Meduusoille läpinäkyvyys on keino piiloutua sekä vihollisten että mahdollisten saaliiden katseilta.
Ralph Pace / Minden Pictures
Maija Karala
Valtameren ulapalla kirkasta, sinistä vettä riittää silmänkantamattomiin joka suuntaan. Ensisilmäyksellä täällä ei näy merkkiäkään elämästä. Avainsana on kuitenkin näkyminen. Useimmat ulapan eläimet ovat läpinäkyviä.
Aavalla merellä elää lukemattomia äyriäisiä, meduusoja, kampamaneetteja, kalanpoikasia, merietanoita ja muita pieniä eläimiä. Ulapalla ne eivät pääse minnekään piiloon, joten useimmat yrittävät olla näkymättömiä. Jopa 90 prosenttia valosta kulkee suoraan niiden kehon läpi.
Valtameressä läpinäkyvyys on yksi yleisimmistä naamioitumiskeinoista. Sitä esiintyy muuallakin: makeissa vesissä ja jopa kuivalla maalla.
Melkein kaikki kalat ovat poikasina läpinäkyviä, mutta pieni osa säilyttää tämän ominaisuuden aikuisuuteen saakka. Akvaarioharrastajille tuttuja ovat lasimonnit, lasitetrat, lasiahvenet ja lasikatkaravut.
Esimerkiksi Kaakkois-Aasian trooppisissa vesissä elävien lasimonnien ohut iho ja lihakset ovat lasinkirkkaat, kuten niiden nimi vihjaa. Lasimonnin sisäelimet ovat kutistuneet niin pieniksi kuin mahdollista. Ne on piilotettu hopeanhohtoiseen pussiin, joka heijastaa kuin peili.
Vain kalan suuret tummat silmät erottuvat. Näköaisti vaatii toimiakseen mustaa pigmenttiä.
Kolme eri syntytapaa
Läpinäkyvyys perustuu eläimen kudosten fyysisiin ominaisuuksiin. Ratkaisevaa on, mitä tapahtuu fotonille eli valohiukkaselle kahden aineen rajapinnalla.
Vaihtoehtoja on kolme. Tavallisesti valo joko imeytyy pintaan tai heijastuu siitä takaisin. Jos pinta imee suurimman osan saamastaan valosta, se näyttää mustalta, ja jos se heijastaa suurimman osan pois, se näyttää valkoiselta. Valikoiva valon aallonpituuksien heijastuminen tuottaa eri värit.
Kolmas vaihtoehto on, että valo kulkee suoraan läpi. Mitä enemmän eri aineiden rajapintoja (esimerkiksi ihoa, lihaksia ja luuta) ja valoa imeviä pigmenttejä matkalla on, sitä vähemmän valoa pääsee läpi. Läpinäkyvillä eläimillä evoluutio pyrkii minimoimaan valon kulun esteet kehon sisällä.
Meduusoille se on helppoa. Ne koostuvat enimmäkseen vain kolmesta kudostyypistä ja ovat 95-prosenttisesti vettä. Niillä ei ole verta, sydäntä tai aivoja. Ne ovat yhtä läpinäkyviä kuin muovipussillinen vettä.
Monimutkaisempien eläinten on maksettava näkymättömyydestä kallis hinta. Ohuet kudokset, joissa rajapintoja on mahdollisimman vähän, aiheuttavat sen, että läpinäkyvät eläimet eivät voi olla kovin suuria tai raskaasti panssaroituja. Niiden lihaksissa on vain vähän punaista verta, joten ne eivät voi olla kovin atleettisia. Niiden on luotettava salamyhkäisyyteen muiden puolustuskonstien kustannuksella.
Pomminvarmaa puolustusta ei ole
Parhaankin puolustuksen pystyy joku kiertämään. Monilla pintavesissä saalistavilla kaloilla on niin tarkat silmät, että kirkkaassa päivänvalossa ne löytävät läpinäkyvänkin saaliin. Hämärässä etu on piiloutujan puolella.
Lämpimissä merissä saalistavilla sirkkaäyriäisillä on harvinaislaatuinen kyky erottaa toisistaan eri tavoin polarisoitunutta valoa. Vaikka valo kulkisi kudosten läpi näennäisen muuttumattomana, sen värähtelyn suunta eli polarisaatio muuttuu. Se saa läpinäkyvän katkaravun erottumaan sirkkaäyriäisen silmissä kuin se olisi räikeän värinen.
Pomminvarmaa puolustuskeinoa ei ole, sillä saaliit ja saalistajat ovat loputtomassa evoluution kilpajuoksussa. Sillä tavalla syntyy yhä uusia luonnonihmeitä.
Juttu on julkaistu GEO-lehdessä 5–6/2020.
Lue myös:
Tämä sivusto käyttää evästeitä käytettävyyden parantamiseksi. Jatkamalla sivuston käyttöä hyväksyt myös evästeiden käyttämisen.
© Fokus Media Finland. Materiaalin kopioiminen muuhun kuin yksityiseen, ei-kaupalliseen käyttöön kielletty.
Aineiston käyttö uuden palvelun osana kielletty.
Fokus Media Finland Oy, Hämeentie 135, 00560 Helsinki, Y-tunnus 2618356-2