­le­mal­la ruo­an suu­hun­sa täl­lä hiek­ka­pa­pe­ri­mai­sel­la eli­mel­lä.

Kie­li kel­paa muu­hun­kin kuin syö­mi­seen

Kiel­tä voi käyt­tää muu­hun­kin kuin ruo­kai­luun. Koi­ril­le ja mo­nil­le muil­le eläi­mil­le se on tär­keä läm­mön­sää­te­ly­e­lin: ne haih­dut­ta­vat läm­pöä kie­les­tään lää­hät­tä­mäl­lä. Ih­mi­set sen si­jaan hi­koi­le­vat, mut­ta tä­hän vet­tä tuh­laa­vaan kons­tiin tur­vau­tuu vain har­va eläin.

Lis­koil­la ja käär­meil­lä on erään­lai­nen kak­sin­ker­tai­nen ha­ju­ais­ti. Ne­nän li­säk­si niil­lä on ki­ta­la­es­saan Ja­cob­so­nin eli­mek­si ni­met­ty kuop­pa­pa­ri, jo­hon ne vä­lil­lä su­jaut­ta­vat kak­si­haa­rai­sen kie­len­sä kär­jet. Kie­leen ym­pä­ris­tös­tä tart­tu­neet ha­ju­mo­le­kyy­lit aut­ta­vat ma­te­li­joi­ta py­sy­mään saa­liin­sa jäl­jil­lä ja löy­tä­mään pa­rit­te­lu­kump­pa­nin.

Jos­kus myös kie­len ul­ko­nä­öl­lä on mer­ki­tys­tä. Aust­ra­li­as­sa elä­vä si­ni­kie­lis­kink­ki on hi­das­liik­kei­nen, ly­hyt­jal­kai­nen lis­ko, joka voi vai­kut­taa hel­pol­ta saa­liil­ta. Uhat­tu­na se avaa ki­tan­sa ja työn­tää ulos kie­len, joka on ih­mi­sen sil­mis­sä kirk­kaan­si­ni­nen. Mo­net eläi­met nä­ke­vät sa­man kie­len heh­ku­van ult­ra­vi­o­let­ti­na. Tämä yl­lät­tä­vä näy­tös on va­roi­tus saa­lis­ta­jal­le: si­nut on huo­mat­tu, ja pu­ren jos et häi­vy!

Jut­tu on jul­kais­tu GEO-leh­des­sä 9/2019.

Lue myös:

Pink­ki väri hur­maa myös luon­nos­sa

Mat­ki­joi­den mah­ta­va maa­il­ma