Ve­nä­läi­nen ydin­fyy­sik­ko Juri Oga­nes­jan on ai­noa elos­sa ole­va ih­mi­nen, jon­ka mu­kaan on ni­met­ty al­ku­ai­ne. Oga­nes­so­nin löy­tä­mi­nen kes­ti yli kym­me­nen vuot­ta.

Juri Oga­nes­jan on löy­tä­nyt tä­hän men­nes­sä kym­me­nen al­ku­ai­net­ta, mikä te­kee hä­nes­tä maa­il­man me­nes­tyk­sek­käim­män al­ku­ai­nei­den met­säs­tä­jän. Vai pi­täi­si­kö työs­tä käyt­tää sa­naa kek­si­mi­nen tai val­mis­ta­mi­nen? Vai­kea sa­noa, kos­ka oga­nes­son si­joit­tuu al­ku­ai­nei­den jak­sol­li­ses­sa jär­jes­tel­mäs­sä alu­eel­le, jon­ka al­ku­ai­neet ovat ää­rim­mäi­sen har­vi­nai­sia. Nii­tä ei ta­va­ta ke­mi­a­no­pe­tuk­sen har­joi­tus­töis­sä.

Oga­nes­ja­nin ni­meä kan­ta­van al­ku­ai­neen luo­mi­seen tar­vi­taan kah­ta ai­ne­so­saa. Oga­nes­so­nin yti­mes­sä on 118 pro­to­nia. Sen val­mis­tus­kus­tan­nuk­set ovat val­ta­vat ja sen eli­ni­kä on 2,5 mil­li­se­kun­tia.

Tois­ta oga­nes­so­nin läh­tö­ai­net­ta säi­ly­te­tään äm­pä­rin ko­koi­ses­sa lyi­jy­säi­li­ös­sä Dub­nan ydin­tut­ki­mus­lai­tok­ses­sa, joka si­jait­see sa­ta­kun­ta ki­lo­met­riä Mos­ko­vas­ta poh­joi­seen. Lyi­jy­säi­li­ön si­säs­sä on muu­ta­ma mil­lig­ram­ma ra­di­oak­tii­vis­ta ka­li­for­niu­mia, jon­ka ke­mi­al­li­nen merk­ki on Cf. Lai­tok­sen työn­te­ki­jät saa­vat ava­ta säi­li­ön ai­no­as­taan suo­ja­pu­vus­sa.

Toi­nen val­mis­tu­sai­ne, ha­pet­tu­nut kal­sium, on la­si­as­ti­as­sa kas­sa­kaa­pis­sa, joka on pääl­lys­tet­ty sa­mal­la neu­vos­to­ai­kai­sel­la ruu­tu­ku­vi­ol­la kuin huo­neen sei­nät. Lai­tok­sen yh­den työn­te­ki­jän ai­noa teh­tä­vä on pi­tää huol­ta täs­tä kal­siu­mis­ta ja kas­sa­kaa­pin avai­mes­ta.

Oga­nes­jan ker­too, et­tei jau­he ole ta­val­lis­ta kal­siu­mia. Sen yti­mes­sä on 28 neut­ro­nia eli kah­dek­san enem­män kuin ta­val­li­ses­ti. Neut­ro­nit ovat säh­kö­va­rauk­set­to­mia hiuk­ka­sia, jot­ka va­kaut­ta­vat ato­miy­din­tä. Luon­nos­sa täl­lais­ta kal­siu­mia esiin­tyy vain pie­niä mää­riä.

Maa­il­mas­sa on ai­no­as­taan yk­si tuo­tan­to­lai­tos, jos­sa har­vi­nai­nen kal­sium pys­ty­tään riit­tä­vän tar­kas­ti erot­te­le­maan ta­val­li­ses­ta. Lai­tos si­jait­see lä­hel­lä Ural­vuo­ris­toa ja tuot­taa vuo­des­sa 12 gram­maa eli tee­lu­si­kal­li­sen ver­ran tätä har­vi­nais­ta kal­siu­mia. Erä mak­saa kol­me mil­joo­naa dol­la­ria eli yli 2,6 mil­joo­naa eu­roa.

Oga­nes­jan ker­too yl­peyt­tä ää­nes­sään, et­tä hä­nen lai­tok­sen­sa os­taa koko vuo­si­tuo­tan­non. ”Kos­ka olem­me ai­noa asi­a­kas, saam­me alen­nus­ta.”

