Luonto
Tiede
Yhteiskunta
Kolumnit
Kilpailut
Asiakaspalvelu
Mediatiedot
Juha Itkonen kuvattiin juttua varten hänen työhuoneellaan Helsingissä.

Juha Itkonen kuvattiin juttua varten hänen työhuoneellaan Helsingissä.

Hanna Linnakko

Anu Piip­po

20.5.2020

Kaksitoista kysymystä lukutaidosta

Kirjailija Juha Itkonen ryhtyi valtakunnallisen lukutaitokampanjan äänitorveksi. Mikä henkilökohtainen havainto sai hänet astumaan uusiin saappaisiin? Miten lukeminen liittyy oppimiseen? Entä kirjoittamiseen?

Mik­si olet mu­ka­na Lu­ku­lii­ke-kam­pan­jas­sa?

Tem­pau­duin mu­kaan yh­del­lä pu­he­lin­soi­tol­la ai­ka hen­ki­lö­koh­tai­sis­ta syis­tä. Oli syys­lo­ma vuon­na 2017, ja olin si­nä­kin aa­mu­na pa­tis­tel­lut kuu­des­luok­ka­lais­ta esi­tei­ni­ä­ni lu­ke­maan. Sil­loin ope­tus- ja kult­tuu­ri­mi­nis­te­ri­ös­tä tuli pu­he­lu, jos­sa ky­syt­tiin, läh­ti­sin­kö mu­kaan Lu­ku­tai­to­foo­ru­miin. En oi­kein tien­nyt, mi­hin olin läh­te­mäs­sä, mut­ta vas­ta­sin kyl­lä.

Mitä Lu­ku­lii­ke te­kee?

Lu­ku­tai­to­foo­ru­mi ase­tet­tiin va­jaak­si vuo­dek­si, eli se on työn­sä teh­nyt. An­si­ok­kai­ta kam­pan­joi­ta lu­ku­tai­don edis­tä­mi­sek­si on täs­sä maas­sa teh­ty ja teh­dään koko ajan, mut­ta ajat­te­lim­me, et­tä tar­vit­tai­siin py­sy­väm­pi toi­mi­ja, joka ko­ko­ai­si jär­jes­töt, kus­tan­ta­jat ja muut lu­ke­mi­sen edis­tä­mi­sek­si työ­tä te­ke­vät ta­hot en­tis­tä pa­rem­min yh­teen ja tie­toi­sik­si tois­ten­sa toi­mis­ta. Noin puo­let käy­tet­tä­vis­sä ol­lees­ta ra­has­ta pää­tet­tiin sik­si suun­na­ta Lu­ku­liik­keen käyn­nis­tä­mi­seen.

Mi­ten kaik­ki tämä on nä­ky­nyt si­nun työs­sä­si?

Se va­jaa vuo­si, jon­ka olin Lu­ku­tai­to­foo­ru­min pu­heen­joh­ta­ja­na, työl­lis­ti ai­ka pal­jon­kin. Pu­heen­joh­ta­juus sat­tui kui­ten­kin hy­vään ai­kaan, kos­ka olin sil­loin ko­to­na pien­ten las­ten kans­sa en­kä oli­si muu­ten­kaan pys­ty­nyt kir­joit­ta­maan. Käy­tän­nös­sä työ oli suun­nit­te­lua, ko­kous­ta­mis­ta, edus­ta­mis­ta ja myö­hem­min myös lu­ku­tai­don puo­les­ta pu­hu­mis­ta. Sitä teen toki edel­leen­kin Lu­ku­liik­keen seu­ran­ta­ryh­män pu­heen­joh­ta­ja­na. Li­säk­si olen Lu­ku­liik­kees­sä mu­ka­na ole­van Lu­ku­kes­kuk­sen hal­li­tuk­sen pu­heen­joh­ta­ja. Se muun mu­as­sa jär­jes­tää kir­jai­li­ja­vie­rai­lu­ja kir­jas­toi­hin ja kou­lui­hin.

Mitä lu­ku­tai­to tar­koit­taa?

