Ja­nak­ka­las­ta löy­tyy ve­sis­tö­aar­re, jota ei he­vil­lä löy­dä kar­tois­ta. Pie­ni, mut­ta kieh­to­va kos­ki pun­ner­taa kul­ku­an­sa uo­mas­saan ja pu­to­aa vauh­dik­kaas­ti pa­rin­sa­dan met­rin mat­kan. La­na­kos­ki on lä­hin­nä pai­kal­lis­ten asuk­kai­den tie­dos­sa, vaik­ka ai­van kos­ken lä­hi­tun­tu­maan pää­see hel­pos­ti. Mui­noin kos­ken ää­rel­lä on toi­mi­nut myl­ly.

En­si pak­kas­ten saa­pu­es­sa luon­to­ku­vaus­ta har­ras­ta­va Sep­po Pel­to­nen suun­taa kul­kun­sa La­na­kos­kel­le. Hän on käy­nyt kos­kel­la ah­ke­ras­ti yli kol­me­kym­men­tä vuot­ta kaik­ki­na vuo­de­nai­koi­na, mut­ta var­sin­kin tal­vi­sai­kaan ko­val­la pak­ka­sel­la.

Näyt­tä­vim­mil­lään kos­ki on Pel­to­sen mie­les­tä sil­loin, kun pak­ka­nen ki­ris­tyy ko­vak­si ei­kä lun­ta vie­lä ole. Vesi höy­ry­ää, puut al­ka­vat huur­tua ja vä­hi­tel­len ve­teen al­kaa muo­dos­tua jää­tä. Vuo­ro­kau­den ede­tes­sä myös va­lon mää­rän ja suun­nan vaih­tu­mi­nen saa mai­se­man muo­vau­tu­maan jat­ku­vas­ti eri nä­köi­sek­si.

Tal­ven ede­tes­sä kos­ken pin­taan muo­vau­tuu jää­muo­dos­tel­mia, jois­ta valo tait­tuu hui­kai­se­vas­ti. Luon­non vä­ri­vi­vah­tei­den kir­jo tar­jo­aa maa­gi­sen nä­ky­män. Jäi­ses­sä mai­se­mas­sa kuu­luu toi­si­naan jään ri­sah­te­lua, mut­ta muu­ten kos­kel­la val­lit­see tal­vi­le­von rau­ha.

Ran­ta­ki­vel­lä saat­taa vi­lah­taa seu­raa pi­tä­mäs­sä kos­ki­ka­ra, joka pian su­kel­taa ve­teen ja pa­laa py­räh­dyk­sen­sä jäl­keen syö­mään poh­ja­mu­dis­ta löy­tä­mään­sä ra­vin­toa. Ke­vääl­lä kos­ki­ka­raa ei enää näy, kos­ka se suun­taa Lap­piin pe­si­mään.

Ke­vät va­paut­taa kos­ken jään ikees­tä, ja luon­non val­ta­va voi­ma saa leh­ti­puut puh­ke­a­maan veh­reik­si kos­ken re­he­vil­lä töy­räil­lä. Lin­tu­jen li­ver­rys ko­si­o­me­no­jen ai­kaan täyt­tää il­man ja elä­mä jat­kuu vä­ke­vä­nä.

Kos­kea lä­hes­tyt­tä­es­sä ko­hi­na kuu­luu jo kau­kaa. Se häi­vyt­tää pois ih­mis­ten tuot­ta­mat ää­net ja sul­kee kul­ki­jan si­säl­le ve­den ja met­sän maa­il­maan. Epä­to­del­li­ses­sa tun­nel­mas­sa muu unoh­tuu. Tääl­tä Pel­to­nen am­men­taa mie­len­rau­haa.

Sammaleiset kivet hohtavat vihreinä marraskuussa, kun muu värimaailma luonnossa on jo haalistunut.

Seppo Peltonen

Vir­taa­va vesi muut­tuu ala­ti

Kun ais­tit ovat her­kis­ty­neet luon­non liik­keil­le, vir­taus van­git­see kat­seen. Vesi pol­vei­lee loi­via mut­kia myö­ten ja huuh­te­lee ki­vik­kois­ta ran­taa. Kos­kes­sa vir­taa­va vesi muut­tuu jat­ku­vas­ti eri nä­köi­sek­si. Suo­jär­ves­tä al­kun­sa saa­va vir­taus on vä­ril­tään hiu­kan sa­me­aa, mut­ta lii­ke saa sen näyt­tä­mään kirk­kaal­ta.

Pel­to­nen kan­nus­taa käy­mään kos­kel­la eri vuo­de­nai­koi­na ja kul­ke­maan sen ran­taa pit­kin. Esi­mer­kik­si al­ku­ke­säs­tä kos­kea ym­pä­röi­vää met­sän­poh­jaa pääl­lys­tä­vät met­sä­täh­det ja va­na­mot.

Ala­juok­sul­le edet­tä­es­sä vir­taus vä­hi­tel­len hii­puu ja kos­ken lo­pus­sa le­pää lam­pi­mai­nen su­van­to. Siel­lä Pel­to­nen on jos­kus näh­nyt sau­kon­kin. Kos­ka sauk­ko on luon­nol­taan kul­ki­ja ja va­el­te­lee pit­kiä mat­ko­ja, sen koh­taa­mi­nen vaa­tii hy­vää on­nea.

Syk­syn myö­tä La­na­kos­ken lä­hi­maas­toon puh­ke­aa ri­kas sie­ni­maa­il­ma. Run­sas kos­teus sekä leh­ti­puis­ta ker­ty­vä ka­ri­ke tar­jo­a­vat me­he­vän kas­vu­a­lus­tan ta­teil­le, me­si­sie­nil­le ja hii­poil­le. Yk­si näyt­tä­vim­mis­tä sie­nis­tä on kel­ler­tä­vä, suo­mu­pin­tai­nen pör­hö­suo­mu­he­lok­ka.

Pörhösuomuhelokka työntyy syksyllä esille vanhan puun juurelta.

Seppo Peltonen

Suo­mi 100 vuot­ta -jut­tu­sar­ja tuo­tet­tiin yh­teis­työs­sä Suo­men Luon­non­va­lo­ku­vaa­jat SLV ry:n kans­sa. Jut­tu on jul­kais­tu GEO-leh­des­sä 10/2017.

Lue myös:

Rie­kon ja kii­ru­nan mail­la Kil­pis­jär­vel­lä