Kun hän en­sim­mäi­sen ker­ran sai val­mis­tu­sai­neet yh­dis­ty­mään uu­dek­si al­ku­ai­neek­si, se ha­jo­si 0,0025 se­kun­nin ku­lut­tua. Tou­hua voi­si pi­tää jär­jet­tö­mä­nä, ra­han tai ajan tai mo­lem­pien haas­kauk­se­na. Mut­ta sitä voi pi­tää myös ne­ron­lei­mauk­se­na. Sel­lai­sen ih­mi­sen älyn­vä­läyk­se­nä, joka ky­syy ai­no­a­na jou­kos­ta, mis­tä mei­tä ym­pä­röi­vät ai­neet poh­jim­mal­taan koos­tu­vat, mik­si osa niis­tä on va­kai­ta ja osa ha­jo­aa, ja on­ko tä­hän men­nes­sä löy­de­tyn al­ku­ai­nei­den jou­kon ul­ko­puo­lel­la ken­ties ai­van toi­sen­lais­ten al­ku­ai­nei­den val­ta­kun­ta.

Tai­ka­maa­il­ma.

Ydin­lai­tos kyl­män so­dan ajoil­ta

Oga­nes­ja­nin lai­tok­sen naa­pu­rei­ta ovat ydin­tur­val­li­suu­den ja te­o­reet­ti­sen fy­sii­kan lai­tok­set. Kol­mik­ko muo­dos­taa yh­des­sä nel­jän muun sa­mal­la ka­dul­la si­jait­se­van lai­tok­sen kans­sa Dub­nan tut­ki­mus­kes­kuk­sen, jon­ka vi­ral­li­nen nimi on ”Yh­tei­nen ydin­tut­ki­muk­sen ins­ti­tuut­ti”. Ai­neen pie­nim­pien ra­ken­ne­o­sas­ten tut­ki­muk­sel­le omis­te­tun tie­de­ka­dun erot­taa Dub­nan 70 000 asuk­kaan kau­pun­gis­ta ki­vi­kas­vois­ten so­ti­lai­den var­ti­oi­ma port­ti.

Ins­ti­tuut­ti on huip­pu­tut­ki­mu­syk­sik­kö maas­sa, jos­ta Neu­vos­to­lii­ton ha­jot­tua ka­to­si en­sin tut­ki­mus­ra­hoi­tus ja sit­ten suu­ri osa tut­ki­jois­ta.

Aja­tus tut­ki­mus­lai­tok­ses­ta vi­ri­si vuon­na 1952. Kyl­män so­dan ai­kaan yk­si­tois­ta län­si­val­ti­o­ta päät­ti ra­ken­taa Ge­ne­veen Eu­roo­pan hiuk­kas­fy­sii­kan tut­ki­mus­kes­kuk­sen, Cer­nin. So­si­a­lis­ti­sen maa­il­man vas­ta­ve­to seu­ra­si nel­jä vuot­ta myö­hem­min.

Kun sil­loin 23-vuo­ti­as Juri Oga­nes­jan ajoi en­sim­mäi­sen ker­ran Dub­nan tut­ki­mus­kes­kuk­seen, al­ku­ai­nei­den jak­sol­li­ses­sa jär­jes­tel­mäs­sä oli 17 al­ku­ai­net­ta vä­hem­män kuin nyt ja kau­pun­ki oli vain pie­ni työ­läis­taa­ja­ma Vol­gan var­rel­la.

Neu­vos­to­liit­to ha­lu­si tul­la maa­il­man joh­ta­vak­si tie­de­val­ti­ok­si. Se in­ves­toi tie­de­kau­pun­kei­hin­sa rut­kas­ti ra­haa ja ra­ken­nut­ti Dub­naan edul­li­sia asuin­kort­te­lei­ta ja oma­ko­ti­ta­lo­ja, jois­sa oli kau­niit pää­ty­kol­mi­ot. Kau­pun­kiin nou­si myös kult­tuu­ri­kes­kus ja myö­hem­min ui­ma­hal­li, jos­sa oli 50 met­rin al­las. Pian tut­ki­mus­kes­kus työl­lis­ti tu­hat ih­mis­tä. Ny­ky­ään työn­te­ki­jöi­tä on mel­kein 5 000.

