Aral­jär­vi oli en­nen maa­il­man nel­jän­nek­si suu­rin jär­vi. Se, mitä Ka­zaks­ta­nin ja Uz­be­kis­ta­nin alu­eil­la si­jait­se­val­le Ara­lil­le ta­pah­tui, voi ol­la yk­si 20. vuo­si­sa­dan suu­rim­mis­ta ym­pä­ris­tö­ka­tast­ro­feis­ta.

Neu­vos­to­liit­to päät­ti muut­taa Ka­zaks­ta­nin ja Uz­be­kis­ta­nin arot puu­vil­la­pel­loik­si. Kun jo­kien vet­tä oh­jat­tiin pel­to­jen kas­te­luun, Aral­jär­ven pin­ta-ala su­pis­tui kym­me­nes­sä vuo­des­sa kym­me­ne­so­saan sen al­ku­pe­räi­ses­tä koos­ta.

Puu­vil­lan­vil­je­ly jat­kuu näil­lä seu­duil­la yhä – Uz­be­kis­tan on edel­leen mer­kit­tä­vä puu­vil­lan tuot­ta­ja ja vie­jä. Mut­ta vaik­ka jär­ven ete­lä­o­sa Uz­be­kis­ta­nin puo­lel­la on joi­den­kin tut­ki­joi­den mu­kaan lo­pul­li­ses­ti me­ne­tet­ty, Ka­zaks­ta­nin alu­eel­la ole­va poh­joi­nen Pik­ku-Aral ym­pä­röi­vi­ne jär­vi­neen ei sitä ole. Maa­il­man­pan­kin ja Ka­zaks­ta­nin ra­hoil­la poh­joi­sen ja ete­län jär­vien vä­lil­le ra­ken­net­tu, vuon­na 2005 val­mis­tu­nut Ko­ka­ra­lin pato es­tää nyt ve­sien va­lu­mi­sen pa­hoin kui­vu­nee­seen ete­lään. Pik­ku-Ara­lin pin­ta-ala on kas­va­nut, ja mo­net ka­la­la­jit ja lin­nut ovat pa­lan­neet sin­ne.

Pa­don toi­sen vai­heen ra­ken­ta­mi­nen on suun­nit­teil­la. Val­mis­tut­tu­aan sen toi­vo­taan nos­ta­van Pik­ku-Ara­lin pin­nan al­ku­pe­räi­sel­le ta­sol­le. Sil­loin Arals­kin kau­pun­ki, joka oli ai­em­min Aral­jär­ven tär­kein sa­ta­ma, oli­si jäl­leen sa­ta­ma­kau­pun­ki.

Lä­hi­his­to­ri­an ope­tuk­set ovat jär­ven poh­joi­so­san ky­lis­sä ku­ten Tas­tu­be­kis­sä hy­väs­sä muis­tis­sa, ja osa vä­es­tä on tu­le­vai­suu­den suh­teen pes­si­mis­ti­siä. Mo­net ovat myös toi­veik­kai­ta, ja lap­sia ope­te­taan taas ka­las­ta­maan.

Jut­tu on il­mes­ty­nyt ko­ko­nai­suu­des­saan GEO-leh­des­sä 10/2018.

Lue myös:

Omo­jo­en laak­son ka­don­nut maa­il­ma

Tais­te­lu oran­kien puo­les­ta