Vincent Munier joutuu seuraamaan joskus päiväkausia pelkkiä jälkiä, ennen kuin hän näkee aran arktisen suden.
Vincent Munier
Martin Schlak
Mies, joka matkaa keskelle ikuista kylmyyttä, sanoo, ettei hänen ammatissaan saa hätkähtää vähästä. Ranskalainen luontokuvaaja Vincent Munier tunnustaa, että häneltä ja hänen matkakumppaniltaan paleltui vuonna 2015 varpaita Ellesmerensaarella Pohjois-Kanadassa, missä lämpötila putoaa talvella alle 40 celsiusasteen. Miehet patikoivat arktisella seudulla päiväkausia tuntematta maata jalkojensa alla. Viimein he saapuivat saaren pohjoisosassa sijaitsevalle miehitetylle sääasemalle.
Munier kertoo kuitenkin olleensa onnekas. Hänen varpaansa säästyivät amputoinnilta. Ystävä ei ollut yhtä onnekas: hänen isovarpaastaan puuttuu nyt pala.
Nelikymppinen Munier on kokenut luontokuvaaja. Hän asuu maatilalla Vogeesien vuoristossa Koillis-Ranskassa yhdessä vaimonsa ja poikansa kanssa. Häntä ei kuitenkaan tavoita kotoa usein.
Munier viihtyy paremmin ulkona kuin sisällä lämpimässä. Kuviinsa tämä seikkailija-kuvaaja etsii äärimmäisyyksiä. Viimeisten kymmenen vuoden aikana hän on tehnyt lukuisia tutkimusretkiä napapiirin pohjoispuolelle, Kanadaan, Grönlantiin, Norjaan ja Alaskaan. Munier on jäljittänyt elämää seuduilla, joita hallitsee ikuinen jää.
Hänen kuvissaan esiintyy napajäniksiä, arktisia susia ja jääkarhuja taustanaan jäävuoria. Hän on kuvannut eläinlaumoja, jotka taivaltavat sakeassa lumimyrskyssä, ja esimerkiksi myskihärkiä niin läheltä, että kuvassa erottuu jokainen niiden turkkiin takertunut jääkokkare.
Valokuvaaja kulkee yksin
Valkoisessa maisemassa Vincent Munier liikkuu mieluiten yksin. Hän tilaa potkurikoneen, joka pudottaa hänet kauas asutuksesta. Sieltä hän aloittaa taipaleensa. Useimmiten hän lähtee matkaan lopputalvesta, kun navakimmat myrskyt ovat ohi mutta hangen pinta kantaa vielä ahkion.
Kun lentokoneen jylinä on laantunut, seudulle laskeutuu hiljaisuus, jota Munier kuvaa melkein pelottavaksi. Pieninkin risaus, lumen narske jalkojen alla, tuntuu kaikuvan autiudessa.
Munier vetää perässään ahkiossa muonaa ja varusteita. Hän syö kuivattuja hedelmiä, keittoja ja energiapatukoita ja lämmittelee iltaisin retkikeittimen ääressä. Hätätapauksia varten hänellä on mukanaan satelliittipuhelin. Hän saattaa vaeltaa valkoisessa erämaassa neljä viikkoa yhteen menoon olematta yhteydessä kehenkään. Hänen päivämatkansa ovat vain muutaman kilometrin mittaisia. Kylmyys jäytää. Kuukauden aikana Munier’n paino voi pudota jopa kahdeksan kiloa.
Löydettyään hyvän kuvauspaikan hän saattaa pysähtyä sinne useammaksi päiväksi.
Munier makaa jäällä odottaen täydellistä hetkeä. Hänen silmänsä ovat herkistyneet mustavalkoisen maailman yksityiskohdille, mikä tekee kuvista ainutlaatuisia. Jääkarhu, joka nostaa näkyviin vasemman takatassunsa mustan polkuanturan; jään peittämien vuorten hennot ääriviivat; tunturipöllö, joka nököttää elottoman risukon keskellä kuin maatuska.
Munier’n kuvissa on eläimiä, mutta maisema ei ole niissä pelkkä kulissi. Toisinaan se näyttää uhkaavalta, toisinaan lempeältä, ja toisinaan se ottaa kuvassa pääosan. Juuri näkökulmien vaihtuminen tuo tuntemattomat seudut lähelle katsojaa.
Kaikki alkoi lapsena
Valokuvauksen Vincent Munier löysi 12-vuotiaana, kun hänellä oli tapana samoilla isänsä kanssa säännöllisesti Vogeeseilla lähellä kotiaan. Kerran isä jätti poikansa yksin metsään piilokojuun kameran ja 400-millisen Novoflex-objektiivin kanssa. Tunnit kuluivat, ja poika odotti. Jossain vaiheessa metsästä tuli kolme kaurista, jotka lähestyivät häntä hitaasti. kanssa kuvan, jossa kauriit erottuivat sumeina ja tärähtäneinä. Vincent Munier kertoo olleensa kuvanottohetkellä kiihtynyt ja jopa peloissaan.
Siitä lähtien hän on halunnut päästä yhä lähemmäs eläimiä ja ottaa aina vain parempia kuvia. Ensin Ranskassa, sitten Itä- ja Pohjois- Euroopassa, myöhemmin Afrikassa, Pohjois-Amerikassa, Venäjällä − ja napapiirin pohjoispuolella.
Onko Munier koskaan joutunut vaaralliseen tilanteeseen? Hän miettii pitkään ja vastaa lopulta, että kokemuksen myötä vaaratilanteet ovat vähentyneet.
Sitten hän alkaa luetella: Venäjällä Kamtšatkan niemimaalla karhu hyökkäsi hänen kimppuunsa. Hän puolustautui lyömällä sitä soihdulla. Banksinsaarella Kanadan Luoteisterritorioissa hän eksyi yksinään lumimyrskyssä. Ellesmerensaarella susilauma piiritti hänen telttansa.
Näistä tilanteista huolimatta Munier sanoo lakanneensa pelkäämästä villieläimiä. Hän tuntee kuitenkin yhä samaa kiihtymystä kuin lapsena, kun susi, poro tai myskihärkä tulee muutaman metrin päähän. Kahden vuosikymmenen kokemuksesta huolimatta hän lumoutuu edelleen toisinaan tapahtumasta niin, että hän unohtaa painaa kameransa laukaisijaa. Vincent Munier sanookin, että osa parhaista kuvista on olemassa vain hänen päässään.
Vincent Munier’n kirjassa Arctique on yli 300 kuvaa hänen kuvausmatkoiltaan pohjoisessa. Teos on ilmestynyt saksaksi nimellä Im eisigen Weiss.
Juttu on julkaistu GEO-lehdessä 11-12/2018.
Lue myös:
Tämä sivusto käyttää evästeitä käytettävyyden parantamiseksi. Jatkamalla sivuston käyttöä hyväksyt myös evästeiden käyttämisen.
© Fokus Media Finland. Materiaalin kopioiminen muuhun kuin yksityiseen, ei-kaupalliseen käyttöön kielletty.
Aineiston käyttö uuden palvelun osana kielletty.
Fokus Media Finland Oy, Hämeentie 135, 00560 Helsinki, Y-tunnus 2618356-2