Luonto
Tiede
Yhteiskunta
Kolumnit
Kilpailut
Asiakaspalvelu
Mediatiedot
Kova pakkanen huurruttaa Lanakosken puut ja jäädyttää vesiroiskeet kivien pinnoille.

Kova pakkanen huurruttaa Lanakosken puut ja jäädyttää vesiroiskeet kivien pinnoille.

Seppo Peltonen

Jo­han­na Paa­si­kan­gas-Tel­la

26.11.2019

Kuuran kauneutta Lanakoskella

Janakkalan Lanakoskella ensipakkaset saavat puut huurtumaan ja veden peittymään jääriitteeseen. Vaikuttavimmillaan näkymä on silloin, kun lunta ei vielä ole.

Ja­nak­ka­las­ta löy­tyy ve­sis­tö­aar­re, jota ei he­vil­lä löy­dä kar­tois­ta. Pie­ni, mut­ta kieh­to­va kos­ki pun­ner­taa kul­ku­an­sa uo­mas­saan ja pu­to­aa vauh­dik­kaas­ti pa­rin­sa­dan met­rin mat­kan. La­na­kos­ki on lä­hin­nä pai­kal­lis­ten asuk­kai­den tie­dos­sa, vaik­ka ai­van kos­ken lä­hi­tun­tu­maan pää­see hel­pos­ti. Mui­noin kos­ken ää­rel­lä on toi­mi­nut myl­ly.

En­si pak­kas­ten saa­pu­es­sa luon­to­ku­vaus­ta har­ras­ta­va Sep­po Pel­to­nen suun­taa kul­kun­sa La­na­kos­kel­le. Hän on käy­nyt kos­kel­la ah­ke­ras­ti yli kol­me­kym­men­tä vuot­ta kaik­ki­na vuo­de­nai­koi­na, mut­ta var­sin­kin tal­vi­sai­kaan ko­val­la pak­ka­sel­la.

Näyt­tä­vim­mil­lään kos­ki on Pel­to­sen mie­les­tä sil­loin, kun pak­ka­nen ki­ris­tyy ko­vak­si ei­kä lun­ta vie­lä ole. Vesi höy­ry­ää, puut al­ka­vat huur­tua ja vä­hi­tel­len ve­teen al­kaa muo­dos­tua jää­tä. Vuo­ro­kau­den ede­tes­sä myös va­lon mää­rän ja suun­nan vaih­tu­mi­nen saa mai­se­man muo­vau­tu­maan jat­ku­vas­ti eri nä­köi­sek­si.

Tal­ven ede­tes­sä kos­ken pin­taan muo­vau­tuu jää­muo­dos­tel­mia, jois­ta valo tait­tuu hui­kai­se­vas­ti. Luon­non vä­ri­vi­vah­tei­den kir­jo tar­jo­aa maa­gi­sen nä­ky­män. Jäi­ses­sä mai­se­mas­sa kuu­luu toi­si­naan jään ri­sah­te­lua, mut­ta muu­ten kos­kel­la val­lit­see tal­vi­le­von rau­ha.

Ran­ta­ki­vel­lä saat­taa vi­lah­taa seu­raa pi­tä­mäs­sä kos­ki­ka­ra, joka pian su­kel­taa ve­teen ja pa­laa py­räh­dyk­sen­sä jäl­keen syö­mään poh­ja­mu­dis­ta löy­tä­mään­sä ra­vin­toa. Ke­vääl­lä kos­ki­ka­raa ei enää näy, kos­ka se suun­taa Lap­piin pe­si­mään.

Ke­vät va­paut­taa kos­ken jään ikees­tä, ja luon­non val­ta­va voi­ma saa leh­ti­puut puh­ke­a­maan veh­reik­si kos­ken re­he­vil­lä töy­räil­lä. Lin­tu­jen li­ver­rys ko­si­o­me­no­jen ai­kaan täyt­tää il­man ja elä­mä jat­kuu vä­ke­vä­nä.

Kos­kea lä­hes­tyt­tä­es­sä ko­hi­na kuu­luu jo kau­kaa. Se häi­vyt­tää pois ih­mis­ten tuot­ta­mat ää­net ja sul­kee kul­ki­jan si­säl­le ve­den ja met­sän maa­il­maan. Epä­to­del­li­ses­sa tun­nel­mas­sa muu unoh­tuu. Tääl­tä Pel­to­nen am­men­taa mie­len­rau­haa.