Dub­nas­sa tut­ki­jat pe­reh­ty­vät ai­net­ta koos­sa pi­tä­viin voi­miin ja jäl­jit­tä­vät maa­il­man­kaik­keu­den kum­ma­jai­sia neut­rii­no­ja. Juri Oga­nes­jan tut­kii su­per­ras­kai­den ato­mien val­ta­kun­taa. Hän ha­lu­aa li­sä­tä al­ku­ai­nei­den lis­tal­le vie­lä yh­den, en­ti­siä ras­kaam­man. Sik­si hän ja hä­nen työ­to­ve­rin­sa ra­ken­ta­vat jät­ti­mäi­siä hiuk­kas­kiih­dyt­ti­miä ja pi­tä­vät nii­tä käyn­nis­sä kuu­kau­si­kau­pal­la. Ku­kaan ei pys­ty sa­no­maan, mitä hyö­tyä hei­dän löy­döis­tään ken­ties jos­kus on.

Kaik­ki al­koi Men­de­le­je­vis­tä

Ke­mi­an pe­ru­syk­sik­kö on al­ku­ai­ne. Al­ku­ai­neen ra­ken­ne mää­rää, kuin­ka kärk­kääs­ti se re­a­goi tois­ten kans­sa, on­ko se olo­muo­dol­taan kiin­teä vai nes­te­mäi­nen ja on­ko se kiil­tä­vä vai mat­ta­pin­tai­nen. Al­ku­ai­neet erot­taa toi­sis­taan yti­men po­si­tii­vi­ses­ti va­rau­tu­nei­den hiuk­kas­ten eli pro­to­nien mää­rä. Ke­vyim­mäl­lä al­ku­ai­neel­la ve­dyl­lä on yti­mes­sään vain yk­si pro­to­ni, ja tä­hän men­nes­sä ras­kaim­mal­la oga­nes­so­nil­la nii­tä on 118. Sil­ti se­kin on niin ke­vyt, et­tä yh­teen gram­maan oga­nes­so­nia tar­vi­taan 2 000 tril­joo­naa ato­mia, siis lu­ku­mää­rä, jos­sa kak­ko­sen pe­räs­sä on 21 nol­laa.

Vuon­na 1869 ve­nä­läi­nen ke­mis­ti Di­mit­ri Men­de­le­jev luo­kit­ti kaik­ki sil­loin tun­ne­tut al­ku­ai­neet nii­den mas­san mu­kaan tau­luk­koon. Kes­ke­nään sa­mal­la ta­val­la re­a­goi­vat al­ku­ai­neet, ku­ten esi­mer­kik­si al­ka­li­me­tal­lit tai ha­lo­gee­nit, hän si­joit­ti sa­maan sa­rak­kee­seen. Niin syn­tyi en­sim­mäi­nen jak­sol­li­sen jär­jes­tel­män luon­nos. Se oli ne­ron­lei­maus.

Men­de­le­je­vin tau­luk­ko pani al­ku­ai­neet jär­jes­tyk­seen, mut­ta sen avul­la pys­tyi myös en­nus­ta­maan vie­lä löy­tä­mis­tään odot­ta­vien al­ku­ai­nei­den omi­nai­suuk­sia, ku­ten nii­den mas­san ja kie­hu­mis­pis­teen.

Tut­ki­jat kaik­ki­al­la maa­il­mas­sa läh­ti­vät täyt­tä­mään Men­de­le­je­vin tau­lu­kon auk­ko­koh­tia. Kuu­si vuot­ta myö­hem­min rans­ka­lai­nen ke­mis­ti pis­ti pa­lan sink­ki­pi­tois­ta mal­mia hap­poon ja huo­ma­si, et­tä sen pin­taan muo­dos­tui ohut ho­pe­an­hoh­toi­nen ker­ros. Hän kuu­men­si ker­ros­ta ja ha­vait­si mit­ta­lait­teil­laan en­nen­nä­ke­mät­tö­män spekt­rin. Hän oli löy­tä­nyt gal­liu­min. Men­de­le­je­vin tau­lu­kos­sa oli yk­si auk­ko vä­hem­män.

Vuon­na 1937 val­mis­tet­tiin en­sim­mäi­nen kei­no­te­koi­nen al­ku­ai­ne tek­ne­tium. Kah­dek­san vuot­ta myö­hem­min kaik­ki Men­de­le­je­vin tau­lu­kon au­kot oli täy­tet­ty. Sen jäl­keen fyy­si­kot ovat poh­ti­neet, voi­ko al­ku­ai­nei­den lis­taa jat­kaa lo­put­to­miin vai päät­tyy­kö jak­sol­li­nen jär­jes­tel­mä jos­kus.

