Ajat­te­len usein läm­möl­lä eräs­tä itä­suo­ma­lais­ta tyt­töä. En ole hän­tä kos­kaan ta­van­nut, mut­ta olem­me kir­joi­tel­leet – ihan ai­to­ja pa­pe­ri­kir­jei­tä.

Kaik­ki al­koi sii­tä, kun erää­nä ke­sä­aa­mu­na löy­sin kä­sin­kir­joi­te­tun kir­jeen pos­ti­lo­ke­ros­ta­ni Luon­non­tie­teel­li­ses­sä kes­kus­mu­se­os­sa Luo­muk­ses­sa. Sel­lai­sia ei ny­ky­ään usein saa, jo­ten ava­sin kuo­ren ute­li­ai­suut­ta­ni vä­lit­tö­mäs­ti. Kir­je si­säl­si mitä kieh­to­vim­man ky­sy­myk­sen: On­ko kei­ju­ja oi­ke­as­ti ole­mas­sa?

Ylei­söl­tä tu­lee pal­jon ky­sy­myk­siä Luo­muk­seen, toi­si­naan suo­raan joh­ta­jal­le­kin, mut­ta har­voin­pa ne ovat näin kut­kut­ta­via. Ja yleen­sä ky­sy­jä on vä­hän van­hem­pi kuin tämä 7-vuo­ti­as Pep­pi.

Oli sel­vää, et­tä vas­taa­mi­nen Pe­pin poh­din­taan sai kor­keim­man pri­o­ri­tee­tin. Mut­ta mi­ten ko­vak­si­kei­tet­ty luon­non­tie­tei­li­jä ja aka­tee­mi­sen maa­il­man va­ka­voit­ta­ma pro­fes­so­ri voi­si tuol­lais­ta sa­tu­mais­ta ky­sy­mys­tä va­lais­ta?

Vas­taus­ta ha­kies­sa­ni mo­ni­nai­set aja­tuk­set ja tun­teet ris­tei­li­vät mie­les­sä­ni. Tä­hän oli suh­tau­dut­ta­va va­ka­vas­ti, lap­sen maa­il­maa ei saa rik­koa. Mut­tei myös­kään sovi ro­mah­dut­taa tie­teel­lis­tä auk­to­ri­teet­tia ta­ri­noi­mal­la.

Päh­käi­lys­sä­ni pää­dyin sii­hen, et­tä kaik­kea lap­sen ko­ke­maa ja nä­ke­mää – Pep­pi oli huo­man­nut ra­ken­ta­mas­saan kei­ju­ta­los­sa muu­tok­sia sil­män vält­tä­es­sä – ei kan­na­ta tun­kea val­mii­seen muot­tiin luon­non­tie­teen to­tuuk­sil­la. He­del­mäl­li­sem­pää lie­nee opas­taa poh­ti­jaa ha­ke­maan luon­nol­li­sia se­li­tyk­siä ha­vain­toi­hin­sa it­se.

Eh­do­tin Pe­pil­le, et­tä eh­kä eläi­met sot­ke­vat kei­ju­jen ta­loa. Ker­roin, et­ten ole kos­kaan kei­ju­ja näh­nyt, mut­ta li­sä­sin, et­tei se tie­ten­kään to­dis­ta mi­tään – voi­vat­han kei­jut ol­la nä­ky­mät­tö­miä!

Pää­tin vas­taus­kir­jee­ni to­te­a­muk­seen, et­tei kei­ju­jen ole­mas­sa­o­lo tai­da oi­kein Luo­muk­sen asi­an­tun­te­muk­sel­la rat­ke­ta. Et­tä ky­sy­mys lie­nee enem­män us­ko­na­sia ja sel­lai­se­na avoin eri­lai­sil­le mie­li­pi­teil­le.

Pep­pi ilah­tui vas­tuk­ses­ta­ni ko­vas­ti, vas­ta­si hä­nen äi­tin­sä, ja jat­koi pait­si kei­ju­poh­din­to­jaan, myös pe­reh­ty­mis­tä ava­ruu­teen ja pla­neet­toi­hin.

Mi­ten yk­si­oi­koi­nen ja vail­li­nai­nen maa­il­ma oli­si­kaan, jos kaik­ki ajat­te­lu, ko­ke­mi­nen ja tun­te­mi­nen si­dot­tai­siin luon­non­tie­teel­li­seen pak­ko­pai­taan. Tätä ei pidä kä­sit­tää vää­rin: olen vank­ku­ma­ton tie­teel­li­sen maa­il­man­ku­van puo­les­ta­pu­hu­ja. Mut­ta ma­te­maa­ti­kon yh­tä­lö tai in­si­nöö­rin pro­ses­si­kaa­vio ei usein­kaan rii­tä oh­je­nuo­rak­si oi­ke­as­sa elä­mäs­sä, ai­na­kaan val­miik­si tar­joil­tu­na.

Suo­mes­sa muu­te­taan par­hail­laan kou­lu­tus­jär­jes­tel­mää. Lu­ki­on yleis­si­vis­tä­vyy­des­tä ol­laan luo­pu­mas­sa va­lin­nan­va­pau­den var­jol­la. Mie­len si­vis­tyk­seen ei kui­ten­kaan rii­tä pelk­kä luon­non­tie­tei­den opis­ke­lu, jos koh­ta il­man­kaan nii­tä ei si­vis­tys­tä voi saa­vut­taa. Sekä kei­jut et­tä pla­nee­tat kuu­lu­vat nuo­reen mie­leen. Vas­ta van­hem­pa­na kan­nat­taa va­li­ta, kum­paan sy­ven­tyy.

Pro­fes­so­ri Leif Schul­man on Luon­non­tie­teel­li­sen kes­kus­mu­se­on Luo­muk­sen joh­ta­ja. Hän on tut­ki­nut luon­non mo­ni­muo­toi­suut­ta eri puo­lil­la maa­il­maa ja toi­mi­nut lu­kui­sis­sa alan kan­sal­li­sis­sa ja kan­sain­vä­li­sis­sä asi­an­tun­ti­ja­teh­tä­vis­sä. Myös tie­teen po­pu­la­ri­soin­ti on kuu­lu­nut Schul­ma­nin työ­teh­tä­viin koko uran ajan.

Ko­lum­ni on jul­kais­tu GEO-leh­des­sä 5–6/2016.

Lue myös:

Eli­ö­la­jien di­gi­loik­ka