Nepalilaiset vuoristo-oppaat eli sherpat ovat muualta Himalajalle tulleille vuorikiipeilijöille korvaamaton apu.
iStock
Petri Riikonen
Nepalin sherpat jaksavat rutistaa Himalajan ohuessa, vähähappisessa vuoristoilmassa. Toisin kuin monet urheilijat, jotka parantavat hapenottokykyään lisäämällä punasolujensa määrää korkeanpaikan leireillä, sherpat eivät tuota erityisen suuria solumääriä. Sen sijaan sherpojen elimistö käyttää niukan hapen paremmin kuin alankojen ihmisten elimistö, osoittavat brittiläiset ja itävaltalaiset tutkijat PNAS-lehdessä.
Tutkimuksen mukaan sherpoilla on perinnöllinen taipumus tuottaa pienillä happimäärillä tavallista tehokkaammin energiaa ja tavallista vähemmän haitallisia aineenvaihduntatuotteita.
Vähäkin happi myös leviää sherpojen elimistöön tehokkaasti. Aiemmista tutkimuksista tiedetään, että heidän verisuonissaan muodostuu paljon typpioksidia, joka avartaa suonia ja siten laajentaa veren ja muiden kudosten kosketuspintaa.
Nepalin sherpat periytyvät ihmisistä, joita asettui 6000-9000 vuotta sitten Tiibetin ylängölle ja jotka sopeutuivat elämään siellä yli neljän kilometrin korkeudessa. Sherpat muuttivat Tiibetistä Nepaliin noin 500 vuotta sitten.
Lisätietoa tutkimuksesta on englanniksi täällä
Juttu on julkaistu GEOn numerossa 9/2017.
Lue myös:
Tämä sivusto käyttää evästeitä käytettävyyden parantamiseksi. Jatkamalla sivuston käyttöä hyväksyt myös evästeiden käyttämisen.
© Fokus Media Finland. Materiaalin kopioiminen muuhun kuin yksityiseen, ei-kaupalliseen käyttöön kielletty.
Aineiston käyttö uuden palvelun osana kielletty.
Fokus Media Finland Oy, Hämeentie 135, 00560 Helsinki, Y-tunnus 2618356-2