Ke­vääl­lä voi ta­va­ta ison am­pi­ai­sen, joka pör­rää ma­ta­lal­la maan­pin­nan yl­lä. Se on tal­vi­hor­rok­ses­ta he­rän­nyt ku­nin­ga­tar, jol­la on vain yk­si ta­voi­te: löy­tää so­pi­va paik­ka pe­säl­le.

Ku­nin­ga­tar tut­kii kaik­ki maa­kuo­pat, pi­me­ät ko­lot ja ra­ken­nus­ten ra­ko­set. Kun paik­ka löy­tyy, on ai­ka läh­teä et­si­mään puu­ta­va­raa.

Am­pi­ai­nen raas­taa vah­voil­la leu­oil­laan puu­ta ja pu­res­ke­lee sii­tä yh­des­sä syl­ken­sä kans­sa pa­pe­ri­mas­saa. Pelk­kien leu­ko­jen ja te­rä­vä­kyn­tis­ten koi­pien avul­la se ra­ken­taa pa­pe­ri­sen ku­vun, jon­ka si­sään se muo­toi­lee täy­del­li­siä kuu­si­kul­mi­on muo­toi­sia ken­no­ja: las­ten­ka­ma­rei­ta.

Kun en­sim­mäi­nen am­pi­ais­työ­läis­ten su­ku­pol­vi kuo­riu­tuu, ne ryh­ty­vät pe­sän laa­jen­nus­töi­hin. Syk­syyn men­nes­sä am­pi­ai­syh­teis­kun­nan lin­noi­tus voi ol­la jal­ka­pal­lon ko­koi­nen.

Ei vain hu­vin vuok­si

Luon­non mes­ta­ri­ark­ki­teh­dit ei­vät ole syn­ty­neet tyh­jäs­tä. Esi­mer­kik­si am­pi­ais­ten hei­mon liki vii­des­tä tu­han­nes­ta la­jis­ta mo­net ovat erak­ko­am­pi­ai­sia. Ne muu­raa­vat vain pie­nen kam­mi­on muu­ta­mal­le tou­kal­leen. Kau­kai­sem­mat ser­kut, tie­pis­ti­äi­set, ei­vät muo­vai­le ko­ti­aan lain­kaan vaan kai­va­vat maa­han ko­lon.

Evo­luu­tio on muo­van­nut eläi­mil­le juu­ri niin hy­vät ark­ki­teh­din­tai­dot kuin ne tar­vit­se­vat. Luon­non­va­lin­ta suo­sii yk­si­löi­tä, jot­ka ovat hie­man la­ji­to­ve­rei­taan tai­ta­vam­pia ra­ken­ta­jia. Näin käy sii­hen pis­tee­seen as­ti, et­tä vie­lä hie­nos­tu­neem­mat tai­dot oli­si­vat ajan­huk­kaa. Osa la­jeis­ta saa­vut­taa tä­män pis­teen jo var­hain.

Töyh­tö­hyy­päl­le riit­tää ma­ta­la maa­sy­ven­nys, jon­ka se peh­mus­taa muu­ta­mal­la ruo­hon­kor­rel­la. Poi­ka­set läh­te­vät pe­säs­tä mel­kein heti kuo­riu­dut­tu­aan. Suun­nil­leen niin te­ki­vät myös lin­tu­jen esi-isät, pe­to­mai­set te­ro­po­di­di­no­sau­ruk­set. Niin ker­to­vat fos­sii­li­set pe­sät, joi­ta on säi­ly­nyt muun mu­as­sa Mon­go­li­as­sa. Myös mo­nien höy­hen­peit­teis­ten di­no­sau­rus­ten poi­ka­set kuo­riu­tui­vat un­tu­va­peit­tei­si­nä ja mel­kein val­mii­na läh­töön.

Koti tuo tur­vaa

Eräi­den lin­tu­jen evo­luu­tio on kui­ten­kin vie­nyt koh­ti avut­to­mi­na kuo­riu­tu­via poi­ka­sia. Nii­den tur­vak­si on ra­ken­net­ta­va kun­nol­li­nen koti. Näis­tä lin­tu­e­mois­ta on­kin muo­vau­tu­nut to­del­li­sia mes­ta­ri­ark­ki­teh­te­ja.

Sel­lai­sia ovat esi­mer­kik­si ta­sa­val­ta­lai­set, pie­net var­pu­sen­nä­köi­set lin­nut, joi­ta voi näh­dä ete­läi­ses­sä Af­ri­kas­sa. Ni­men­sä mu­kai­ses­ti ta­sa­val­ta­lais­ten voi­ma on yh­teis­työs­sä. Jopa sata lin­tu­pa­ria ku­too kui­vas­ta ruo­hos­ta lin­nak­keen, joka voi sul­kea si­sään­sä ko­ko­nai­sen puun lat­vus­ton. Kul­la­kin pa­ril­la on oma ovi­auk­kon­sa. Pak­su ruo­hoi­nen kat­to suo­jaa polt­ta­val­ta au­rin­gol­ta, ja pe­säs­sä on ai­na miel­lyt­tä­vän vii­le­ää.

Asun­to pi­han kera

Epä­ta­val­li­sem­paa on, et­tä eläi­met ra­ken­ta­vat muu­ta­kin kuin vä­lit­tö­män suo­jan ym­pä­ril­leen. Sel­lais­ta­kin sil­ti ta­pah­tuu. In­si­nöö­rin­tai­to­jen mes­ta­ri on ma­ja­va, joka ra­ken­taa ko­din oheen myös pi­ha­maan. Pa­to­a­mal­la ai­kaan­saa­tu ma­ja­va­lam­pi eris­tää pe­sän maa­ta pit­kin liik­ku­vis­ta pe­to­e­läi­mis­tä – ai­noa si­sään­käyn­ti si­jait­see ve­den al­la.

Toi­sil­le ra­ken­nus­tai­dot ovat tur­huu­den mark­ki­nat. Uu­des­sa-Gui­ne­as­sa elä­vät la­vas­ta­jat ovat suun­nil­leen ras­taan ko­koi­sia lin­tu­ja, joi­den koi­raat ra­ken­ta­vat eh­kä lin­tu­maa­il­man ih­meel­li­sim­män luo­muk­sen. Ok­sis­ta ra­ken­net­tu maja voi ol­la niin suu­ri, et­tä ih­mi­nen mah­tuu is­tu­maan sen si­sään. Se on myös ko­ris­tel­tu vä­rik­käil­lä mar­joil­la, pik­ku­ki­vil­lä tai vaik­ka muo­vin­pa­loil­la.

La­vas­ta­jat ei­vät asu tai pesi ma­jois­sa. Ne ovat ole­mas­sa ai­no­as­taan naa­rai­den hur­maa­mis­ta var­ten. Naa­ras pa­rit­te­lee seu­dun tai­ta­vim­man ra­ken­ta­jan kans­sa, mut­ta läh­tee sit­ten tie­hen­sä, ra­ken­taa pe­sän ja kas­vat­taa poi­ka­set yk­sin. Kun kyse on rak­kau­des­ta, luon­to ei ai­na ole tar­koi­tuk­sen­mu­kai­nen.

Jut­tu on jul­kais­tu GEO-leh­des­sä 5-6/2018.

Lue myös:

Yk­si ei kuu­lu jouk­koon

Eläin­maa­il­man ou­dot ate­ri­at