Paviaanit pysyvät leikkisinä ja uteliaina koko ikänsä. Ruoan lisäksi karhupaviaanien mukaan lähtee myös leluja.
Cyril Ruoso / Minden Pictures
Maija Karala
Tätä näkyä ei odottaisi kaupungissa kohtaavansa. Lauma paviaaneja astelee Kapkaupungin kaduilla itsevarmasti kuin ne omistaisivat paikan. Kookas uros johtaa joukkoa. Ne vilkuilevat ylös ikkunoihin, kunnes löytävät etsimänsä: yksi on unohtunut raolleen.
Paviaanit kipuavat seinää ylös ketterästi kuin oravat ja sukeltavat ikkunasta asuntoon. Ne ovat ihmisten näkökulmasta ryöstöretkellä, mutta omasta mielestään viattomalla ravinnonhakumatkalla.
Kohta apinat palaavat ulkoilmaan saaliinsa kera. Siitä on sekä hyötyä että hupia. Eläimet varastavat ruokaa, mutta myös pehmoleluja, lakanoita ja muuta leikkikaluiksi kelpaavaa.
Ikkunamurrot eivät ole Kapkaupungin paviaanien ainoa pahe. Ne ryöstävät ihmisiltä ruokaa kadulla, tyhjentävät hedelmäpuut, avaavat lukitsemattomat ovet näppärästi ja nostavat lukitut ovet saranoiltaan.
Ryöstelevät paviaanit voivat kuulostaa ajatuksena huvittavalta, mutta eläinten häätämisestä on leikki kaukana. Karhupaviaani (Papio ursinus) on maailman kookkain paviaanilaji. Väkivahvat urokset voivat painaa jopa 45 kiloa. Paviaanit eivät ole ihmisiä kohtaan aggressiivisia, mutta nurkkaan ahdistettuina ne voivat tehdä jopa viisisenttisillä kulmahampaillaan pahaa jälkeä.
Rajat eivät pitele paviaaneja
Paviaanit ovat vaikea pähkinä purtavaksi Kapkaupungin viranomaisille. Ennen Kapin niemimaan paviaaneja tapettiin tuholaisina tai myytiin koe-eläimiksi. Nyt eläimet on rauhoitettu ja suuri osa niemimaata suojeltu Pöytävuoren kansallispuistoksi.
Harmi vain, että paviaanit eivät pysy puiston rajojen sisällä.
Karhupaviaani ei ole uhanalainen, mutta niemimaalla elävä alle 500 yksilön populaatio on haavoittuva. Kapin niemimaan erottaa ympäröivästä maaseudusta 3,5 miljoonan asukkaan Kapkaupunki. Sen läpi ei urbaaneinkaan paviaani onnistu seikkailemaan.
Paviaanit ovat älykkäitä eläimiä. Kun ne ovat kerran oppineet, että kaupungista löytyy kaikenlaisia herkkuja, niillä ei ole aikomustakaan palata kiviselle rannikolle keräämään versoja, sipuleja ja simpukoita, kuten niiden ja nykyihmisten esi-isät tekivät rinnakkain satoja tuhansia vuosia.
Eikä ihme. Neliökilometri esikaupunkia elättää viisi kertaa enemmän paviaaneja kuin samankokoinen pala villiä pensasmaata.
Asukkaat ja viranomaiset ovat kokeilleet monenlaisia konsteja paviaaniongelman hillitsemiseksi. Paviaaneja hätistellään vaarattomasti värikuula-aseilla ja vesipyssyillä, hedelmäpuita suojellaan sähköaidoin ja laumojen liikkeitä seurataan pantalähettimien avulla.
Viime vuosina viranomaiset ovat alkaneet tappaa ongelmalaumojen johtajauroksia. Konsti toimii ainakin hetken, mutta sitä on arvosteltu julmaksi. Paviaanilauma on herkkä yhteisö. Uroksen tappaminen johtaa poikaskuolemiin ja jopa koko lauman hajoamiseen. Eikä ole epäilystäkään, etteivätkö paviaanit surisi kuolleitaan.
Kapkaupungin yliopiston tutkijat etsivät nyt kestävämpiä ratkaisuja. Yksi vaihtoehto olisi järjestää paviaaneille hyviä ruokailumahdollisuuksia kauempana niemimaalla, lähellä niiden nukkumapaikkoina toimivia kallioita. Silloin laumat eivät ehkä vaivautuisi kävelemään päivittäin kaupunkiin saakka. Keinojen on kuitenkin perustuttava paviaanien käyttäytymisen ymmärtämiseen. Aidat, lukot ja pelottimet eivät näitä ovelia kädellisiä kauan pidättele.
Juttu on julkaistu GEO-lehdessä 1/2018.
Lue myös:
Tämä sivusto käyttää evästeitä käytettävyyden parantamiseksi. Jatkamalla sivuston käyttöä hyväksyt myös evästeiden käyttämisen.
© Fokus Media Finland. Materiaalin kopioiminen muuhun kuin yksityiseen, ei-kaupalliseen käyttöön kielletty.
Aineiston käyttö uuden palvelun osana kielletty.
Fokus Media Finland Oy, Hämeentie 135, 00560 Helsinki, Y-tunnus 2618356-2