GEO kir­joit­ti vuon­na 2013 eli kuu­den­te­na il­mes­ty­mis­vuon­naan Suo­mes­sa Ete­lä­man­te­reen kei­sa­ri­ping­vii­neis­tä, joi­den po­pu­laa­ti­ot oli­vat hu­pe­ne­mas­sa. Kei­sa­ri­ping­vii­ni on noin 20 ping­vii­ni­la­jis­ta suu­ri­ko­koi­sin: se kas­vaa yleen­sä noin 120 sent­ti­met­rin pi­tui­sek­si.

Uu­tis­ku­vis­sa on näh­ty dra­maat­ti­sia ku­via loh­ke­a­vis­ta jää­vuo­ris­ta ja näl­kiin­ty­neis­tä jää­kar­huis­ta. Vii­me vuo­si­na on kui­ten­kin saa­tu myös run­saas­ti tut­ki­mus­tie­toa Ete­lä­man­te­rees­ta ja sen ping­vii­niyh­dys­kun­nis­ta. Nii­den pe­rus­teel­la ete­läi­sen ark­ti­sen alu­een ja sen asuk­kai­den tila ei ole pa­ra­ne­mas­sa.

”Vii­me vuon­na jul­kais­tu tut­ki­mus ker­toi, et­tä kei­sa­ri­ping­vii­nit saat­ta­vat hä­vi­tä su­ku­puut­toon tä­män vuo­si­sa­dan lop­puun men­nes­sä”, sa­noo ym­pä­ris­tö­e­ko­lo­gi­an do­sent­ti Mia Rön­kä Tu­run yli­o­pis­ton bi­o­di­ver­si­teet­tiyk­si­kös­tä.

”Tut­ki­jat sel­vit­ti­vät, mi­ten kei­sa­ri­ping­vii­nit pys­ty­vät va­el­ta­maan uu­sil­le eli­na­lu­eil­le eli­nym­pä­ris­tö­jen muut­tu­es­sa il­mas­ton­muu­tok­sen myö­tä. Lop­pu­tu­los oli, et­tä kei­sa­ri­ping­vii­nien eli­na­lu­eet heik­ke­ne­vät sel­lais­ta vauh­tia, et­tä vaik­ka ne yrit­tä­vät so­peu­tua ja et­siä uu­sia eli­na­lu­ei­ta, voi käy­dä niin, et­tei niil­lä ole enää alu­ei­ta, min­ne va­el­taa.”

Mia Rön­kä on tut­ki­nut suo­ma­lai­sia saa­ris­to­lin­tu­ja, ja hän toi­mii myös Ark­ti­sen neu­vos­ton bi­o­di­ver­si­teet­ti­työ­ryh­män alai­sen me­ri­lin­tu­a­si­an­tun­ti­ja­ryh­män pu­heen­joh­ta­ja­na. Vaik­ka Ark­ti­sen neu­vos­ton työ kä­sit­te­lee­kin poh­jois­ta alu­et­ta, täs­sä CBird-ni­mel­lä tun­ne­tus­sa asi­an­tun­ti­ja­ryh­mäs­sä on tark­kai­li­joi­na mu­ka­na myös ete­läi­sen napa-alu­een asi­an­tun­ti­joi­ta.

Vie­lä tuo­reem­pi tut­ki­mus ku­nin­gas­ping­vii­neis­tä tuot­ti lä­hes yh­tä ty­lyn ske­naa­ri­on. Sii­nä to­det­tiin, et­tä ra­vin­tei­ta me­res­sä pin­taan nos­ta­va kum­pu­a­mi­sil­miö voi il­mas­ton­muu­tok­sen vuok­si siir­tyä niin kau­as ku­nin­gas­ping­vii­nien asui­na­lu­eil­ta, et­tei­vät ne eh­di enää käy­dä ha­ke­mas­sa poi­ka­sil­leen ruo­kaa riit­tä­vän no­pe­as­ti. En­nus­teen mu­kaan 70 pro­sent­tia ku­nin­gas­ping­vii­neis­tä ei pys­tyi­si vuo­si­sa­dan lo­pus­sa elä­mään ny­kyi­sil­lä eli­na­lu­eil­laan, jol­loin nii­den­kin pi­täi­si löy­tää uu­sia alu­ei­ta, jot­ta kan­ta ei pie­nen­tyi­si.

Hy­vi­ä­kin uu­ti­sia

Osa uu­des­ta tie­dos­ta on ol­lut myön­tei­sem­pää. Äs­ket­täin ker­rot­tiin, et­tä An­tark­tik­sen itä­puo­lel­la si­jait­se­vil­ta Dan­ger­saa­ril­ta on löy­ty­nyt ai­em­min tun­te­mat­to­mia jää­ping­vii­niyh­dys­kun­tia. Nii­den kook­si ar­vi­oi­tiin jopa 1,5 mil­joo­naa lin­tua.

