Män­ty­luo­don Kal­lo on pie­ni saa­ri Po­rin luo­teis­puo­lel­la. Saa­rel­le joh­ta­van pen­ger­tien an­si­os­ta täl­le kieh­to­val­le, avo­me­ren sy­lis­sä le­pää­väl­le luon­to­kei­taal­le pää­see vai­vat­ta.

Kal­li­oi­sil­la ran­noil­la viih­ty­vät pii­kik­käät, ti­he­ät tyr­nit, joi­den mar­jat vär­jää­vät syk­syis­tä mai­se­maa orans­sin­kel­tai­sik­si. Nii­tä nap­si­vat mie­lel­lään mo­net saa­ris­ton lin­nut. Ke­vääl­lä tyr­ni­pen­sais­sa nä­kyy kah­den­lai­sia kuk­kia: he­teet ja emit kas­va­vat eri pen­sais­sa. Tuu­li kul­jet­taa he­tei­den sii­te­pö­lyn tar­vit­ta­es­sa pit­kien­kin mat­ko­jen pää­hän pul­lo­mai­siin emi­leh­tiin.

Valkoisia kiteitä sisältävät oliviinidiabaasikalliot ovat Kallon erikoisuus.

Esko Inberg

Heh­ku­vat kal­li­ot

Oli­vii­ni­di­a­baa­si­kal­li­ot heh­ku­vat il­ta-au­rin­gos­sa. Po­rin ni­mik­ko­ki­vi­la­ji­na­kin tun­net­tu oli­vii­ni­di­a­baa­si on eri­koi­sen nä­köi­nen, val­koi­sia pit­ku­lai­sia ki­tei­tä si­säl­tä­vä ki­vi­ai­nes. Suu­ri osa Kal­lon ran­ta­kal­li­ois­ta koos­tuu juu­ri täs­tä ki­vi­la­jis­ta, jota ei muu­al­la Suo­mes­sa näin laa­jas­ti esiin­ny.

Nak­ki­lan kun­nan ym­pä­ris­tö­sih­tee­ri Kari Yli­kos­ki on pe­reh­ty­nyt ge­o­lo­gi­aan ja tun­tee myös Kal­lon di­a­baa­si­kal­li­ot. Hän ker­too, et­tä vaik­ka oli­vii­ni­di­a­baa­si on syn­ty­nyt 1 260 mil­joo­naa vuot­ta sit­ten, se on alu­een nuo­rim­pia ki­vi­la­je­ja. Ko­ke­mä­en­jo­en seu­dul­la esiin­ty­mät ovat ylei­ses­ti 100–200 met­rin pak­sui­sia ker­rok­sia.

Oli­vii­ni­di­a­baa­si­juo­net on yleen­sä help­po löy­tää ja tun­nis­taa, sil­lä ne kes­tä­vät ku­lu­tus­ta pa­rem­min kuin ym­pä­röi­vät ki­vi­la­jit. Tä­män vuok­si juo­net jää­vät usein mai­se­mas­sa ko­hol­la ole­vik­si kal­li­oik­si.

Kal­li­oi­den vie­res­sä, ve­den al­la, aal­to­jen liik­keis­sä kei­nu­vat ah­din­par­ta­kas­vus­tot. Ma­ta­lik­ko tar­jo­aa mo­nel­le la­jil­le mie­lui­san ym­pä­ris­tön, jos­sa riit­tää sekä ra­vin­toa et­tä suo­ja­paik­ko­ja. Va­ro­mat­to­mal­le pik­ku­ka­lal­le käy suo­jan ul­ko­puo­lel­la huo­nos­ti, sil­lä muu­ta­man met­rin kor­keu­del­la len­tä­vät lo­kit ja tii­rat ovat valp­pai­na.

Luon­to­ku­vaa­ja Es­ko In­berg on käy­nyt Kal­los­sa sään­nöl­li­ses­ti vuo­sia. Hän ku­vaa kal­li­o­luo­dol­la eri­tyi­ses­ti mer­ta, jon­ka il­me vaih­te­lee säi­den mu­kaan. Myrs­ky­ä­vän ve­si­mas­san ohel­la ka­me­raan tal­len­tuu ka­las­tu­sa­luk­sia ja muu­ta lai­va­lii­ken­net­tä sekä luo­to­jen elä­mää.

Lin­tu­jen ke­vät­muu­ton ai­ka­na ran­noil­la riit­tää ku­hi­naa. Kal­loon ran­tau­tuu mo­nia lin­tu­la­je­ja, ku­ten peu­ka­loi­sia, rau­ti­ai­sia ja lep­pä­lin­tu­ja. Kau­em­pa­na me­rel­lä di­a­baa­si­kal­li­oil­ta voi näh­dä isois­sa­kin par­vis­sa len­tä­viä al­le­ja, me­ri­met­so­ja ja haah­ko­ja. Lin­tu­jen tark­kai­li­ja saat­taa ke­väi­se­nä päi­vä­nä ha­vai­ta sa­to­ja tai jopa tu­han­sia muut­ta­via lin­tu­ja.

Etääm­mäl­lä ve­des­sä liik­kuu jos­kus myös hyl­kei­tä. Nuo­ret hyl­keet saat­ta­vat ui­da ke­vääl­lä ai­van ran­noil­le as­ti. Ne voi­vat vii­pyä ran­nal­la pi­tem­pään­kin, kun­han ih­mi­nen ei säi­käy­tä nii­tä kar­kuun. Van­hem­mat hyl­keet käyt­täy­ty­vät va­ro­vai­sem­min, mut­ta nii­tä­kin voi näh­dä pie­nen mat­kan pääs­sä ui­mas­sa.

Ke­sä­päi­vä­nä Kal­lon elä­mää ri­kas­tut­ta­vat myös su­den­ko­ren­not. Ran­ta­kal­li­oil­la le­päi­lee me­ri­si­ni­ko­ren­to­ja ja pu­na­syys­ko­ren­to­ja, ja kas­vil­li­suu­den suo­jas­sa viih­tyy pie­niä hen­to­su­den­ko­ren­to­ja, ku­ten hoik­ka­ty­tön­ko­ren­to­ja ja oka­ty­tön­ko­ren­to­ja.

Au­rin­gon läm­mit­tä­mil­lä kal­li­oil­la liik­ku­jan saat­taa yl­lät­tää ran­ta­käär­me, joka ar­ka­na eläi­me­nä pu­jah­taa pii­loon ki­vien ko­loi­hin. Luo­to ym­pä­ris­töi­neen tar­jo­aa ran­ta­käär­meil­le oi­van tal­veh­ti­mis­pai­kan.

Selkämeren tyrskyt lyövät Kallon rantakallioihin voimalla.

Esko Inberg

Suo­mi 100 vuot­ta -jut­tu­sar­ja tuo­tet­tiin yh­teis­työs­sä Suo­men Luon­non­va­lo­ku­vaa­jat SLV ry:n kans­sa. Jut­tu on jul­kais­tu GEO-leh­des­sä 9/2017.

Lue myös:

Mik­ke­lin mys­ti­nen Pa­ha­lam­pi

Va­lo­ku­va: Kar­hun voi­mal­la