He ovat val­mis­ta­neet yhä ras­kaam­pia al­ku­ai­nei­ta ja ni­men­neet nii­tä maa­kun­tien, kau­pun­kien ja tut­ki­joi­den mu­kaan: has­sium, darms­tad­tium, mos­ko­vium, men­de­le­vium, meit­ne­rium. Ne kaik­ki ovat ra­di­oak­tii­vi­sia, ha­jo­a­vat ly­hy­es­sä ajas­sa, ei­kä nii­tä esiin­ny luon­nos­sa.

Ny­ky­a­jan al­ke­mis­tit

Pe­ri­aat­tees­sa ras­kas al­ku­ai­ne on sitä epä­va­kaam­pi, mitä enem­män sen yti­mes­sä on pro­to­ne­ja. Yti­men mas­san yhä kas­va­es­sa tämä lai­na­lai­suus saat­taa kui­ten­kin kään­tyä päin­vas­tai­sek­si. Fyy­si­kot ovat las­ke­neet su­per­ras­kail­le al­ku­ai­neil­le niin sa­not­tu­ja maa­gi­sia lu­ku­ja. Kun yti­men osas­ten lu­ku­mää­rä on täl­lai­nen luku, en­nus­tei­den mu­kaan yti­men hiuk­ka­set si­tou­tu­vat tiu­kem­min toi­siin­sa, sa­maan ta­paan kuin mat­kus­ta­jat täy­teen ah­de­tus­sa bus­sis­sa sen jar­rut­ta­es­sa.

Tut­ki­jat pu­hu­vat sta­bii­li­suu­den saa­res­ta. Hei­dän kor­vis­saan se kuu­los­taa lu­pauk­sel­ta, maa­til­kul­ta aa­val­la epä­va­kau­den me­rel­lä. He lä­hes­ty­vät sen ran­ta­vii­vaa kuin löy­tö­ret­kei­li­jät, jot­ka mat­kaa­vat tun­te­mat­to­maan val­ta­kun­taan.

Oga­nes­jan us­koo löy­tä­vän­sä saa­rel­ta tois­tai­sek­si tun­te­mat­to­man ai­neen muo­don. Ato­me­ja, jot­ka käyt­täy­ty­vät toi­sin kuin kaik­ki ar­ki­päi­väs­tä tun­te­mam­me.

Ku­kaan ei pys­ty var­mas­ti sa­no­maan, mil­lai­sia ek­soot­ti­sia omi­nai­suuk­sia uu­sil­la ai­neil­la oli­si. Niis­tä voi­si eh­kä ra­ken­taa voi­mak­kai­ta mag­neet­te­ja, ken­ties ne oli­si­vat eri­tyi­sen hy­viä joh­tei­ta tai nii­tä voi­tai­siin käyt­tää lää­ke­tie­tees­sä uu­den­lai­siin hoi­toi­hin.

Kun Juri Oga­nes­jan pu­huu sta­bii­li­suu­den saa­res­ta, hä­nen ää­nen­sä hil­je­nee mil­tei kuis­kauk­sek­si. Löy­ty­vien al­ku­ai­nei­den eli­ni­kä saat­taa ol­la päi­viä, vuo­sia tai ken­ties jopa sa­to­ja tai mil­joo­nia vuo­sia.

Oga­nes­jan tah­too as­tua saa­rel­le en­sim­mäi­se­nä. Sik­si hän jat­kaa työ­tään, vaik­ka hän oli­si voi­nut jää­dä eläk­keel­le jo vuo­si­kau­sia sit­ten. Sik­si hän yh­dis­tää lai­tok­ses­saan kä­sit­tä­mät­tö­män kal­lis­ta jau­het­ta ja ra­di­oak­tii­vi­sia ai­nei­ta.

Oga­nes­jan sa­noo vä­lil­lä tun­te­van­sa it­sen­sä ny­ky­a­jan al­ke­mis­tik­si. Kes­ki­a­jan al­ke­mis­tit te­ki­vät var­hais­ta pe­rus­tut­ki­mus­ta ja yrit­ti­vät muut­taa ai­nei­ta toi­sik­si. He höy­rys­ti­vät elo­ho­pe­aa mit­ta­la­seis­sa, kuu­men­si­vat lyi­jyä uu­neis­sa ja li­sä­si­vät jouk­koon jau­het­ta, jon­ka piti su­lau­tua epä­ja­loi­hin me­tal­lei­hin ja muut­taa ne kul­lak­si.

”Al­ke­mis­tit hok­sa­si­vat, et­tä al­ku­ai­nei­den muut­ta­mi­nen toi­sik­si vaa­tii ener­gi­aa”, Oga­nes­jan sa­noo.