Työ lu­ku­tai­don edis­tä­mi­sek­si on ol­lut mi­nul­le­kin si­vis­tä­vää. Ke­nel­le­kään ei var­maan ole yl­lä­tys, et­tä olen kir­jo­ja ra­kas­ta­va ih­mi­nen. Luon­tai­nen aja­tuk­se­ni oli­kin, et­tä lu­ku­tai­to tar­koit­taa teks­tin ja kir­jo­jen lu­ke­mis­ta. On kui­ten­kin sel­vää, et­tä mei­dän pi­tää aja­tel­la tätä kä­si­tet­tä täs­sä ajas­sa ava­ras­ti. Mo­nien tut­ki­joi­den mu­kaan kar­ke­as­ti voi sa­noa, et­tä kaik­ki on teks­tiä. Lu­ku­tai­to­foo­ru­mi pää­tyi­kin pu­hu­maan kes­kit­ty­neen lu­ku­tai­don eli lu­ke­mi­seen kes­kit­ty­mi­sen puo­les­ta. Alus­tal­la ei siis ole vä­liä, se voi ol­la yh­tä hy­vin kir­ja, leh­ti tai kän­nyk­kä. Kir­jal­li­suu­del­la on toki eri­tyi­nen ar­von­sa, mut­ta olen­nais­ta ei ole, lu­kee­ko kiin­nos­ta­vas­ta ai­hees­ta kau­no­kir­jaa, tie­to­kir­jaa vai blo­gi­teks­tiä. Sen si­jaan olen­nais­ta on se, et­tä sy­ven­tyy teks­tin ää­reen ja et­tä teks­ti he­rät­tää lu­ki­jas­sa tun­tei­ta, aja­tuk­sia tai mo­lem­pia.

On­ko suo­ma­lais­ten lu­ku­tai­dos­ta syy­tä ol­la huo­lis­saan?

Il­man muu­ta. Esi­mer­kik­si tuo­reet PISA-tut­ki­muk­set osoit­ta­vat, et­tä huo­nos­ti lu­ke­vien las­ten ja nuor­ten mää­rä on kas­va­nut ja et­tä ero poi­kien ja tyt­tö­jen vä­li­ses­sä lu­ku­tai­dos­sa on Suo­mes­sa OECD-mai­den suu­rin. Yh­tä huo­les­tut­ta­vaa kuin me­kaa­ni­sen lu­ku­tai­don vä­he­ne­mi­nen on lu­kuin­non vä­he­ne­mi­nen. Ym­mär­rän, et­tä huo­li­pu­he är­syt­tää ih­mi­siä, mut­ta ai­noa kei­no saa­da asi­al­le huo­mi­o­ta ja re­surs­se­ja on tuo­da esiin epä­koh­tia.

On­ko lu­ke­mi­sen vä­he­ne­mi­nen vain nuo­ri­son on­gel­ma?

Ei mis­sään ta­pauk­ses­sa. Lu­kuin­non vä­he­ne­mi­nen ja lu­ke­mi­seen tar­vit­ta­van kes­kit­ty­mis­ky­vyn heik­ke­ne­mi­nen kos­kee myös ai­kui­sia. Ym­pä­ris­tö, jos­sa eläm­me, on muut­tu­nut to­del­la pal­jon, ja se vai­kut­taa kaik­kien ajan­käyt­töön ja ai­voi­hin.

Lu­ke­vat­ko suo­ma­lai­set tar­peek­si?

Lu­ke­mi­sen mää­rää on ai­ka vai­kea ar­vi­oi­da. Pal­jon­ko teks­tiä lu­e­taan, jos mu­kaan ote­taan kaik­ki käyt­tä­mäm­me me­dia? Mo­ni­lu­ku­tai­to si­säl­tää aja­tuk­sen, et­tä kaik­ki vies­tit koos­tu­vat ku­vas­ta, ää­nes­tä ja sa­nois­ta ja et­tä nii­tä kaik­kia on tär­keä osa­ta tul­ki­ta. Luu­len, et­tä näis­tä kol­mes­ta eni­ten uhat­tu­na ovat sa­nat ja kyky ym­mär­tää sa­no­ja. Se on vaa­ral­lis­ta sik­si, et­tä yh­teis­kun­ta sei­soo kir­joi­te­tun teks­tin va­ras­sa ja ai­no­as­taan sa­noil­la ja lau­seil­la voi ku­va­ta tiet­ty­jä mo­ni­mut­kai­sia asi­oi­ta.