Sammaleiset kivet hohtavat vihreinä marraskuussa, kun muu värimaailma luonnossa on jo haalistunut.

Sammaleiset kivet hohtavat vihreinä marraskuussa, kun muu värimaailma luonnossa on jo haalistunut.

Seppo Peltonen

Vir­taa­va vesi muut­tuu ala­ti

Kun ais­tit ovat her­kis­ty­neet luon­non liik­keil­le, vir­taus van­git­see kat­seen. Vesi pol­vei­lee loi­via mut­kia myö­ten ja huuh­te­lee ki­vik­kois­ta ran­taa. Kos­kes­sa vir­taa­va vesi muut­tuu jat­ku­vas­ti eri nä­köi­sek­si. Suo­jär­ves­tä al­kun­sa saa­va vir­taus on vä­ril­tään hiu­kan sa­me­aa, mut­ta lii­ke saa sen näyt­tä­mään kirk­kaal­ta.

Pel­to­nen kan­nus­taa käy­mään kos­kel­la eri vuo­de­nai­koi­na ja kul­ke­maan sen ran­taa pit­kin. Esi­mer­kik­si al­ku­ke­säs­tä kos­kea ym­pä­röi­vää met­sän­poh­jaa pääl­lys­tä­vät met­sä­täh­det ja va­na­mot.

Ala­juok­sul­le edet­tä­es­sä vir­taus vä­hi­tel­len hii­puu ja kos­ken lo­pus­sa le­pää lam­pi­mai­nen su­van­to. Siel­lä Pel­to­nen on jos­kus näh­nyt sau­kon­kin. Kos­ka sauk­ko on luon­nol­taan kul­ki­ja ja va­el­te­lee pit­kiä mat­ko­ja, sen koh­taa­mi­nen vaa­tii hy­vää on­nea.

Syk­syn myö­tä La­na­kos­ken lä­hi­maas­toon puh­ke­aa ri­kas sie­ni­maa­il­ma. Run­sas kos­teus sekä leh­ti­puis­ta ker­ty­vä ka­ri­ke tar­jo­a­vat me­he­vän kas­vu­a­lus­tan ta­teil­le, me­si­sie­nil­le ja hii­poil­le. Yk­si näyt­tä­vim­mis­tä sie­nis­tä on kel­ler­tä­vä, suo­mu­pin­tai­nen pör­hö­suo­mu­he­lok­ka.

Pörhösuomuhelokka työntyy syksyllä esille vanhan puun juurelta.

Pörhösuomuhelokka työntyy syksyllä esille vanhan puun juurelta.

Seppo Peltonen

Suo­mi 100 vuot­ta -jut­tu­sar­ja tuo­tet­tiin yh­teis­työs­sä Suo­men Luon­non­va­lo­ku­vaa­jat SLV ry:n kans­sa. Jut­tu on jul­kais­tu GEO-leh­des­sä 10/2017.

Lue myös:

Rie­kon ja kii­ru­nan mail­la Kil­pis­jär­vel­lä

Sal­lan luon­to lu­mo­aa

Suosittelemme

Lukuvinkit

Aavikon pojat

Pöllö vai haukka?

Kala, joka sietää pakkasta

Orpous tekee norsusta hylkiön

Suomalaiset siivoavat avaruusromua

Mitä tiedät unesta?

Kuinka vanha Suomi on?

Inkat hyödynsivät rakentamisessa rakoja

Lukijan kuva: Morsianta tapaamassa

Missä maailma loppuu

Lukuvinkit

Aavikon pojat

Pöllö vai haukka?

Kala, joka sietää pakkasta

Orpous tekee norsusta hylkiön

Suomalaiset siivoavat avaruusromua

Mitä tiedät unesta?

Kuinka vanha Suomi on?

Inkat hyödynsivät rakentamisessa rakoja

Lukijan kuva: Morsianta tapaamassa

Missä maailma loppuu

Tämä sivusto käyttää evästeitä käytettävyyden parantamiseksi. Jatkamalla sivuston käyttöä hyväksyt myös evästeiden käyttämisen.

Yhteystiedot Rekisteriseloste Ehdot ja luvat Tietosuoja Peruuttamisohjeet

© Fokus Media Finland. Materiaalin kopioiminen muuhun kuin yksityiseen, ei-kaupalliseen käyttöön kielletty.
Aineiston käyttö uuden palvelun osana kielletty.

Fokus Media Finland Oy, Hämeentie 135, 00560 Helsinki, Y-tunnus 2618356-2