Dan­ger­saar­ten ”löy­tö” on esi­merk­ki ko­ko­naan uu­sien vä­li­nei­den käy­tös­tä ping­vii­ni­tut­ki­muk­ses­sa. Jää­ping­vii­nien las­ken­nas­sa käy­tet­tiin hy­väk­si len­nok­ke­ja eli droo­ne­ja. Myös sa­tel­liit­ti­ku­vis­ta on seu­rat­tu tar­kas­ti muun mu­as­sa ping­vii­nien gu­a­no- eli ulos­te­ker­ty­miä ja saa­tu si­ten li­sä­vi­hiä yh­dys­kun­nis­ta.

”Ete­lä­man­te­reen ym­pä­ris­tös­sä osa alu­eis­ta on usein ah­to­jäi­den saar­ta­mia, jo­ten ih­mi­nen ei edes pää­se pai­kan pääl­le ko­vin hel­pos­ti. Droo­nit ja sa­tel­lii­tit sääs­tä­vät pal­jon ai­kaa ja ra­haa, ja ping­vii­nit ja nii­den eli­nym­pä­ris­tö sääs­ty­vät yh­dys­kun­nis­sa käy­mi­sen ai­heut­ta­mal­ta häi­ri­öl­tä.”

Toi­nen ai­van äs­ket­täin jul­kais­tu tut­ki­mus an­toi li­sä­tie­toa me­ri­lin­tu­jen ulos­teis­saan me­rel­tä maal­le tuo­mis­ta ra­vin­teis­ta. Maa­il­man­laa­jui­nen ar­vio näis­tä typ­pi- ja fos­fo­ri­mää­ris­tä oli 3,8 mil­jar­dia ki­loa typ­peä ja 631 mil­joo­naa ki­loa fos­fo­ria. Osa ulos­teis­sa ole­vis­ta ra­vin­teis­ta on li­säk­si hel­pos­ti liu­ke­ne­vas­sa muo­dos­sa ja si­ten maal­la ja me­res­sä elä­vien kas­vien käy­tet­tä­vis­sä.

”Tut­ki­muk­ses­sa to­det­tiin, et­tä me­ri­lin­tu­yh­dys­kun­tien lan­noit­ta­va vai­ku­tus on eri­tyi­sen suu­ri Ete­lä­man­te­reen ym­pä­ris­tös­sä, jos­sa yk­si­lö­mää­rät ovat suu­ria ja la­jit kook­kai­ta. La­ji­lis­tauk­sen nel­jä en­sim­mäis­tä la­jia oli­vat kul­ta­töyh­tö­ping­vii­ni, ku­nin­gas­ping­vii­ni, mys­sy­ping­vii­ni ja jää­ping­vii­ni”, Mia Rön­kä sa­noo.

Useim­mat tut­ki­mus­tu­lok­set ker­to­vat kui­ten­kin il­mas­ton­muu­tok­sen vai­kut­ta­van niin poh­joi­sen kuin ete­läi­sen napa-alu­een elä­mään. Kei­sa­ri­ping­vii­nin kan­nal­ta jää­ti­köi­den hu­pe­ne­mi­nen on eri­tyi­sen tu­hoi­saa, sil­lä se on to­den­nä­köi­ses­ti maa­il­man ai­noa lin­tu­la­ji, joka pe­sii me­ren jääl­lä.

”Val­ta­o­sa täl­lä het­kel­lä elä­väs­tä ar­vi­ol­ta 238 000 kei­sa­ri­ping­vii­ni­pa­ris­ta ei mene iki­nä maal­le. Jääl­lä pe­si­mi­sen li­säk­si ne et­si­vät ruo­kan­sa me­res­tä. Jos me­ren jää hu­pe­nee, me­ne­te­tään tie­ten­kin nii­den pe­si­mäym­pä­ris­tö.”

Rön­kä muis­tut­taa kui­ten­kin, et­tei il­mas­ton­muu­tok­sen vai­ku­tus jään laa­juu­teen ole yk­si­vii­vais­ta. Vaik­ka jää hu­pe­nee län­ti­sel­tä Ete­lä­man­te­reel­ta, sen laa­juus on idem­pä­nä kas­va­nut. Se joh­tuu luul­ta­vas­ti kyl­mis­tä su­la­mis­ve­sis­tä ja tuu­li­o­lo­suh­teis­ta.