Mi­ten lu­ke­mi­nen ja op­pi­mi­nen liit­ty­vät toi­siin­sa?

Lu­ke­mi­nen on tapa, jol­la on to­tut­tu op­pi­maan. Esi­mer­kik­si yli­o­pis­tot ovat toi­mi­neet sen va­ras­sa, et­tä ih­mi­set osaa­vat lu­kea pit­kiä ja vai­kei­ta­kin teks­te­jä ja myös it­se tuot­taa koh­tuul­li­sen mo­ni­mut­kais­ta asi­a­teks­tiä. Jos lu­ku­tai­don heik­ke­ne­mi­nen jat­kuu, se voi joh­taa kah­teen asi­aan. Jos yli­o­pis­to­kou­lu­tus säi­lyy en­nal­laan, sii­tä tu­lee vaih­to­eh­to yhä har­vem­mil­le. Toi­nen vaih­to­eh­to on, et­tä yli­o­pis­to­kou­lu­tus­ta pi­tää al­kaa muo­ka­ta toi­sen­lai­sek­si. Toki op­pi­mis­ta voi ta­pah­tua myös au­di­o­vi­su­aa­li­ses­ti, mut­ta voi­ko kaik­kia asi­oi­ta opet­taa si­ten? Tai­puu­ko aka­tee­mi­nen kou­lu­tus tä­hän? On­ko sen syy­tä­kään? En ole ihan var­ma.

Mitä lu­ke­mi­sen vä­he­ne­mi­ses­tä voi seu­ra­ta?

Erit­täin to­den­nä­köi­nen – ja huo­les­tut­ta­va – vaih­to­eh­to on eri­ar­vois­tu­mi­nen. Kun tar­ve kir­joi­te­tun teks­tin ym­mär­tä­mi­seen ei tule maa­il­mas­ta ka­to­a­maan, mitä ta­pah­tuu, jos tämä tai­to on en­tis­tä har­vem­mil­la? Syn­ty­kö yh­teis­kun­ta, jos­sa tiet­ty eliit­ti hal­lit­see kir­joi­te­tut ja lu­e­tut asi­at ja suu­rim­mal­ta osal­ta tämä maa­il­ma on sa­lat­tu? Dys­toop­pi­set vi­si­ot saat­ta­vat toki osoit­tau­tua myös vää­rik­si, mut­ta tämä tun­tuu mah­dol­li­sel­ta ke­hi­tys­ku­lul­ta. Va­li­tet­ta­vas­ti.

Opet­taa­ko lu­ke­mi­nen kir­joit­ta­maan?

Lu­ke­mi­nen on kir­joit­ta­mi­sen edel­ly­tys, myös kir­jai­li­jal­le. Ta­paan sil­loin täl­löin ih­mi­siä, jot­ka ker­to­vat kir­joit­ta­van­sa kir­jaa, ja kun ky­syn, mitä he lu­ke­vat, he vas­taa­vat, et­tä ei­vät he oi­ke­as­taan lue. Sil­loin kir­joit­ta­mi­ses­ta ei voi tul­la mi­tään. Sama pä­tee pe­rus­ta­sol­la­kin. Kir­joit­ta­mi­nen on vai­ke­aa lap­sil­le, joi­den elä­mäs­sä kir­jat ei­vät ole läs­nä, kos­ka sa­na­va­ras­to, lau­se­ra­ken­teet ja koko maa­il­ma avau­tu­vat lu­ke­mi­sen kaut­ta. Us­kon kui­ten­kin myös sii­hen, et­tä kir­joit­ta­mi­nen voi in­nos­taa lu­ke­maan. Lu­kuin­toa voi syn­nyt­tää esi­mer­kik­si leh­den te­ke­mi­nen kou­lun sa­na­tai­de­työ­pa­jas­sa. Jos ha­lun il­mais­ta it­se­ään saa hou­ku­tel­tua esiin, se voi in­nos­taa lu­ke­maan.

Mi­ten lu­ke­mis­ta voi­si li­sä­tä?