He ei­vät vain tien­neet, kuin­ka pal­jon.

Ih­me ta­pah­tuu te­räs­hir­vi­ön uu­me­nis­sa

Ren­gas­kiih­dy­tin U400 ly­my­ää hei­kos­ti va­lais­tun käy­tä­vän pääs­sä sy­väl­lä Oga­nes­ja­nin tut­ki­mus­lai­tok­sen uu­me­nis­sa. Sen luo pää­see kah­des­ta pans­sa­ri­o­ves­ta, joi­den ylä­puo­lel­la pa­laa useim­mi­ten si­sään­pää­syn kiel­tä­vä pu­nai­nen valo. Ovien ta­ka­na avau­tuu voi­mis­te­lu­sa­lin ko­koi­nen tila. Si­säl­lä sei­soo vaa­le­an­si­ni­sek­si maa­lat­tu te­räs­hir­viö. Se näyt­tää kol­hol­ta kuin me­ri­kont­ti ja pai­naa kym­me­nen jum­bo­je­tin ver­ran. Säh­köä se ku­lut­taa yh­tä pal­jon kuin pie­ni kau­pun­ki.

Se­lit­tä­es­sään hir­vi­ön toi­min­taa fyy­si­kot käyt­tä­vät sel­lai­sia sa­no­ja kuin io­ni­läh­de, Lo­rent­zin voi­ma ja tyh­ji­öe­lekt­ro­di. Hiu­kan yk­sin­ker­tai­sem­min sa­not­tu­na kyse on lait­teis­tos­ta, joka sin­ko­aa ato­mit elä­män­sä no­peim­mal­le mat­kal­le.

Mat­ka al­kaa uu­nis­ta, jos­sa kal­sium höy­rys­te­tään. Siel­tä se vir­taa kaa­su­na kam­mi­oon, jos­sa mik­ro­aal­lot ir­rot­ta­vat ato­meis­ta ne­ga­tii­vi­ses­ti va­rau­tu­nei­ta elekt­ro­ne­ja. Tä­män jäl­keen kal­siu­ma­to­mien va­raus on po­si­tii­vi­nen, eli ne jat­ka­vat mat­kaan­sa io­nei­na. Io­nit pää­ty­vät kah­den val­ta­van mag­nee­tin vä­liin. Mag­nee­tit sul­ke­vat ne si­sään­sä kuin säm­py­län puo­lik­kaat ja pa­kot­ta­vat ne kii­tä­mään laa­je­ne­vaa ym­py­rää. Sa­mal­la säh­kö­ken­tät kiih­dyt­tä­vät koko ajan nii­den vauh­tia. Kun io­nit läh­te­vät mag­neet­tien vä­lis­tä, nii­den no­peus yl­tää kym­me­ne­so­saan va­lon­no­peu­des­ta.

Kal­siu­mi­o­nit kii­tä­vät sa­de­ve­si­kou­run pak­suis­ta put­kea pit­kin plek­si­la­si­seen laa­tik­koon, jos­sa pyö­rii maa­li­tau­lua muis­tut­ta­va pyö­reä levy. Sen pin­nal­le on höy­rys­tet­ty ohut ker­ros ka­li­for­niu­ma­to­me­ja.

Laa­ti­kon ta­pah­tu­mia ei pys­ty nä­ke­mään. Nii­tä ha­vain­nol­lis­taa kak­si las­ku­toi­mi­tus­ta.

Toi­nen, yk­sin­ker­tai­nen yn­nä­las­ku kuu­luu näin: Kos­ka kal­siu­ma­to­mis­sa on 20 pro­to­nia ja ka­li­for­niu­mis­sa 98, pro­to­ne­ja on yh­teen­sä 118. Toi­nen, pal­jon mut­kik­kaam­pi las­ku­toi­mi­tus joh­de­taan kah­des­ta ydin­hiuk­ka­siin vai­kut­ta­vas­ta pe­rus­voi­mas­ta.

Pe­rus­voi­mis­ta toi­nen on säh­kö­mag­neet­ti­nen voi­ma, joka saa po­si­tii­vi­ses­ti va­rau­tu­neet yti­met hyl­ki­mään toi­si­aan. Se es­tää kal­siu­mia ja ka­li­for­niu­mia su­lau­tu­mas­ta spon­taa­nis­ti yh­teen. Jos kal­sium kui­ten­kin sin­gah­taa pai­kal­le tar­peek­si vin­haa vauh­tia, yti­met pää­ty­vät niin lä­hek­käin, et­tä nii­hin al­kaa vai­kut­taa toi­nen pe­rus­voi­ma. Sen nimi on vah­va ydin­voi­ma, ja se saa yti­men hiuk­ka­set ve­tä­mään toi­si­aan puo­leen­sa. Yti­met su­lau­tu­vat yh­teen, ja syn­tyy uu­si al­ku­ai­ne.

