Ari Jas­ka­rin on vai­kea mää­rit­tää tark­kaa het­keä, jol­loin Koti Ant­to­las­sa -sar­jan ku­vaa­mi­nen al­koi. Joka ta­pauk­ses­sa hän oli jo muut­ta­nut pois lap­suu­den­ko­dis­ta. Hän oli myös eh­ti­nyt asua Ruot­sis­sa ja Nor­jas­sa ja työs­ken­nel­lä niin va­lo­ku­vaa­ja­na kuin ah­taa­ja­na. Va­jaan kym­me­nen vuo­den reis­saa­mi­sen jäl­keen hän sit­ten pa­la­si tut­tuun pi­ha­pii­riin. Lo­pul­li­ses­ti. Etäi­syys oli opet­ta­nut hän­tä nä­ke­mään ko­din uu­des­sa va­los­sa.

Jas­ka­ri ku­va­si vuo­sien ajan per­het­tään ja ky­läs­sä käy­viä tut­ta­via ja su­ku­lai­sia. Mus­ta­val­koi­sis­sa ku­vis­sa ih­mi­set ovat luon­te­vas­ti osa sekä ar­kis­ta esi­neym­pä­ris­töä et­tä Jas­ka­ril­le lap­suu­des­ta saak­ka tär­ke­ää jär­vi­luon­toa.

”Ku­vaa­mi­nen oli spon­taa­nia, mi­nul­la oli sii­hen ai­kaan ai­na ka­me­ra mu­ka­na. Kos­ka ui­mas­sa käy­tiin päi­vit­täin, tuli ku­vat­tua pal­jon ui­mi­seen liit­ty­viä jut­tu­ja. Mo­net ku­vis­ta ovat myös sel­lai­sia, et­tä ti­lan­tees­ta on vain yk­si ruu­tu.”

Het­ken ja ai­tou­den tal­ti­oi­mi­nen ovat­kin kes­kei­nen osa Jas­ka­rin ku­vaa­ja­per­soo­naa.

”Oh­jai­le­mal­la sai­si eh­kä hel­pom­min hy­viä ku­via, mut­ta en pidä nii­tä niin oi­kei­na. Kun ku­vaa pal­jon, ih­mi­set tot­tu­vat ole­maan ku­vat­ta­vi­na.”

Sar­jan päät­ty­mis­het­ken hän muis­taa hy­vin: hän ot­ti vii­mei­sen ku­van tu­tus­sa ko­ti­ta­los­sa vuon­na 1988.

”Ku­vas­sa on tyt­tä­ren en­sim­mäi­nen pesu täs­sä mö­kis­sä sen jäl­keen, kun tu­lim­me lai­tok­sel­ta. Äi­ti oli kuol­lut sa­ma­na vuon­na ja tun­tui, et­tä täs­sä on luon­te­va pää­tös sar­jal­le.”

Kaik­ki­aan noin 200 ku­vaa kat­ta­va Koti Ant­to­las­sa on kier­tä­nyt Suo­mea ja Kes­ki-Eu­roop­paa muu­ta­man kym­me­nen ku­van ko­koon­pa­noi­na. Jas­ka­ri ar­ve­lee, et­tä sar­ja kiin­nos­taa nos­tal­gi­an vuok­si.

”Van­hem­mat ih­mi­set nä­ke­vät eh­kä ku­vis­sa oman lap­suu­ten­sa. Mut­ta jo­kai­nen­han ko­kee ku­vat omal­la ta­val­laan taus­tas­ta ja ko­ke­muk­sis­ta riip­pu­en.”

Ai­neel­li­ses­ta niuk­kuu­des­ta huo­li­mat­ta ku­vis­sa voi ais­tia vä­lit­tä­mis­tä ja on­nel­li­suut­ta. Oli­ko ku­vis­sa ole­vien ih­mis­ten elä­mä omal­la ta­val­laan ri­kas­ta? Voi­ko hei­dän elä­mä­na­sen­tees­taan ot­taa op­pia?

”Kyl­lä näin voi var­maan sa­noa.”

Ant­to­la-sar­jan tee­mat – maa­seu­tu, ih­mi­nen ja hä­nen ym­pä­ris­tön­sä – ovat kiin­nos­ta­neet Ari Jas­ka­ria myö­hem­min­kin. Hän on ku­van­nut pal­jon ”toi­sel­la ko­ti­pai­kal­laan” Poh­jois-Nor­jas­sa ja myös Puo­las­sa, Ve­nä­jäl­lä, Tur­kis­sa – ja Sai­maal­la. Pro­jek­te­ja on ol­lut vuo­sien mit­taan pal­jon, myös li­mit­täin.

”Mi­nun on yleen­sä­kin hyvä pi­tää tau­ko­ja ja vaih­taa pro­jek­tia. Jos vii­vyn Nor­jas­sa yli kuu­kau­den, sitä ru­pe­aa lais­kis­tu­maan ja elä­mään ih­mis­ten kans­sa”, Jas­ka­ri nau­rah­taa.

”Ja koko ajan ku­vaan. Lin­tu­ja ja kal­li­oi­ta ja lok­kien jä­tök­siä ja jä­kä­lä- ja sam­mal­kart­to­ja kal­li­oil­la. Niis­tä on avau­tu­nut jol­lain lail­la uu­den­lai­nen suun­ta.”

VA­LO­KU­VAA­JA ARI JAS­KA­RI (s. 1958)

Opin­not: it­se­op­pi­nut. Tär­keä vai­kut­ta­ja ol­lut muun mu­as­sa Nuo­ren Voi­man Lii­ton pal­kin­to­kurs­si.

Kir­jo­ja: AJ. Mo­nog­ra­fia, 1989

Näyt­te­lyt: Yk­si­tyis- ja yh­teis­näyt­te­ly­jä Suo­men li­säk­si Ruot­sis­sa, Nor­jas­sa, Tans­kas­sa, Bel­gi­as­sa, Sveit­sis­sä ja Rans­kas­sa.

Te­ok­sia muun mu­as­sa Suo­men val­ti­on, Suo­men va­lo­ku­va­tai­teen mu­se­on, Al­var Aal­to -mu­se­on ja Fin­n­mar­kin maa­kun­ta­mu­se­on (Nor­ja) ko­ko­el­mis­sa.

Jut­tu on jul­kais­tu GEO-leh­des­sä 7/2016. Sitä on päi­vi­tet­ty 2018.

Lue myös:

Va­lo­ku­va: Len­tä­jän poi­ka