Yh­tä vip­pas­kons­tia ei tai­da ol­la, ei­vät­kä esi­te­tyt kei­not tai­da ol­la uu­sia. Niis­tä pi­tää et­siä kui­ten­kin uu­sia ta­po­ja. Esi­ku­vien käyt­tö on yk­si täl­lai­nen asia. Jos yri­te­tään vies­tiä nuo­ril­le ih­mi­sil­le, tar­vi­taan nuo­ria ih­mi­siä pu­hu­maan lu­ku­tai­don puo­les­ta. Esi­mer­kik­si tu­bet­ta­ja Mik­lu on pu­hu­nut lu­ke­mi­sen puo­les­ta oi­ke­as­taan sa­moil­la ar­gu­men­teil­la kuin minä, mut­ta on pa­rem­pi, et­tä vies­ti tu­lee hä­nel­tä ei­kä kes­ki-ikäi­sel­tä mie­hel­tä. Toi­nen kei­no voi­si ol­la lu­ke­mi­sen te­ke­mi­nen so­si­aa­li­sem­mak­si. Sa­mat lait­teet, jot­ka mah­dol­lis­ta­vat mui­den ko­ke­mus­ten ja­ka­mi­sen, voi­si­vat eh­kä ol­la pol­ku­ja lu­ke­mi­seen in­nos­ta­mi­seen.

Mik­si lu­ke­mi­nen on si­nul­le tär­ke­ää?

Sik­si, et­tä se li­sää ym­mär­rys­tä maa­il­mas­ta ja mui­den ih­mis­ten elä­mäs­tä. Tä­hän pys­tyy eten­kin kau­no­kir­jal­li­suus.

Jut­tu on jul­kais­tu GEO-leh­des­sä 5–6/2020.

Lue myös:

Mon­ta­ko sa­naa tar­vi­taan kir­joit­ta­jan pal­jas­tu­mi­seen?

Kym­me­nen ky­sy­mys­tä his­to­ri­as­ta

Suosittelemme

Eleet ovat luonnollinen osa kanssakäymistämme. Niistä voi olla enemmän hyötyä kuin mitä aavistammekaan.

Eleet ovat luonnollinen osa kanssakäymistämme. Niistä voi olla enemmän hyötyä kuin mitä aavistammekaan.

Unsplash

Auttavatko eleet sanojen oppimisessa?

Elehtimisestä on apua viestinnässä. Voiko eleistä olla apua myös kielen oppimisessa?

Eleet ovat luonnollinen osa kanssakäymistämme. Niistä voi olla enemmän hyötyä kuin mitä aavistammekaan.

Eleet ovat luonnollinen osa kanssakäymistämme. Niistä voi olla enemmän hyötyä kuin mitä aavistammekaan.

Unsplash

Auttavatko eleet sanojen oppimisessa?

Elehtimisestä on apua viestinnässä. Voiko eleistä olla apua myös kielen oppimisessa?

Lukuvinkit

Namibian villit hevoset

Herkkä Arktis kiinnostaa matkailijoita

Viisi syytä lukea syyskuun GEO

Voiko ukkonen laukaista allergisen reaktion?

Milloin lihaksista on hyötyä?

Joki sanelee elämää Romaniassa

Kiinan hiljaiset hurjapäät

Mitä vanhojen kirjojen tuoksu kertoo?

Apua appelsiinien pakkaamiseen

Ilmastonmuutos ajaa mursut rannoille

Lukuvinkit

Namibian villit hevoset

Herkkä Arktis kiinnostaa matkailijoita

Viisi syytä lukea syyskuun GEO

Voiko ukkonen laukaista allergisen reaktion?

Milloin lihaksista on hyötyä?

Joki sanelee elämää Romaniassa

Kiinan hiljaiset hurjapäät

Mitä vanhojen kirjojen tuoksu kertoo?

Apua appelsiinien pakkaamiseen

Ilmastonmuutos ajaa mursut rannoille

Tämä sivusto käyttää evästeitä käytettävyyden parantamiseksi. Jatkamalla sivuston käyttöä hyväksyt myös evästeiden käyttämisen.

Yhteystiedot Rekisteriseloste Ehdot ja luvat Tietosuoja Peruuttamisohjeet

© Fokus Media Finland. Materiaalin kopioiminen muuhun kuin yksityiseen, ei-kaupalliseen käyttöön kielletty.
Aineiston käyttö uuden palvelun osana kielletty.

Fokus Media Finland Oy, Hämeentie 135, 00560 Helsinki, Y-tunnus 2618356-2