Fyy­si­kot pys­ty­vät las­ke­maan, mil­lä to­den­nä­köi­syy­del­lä yti­mien yh­ty­mi­nen ta­pah­tuu. Mut­ta ta­pah­tuu­ko se to­del­la, näh­dään vas­ta kun kiih­dy­tin U400 on käyn­nis­sä.

Al­ku­ai­neen nu­me­ro 119 met­säs­tys

Ku­kaan ei tie­dä, mi­hin sta­bii­li­suu­den saa­ri tar­kal­leen si­joit­tuu. Osa fyy­si­kois­ta us­koo, et­tä se voi­si al­kaa jo al­ku­ai­neen 114 sel­lai­ses­ta iso­too­pis­ta, jon­ka yti­mes­sä on eri­tyi­sen pal­jon neut­ro­ne­ja. Toi­set taas veik­kaa­vat al­ku­ai­nei­ta 120 tai 126.

Oga­nes­jan sa­noo, et­tä ar­voi­tus rat­ke­aa ai­no­as­taan val­mis­ta­mal­la ky­sei­siä al­ku­ai­nei­ta. Hä­nen on pi­det­tä­vä kii­ret­tä, mi­kä­li hän tah­too eh­tiä en­sim­mäi­se­nä. Myös Ja­pa­nis­sa on läh­det­ty al­ku­ai­nei­den 119 ja 120 jäl­jil­le.

Suu­rin haas­te on so­pi­vien val­mis­tu­sai­nei­den va­lin­ta. Oga­nes­jan voi­si va­li­ta pai­na­van am­muk­sen ja vaih­taa kal­siu­min ti­taa­niin. Mut­ta sil­loin ai­nei­den yh­dis­ty­mi­sen to­den­nä­köi­syys pu­to­ai­si kah­des­kym­me­ne­so­saan. Hän voi­si myös pääl­lys­tää maa­li­tau­lun­sa eins­tei­niu­mil­la, ras­kaam­mal­la al­ku­ai­neel­la. Mut­ta kos­ka sen eli­ni­kä on vain noin 20 päi­vää, se saat­tai­si ha­jo­ta ko­ko­naan, en­nen kuin en­sim­mäis­tä­kään uut­ta ato­mia syn­tyi­si.

Oga­nes­jan to­te­aa, et­tä oga­nes­so­nin teko oli help­poa ver­rat­tu­na al­ku­ai­neen 119 val­mis­ta­mi­seen.

Hä­nen lai­tok­seen­sa on ra­ken­teil­la en­tis­tä suu­rem­pi hal­li, jo­hon tu­lee uu­si kiih­dy­tin. Oga­nes­jan ni­mit­tää lai­tet­ta su­per­ras­kai­den al­ku­ai­nei­den teh­taak­si. Se tuot­taa kym­me­nen ker­taa niin voi­mak­kaan io­ni­suih­kun kuin U400. Kun pu­nai­nen lamp­pu syt­tyy teh­taan oven pääl­lä ja ato­mit lä­he­te­tään mat­kaan kiih­dyt­ti­mes­sä, tut­ki­jat viet­tä­vät taas öi­tään lai­tok­sen soh­val­la. Vla­di­mir Ut­jon­kov käy joka aa­mu läpi pit­kän lis­tan lu­ku­ja, ja ydin­fyy­sik­ko Juri Oga­nes­jan odot­te­lee pu­he­lin­soit­toa.

Oga­nes­jan oli 68-vuo­ti­as val­mis­ta­es­saan al­ku­ai­neen, jon­ka eli­ni­kä oli 2,5 mil­li­se­kun­tia. Jäl­jel­lä ole­vi­na vuo­si­naan hän tah­too luo­da ai­neen, joka kes­tää ikui­ses­ti.

Jut­tu on jul­kais­tu ko­ko­nai­suu­des­saan GEO-leh­des­sä 3/2019.

Lue myös:

Tun­net­ko fy­sii­kan häi­ri­kön?

Täh­ti­ky­lä Ari­zo­nan aa­vi­kol­la