”Se et­tä jää on idem­pä­nä laa­jem­pi, voi ol­la myös huo­no asia, kos­ka ping­vii­nien kul­ke­mat mat­kat pi­den­ty­vät. Kai­ken kaik­ki­aan vai­ku­tuk­set ovat mo­ni­mut­kai­sia. Ylei­ses­ti on toki ar­vi­oi­tu, et­tä jää al­kaa vä­hen­tyä sekä laa­juu­del­taan et­tä pak­suu­del­taan.”

Il­mas­ton­muu­tos vai­kut­taa ping­vii­nei­hin myös epä­suo­ras­ti esi­mer­kik­si me­ri­vir­taus­ten ja me­ri­ve­den läm­pö­ti­lan muut­tu­mi­sen kaut­ta.

Osa ping­vii­ni­la­jeis­ta elää huo­mat­ta­vas­ti poh­joi­sem­mas­sa kuin Ete­lä­man­ner, esi­mer­kik­si ete­läi­ses­sä Af­ri­kas­sa ja Ga­la­pa­gos­saa­ril­la. Eri la­jeil­la ja eri­lai­sis­sa eli­nym­pä­ris­töis­sä akuu­tein uh­ka voi­kin tul­la muu­al­ta kuin il­mas­ton­muu­tok­ses­ta. Yli­ka­las­tus joh­taa ih­mi­sen ja ping­vii­nien kil­pai­luun ra­vin­nos­ta eli esi­mer­kik­si ka­lois­ta, mus­te­ka­lois­ta ja kril­lis­tä.

”Joil­le­kin la­jeil­le ka­las­tus on on­gel­ma si­vu­saa­lis­kuol­lei­suu­den ta­kia. Sil­loin ping­vii­nit tart­tu­vat ka­la­pyy­dyk­siin ja huk­ku­vat. Joil­la­kin la­jeil­la öl­jy­va­hin­got ovat mer­kit­tä­vä ris­ki. Vii­me ai­koi­na on saa­tu uut­ta tie­toa val­ta­me­riin ja myös Ete­lä­man­te­reen alu­eel­le ker­ty­väs­tä mik­ro­muo­vis­ta. Eri­tyi­ses­ti val­ta­mer­ten saa­ril­la tu­lo­kas­la­jit voi­vat ol­la hait­ta”, Rön­kä lu­et­te­lee.

Näis­tä toi­men­pi­teis­tä on apua

Maa­il­man ping­vii­ni­la­jeis­ta vii­si on IUCN:n uha­na­lais­luo­ki­tuk­sen mu­kaan elin­voi­mai­sia. Kol­me la­jia on lis­tat­tu sil­mäl­lä­pi­det­tä­vik­si, vii­si vaa­ran­tu­neik­si ja vii­si erit­täin uha­na­lai­sik­si. Kei­sa­ri­ping­vii­nien luo­ki­tus on täl­lä vuo­si­kym­me­nel­lä hei­ken­ty­nyt sil­mäl­lä­pi­det­tä­väk­si.

Mitä kei­no­ja meil­lä on aut­taa ping­vii­ne­jä säi­ly­mään?

”Kriit­ti­nen asia on tie­tys­ti il­mas­ton­muu­tok­sen tor­ju­mi­nen. Toi­nen kei­no ovat eri­tyyp­pi­set suo­je­lu­a­lu­eet. Eri­tyi­sen tär­kei­tä ping­vii­nien kan­nal­ta ovat me­ren­suo­je­lu­a­lu­eet, joil­la voi­daan ra­joit­taa ka­las­tus­ta tai kiel­tää se ko­ko­naan. Suu­rin täl­lai­nen me­ren­suo­je­lu­a­lue on täl­lä het­kel­lä Ros­sin­me­ren alu­eel­la.”

Haus­kan­nä­köi­set ping­vii­nit saa­vat hel­pos­ti pal­jon huo­mi­o­ta. On­ko se hyvä asia, vai jää­kö jo­tain olen­nais­ta huo­maa­mat­ta?

”Mi­nus­ta on vain hyvä, et­tä ping­vii­nit ovat ih­mis­ten mie­les­tä kiin­nos­ta­via. Se ei ole pois muil­ta ping­vii­nien kans­sa elä­vil­tä eläin­la­jeil­ta. Ym­pä­ris­tön- ja la­jin­suo­je­lu­työs­sä on usein jo­kin lip­pu­lai­va­la­ji, joka kiin­nos­taa suur­ta ylei­söä enem­män kuin muut. Sa­mal­la suo­je­lu­työs­tä hyö­ty­vät kui­ten­kin myös muut la­jit”, Mia Rön­kä sa­noo.

Jut­tu on jul­kais­tu GEO-leh­des­sä 7/2018.

Lue myös:

Ka­las­tus­kiel­to aut­toi af­ri­kan­ping­vii­ne­jä

Ovat­ko pan­dat pe­las­tu­neet?