Ih­mi­sen suh­de ruo­kaan on ai­na ol­lut in­to­hi­moi­sen komp­lek­si­nen. On help­po ereh­tyä ajat­te­le­maan, et­tä oma ai­kam­me oli­si ko­vin edis­ty­nyt ruo­kai­lu­tot­tu­mus­ten ja -ta­po­jen suh­teen.

Toki mo­net asi­at ovat muut­tu­neet. Meil­lä on val­ta­vas­ti tie­toa ra­vin­to­ar­vois­ta, hii­li­hyd­raa­teis­ta, ras­vois­ta ja pro­tei­i­neis­ta. Pa­ra­dok­saa­lis­ta on, et­tä val­ta­o­sa län­si­mai­den ih­mi­sis­tä lait­taa suu­hun­sa päi­vit­täin ruo­kaa, jon­ka ai­ne­so­sia ja val­mis­tus­me­ne­tel­miä se ei tun­ne. Työ­e­lä­män val­lan­ku­mous, maa­ta­lous­val­tai­sen yh­teis­kun­nan mur­ros ja asu­mi­sen kes­kit­ty­mi­nen kau­pun­kei­hin on vie­nyt ih­mi­set yhä kau­em­mas ruu­an raa­ka-ai­nei­den ja val­mis­tuk­sen läh­teil­tä. On ta­pah­tu­nut suu­ri etään­ty­mi­nen ra­vin­tom­me pe­rus­teis­ta. Tämä on omi­aan luo­maan myyt­te­jä, en­nak­ko­luu­lo­ja ja tie­ten­kin val­ta­vat mark­ki­nat ruo­ka­ta­lou­den kei­not­te­li­joil­le.

Mie­len­kiin­tois­ta on, mi­ten tut­ki­mus­tu­los­ten va­los­sa ter­veel­li­ses­tä ruu­as­ta tuli niin kal­lis­ta. Mik­si ra­vin­to­ar­vol­taan köy­hin ruo­ka on hal­paa? Kir­jai­li­ja Jörn Don­ner on­kin sa­no­nut, et­tä ny­ky­ään por­va­rit ovat lai­ho­ja ja kan­sa li­ha­vaa. Ai­koi­naan ase­tel­ma oli toi­sin­päin. Ne, joil­la on tie­toa, ai­kaa ja var­sin­kin ra­haa ky­ke­ne­vät syö­mään ter­veel­li­ses­ti. Sa­maan ai­kaan yli­pai­noi­sia ih­mi­siä ke­ho­te­taan syö­mään vä­hem­män ja liik­ku­maan enem­män. Tämä so­pii maa­lais­jär­keen, tot­ta kai, mut­ta sa­maan ai­kaan ky­sy­mys kuu­luu, ovat­ko jot­kin ta­hot ri­kas­tu­neet maa­pal­lom­me mil­jar­dil­la yli­pai­noi­sel­la asuk­kaal­la? Vas­taus lie­nee sel­vä.

Kuu­lui­sa rans­ka­lai­nen herk­ku­suu Gri­mod de la Rey­niè­re to­te­si ai­koi­naan: ”Sa­not­ta­koon, et­tä kai­kis­ta kuo­le­man­syn­neis­tä, joi­hin ih­mis­kun­ta voi sor­tua, vii­des näyt­tää ai­heut­ta­van vä­hi­ten oman­tun­non­tus­kia ja saa­van ai­kaan vä­hi­ten ka­tu­mus­ta.” Vii­des kuo­le­man­syn­ti on tie­ten­kin ah­neus. Mo­nes­ti ajat­te­lem­me, et­tä ah­neus on jo­ta­kin, jos­sa it­sel­le haa­li­taan mää­rät­tö­mäs­ti asi­oi­ta vaik­ka­pa ah­mi­mal­la ruo­kaa. Mut­ta jo kes­ki­a­jal­la Tuo­mas Ak­vi­no­lai­nen kiin­nit­ti huo­mi­o­ta ruo­kai­lu­ta­vois­sa esiin­ty­vään ah­neu­teen. Väit­täi­sin, et­tä ha­vain­to so­pii mei­dän ai­kaam­me pa­rem­min kuin mi­hin­kään ai­kai­sem­paan. Ah­neu­den kuo­le­man­syn­nin voi teh­dä seu­raa­vil­la ta­voil­la: pra­op­ro­pe­re – syö­mäl­lä lii­an ai­kai­sin, lau­te – syö­mäl­lä lii­an kal­liis­ti, ni­mis – syö­mäl­lä lii­an pal­jon, ar­den­ter – syö­mäl­lä lii­an in­nok­kaas­ti ja stu­di­o­se – syö­mäl­lä lii­an va­li­koi­vas­ti.

Jos­tain syys­tä huo­mi­o­ni kiin­nit­tyy näis­tä koh­dis­ta eri­tyi­ses­ti kah­teen: lau­te ja stu­di­o­se. Koko Suo­mi sor­tuu kuo­le­man­syn­tiin, jos ruu­an hin­taan kat­so­taan. Lii­an va­li­koi­vas­ti syö­mi­nen lie­nee hy­vin toi­meen­tu­le­van kan­sa­no­san ark­ki­syn­ti, jos­sa las­ke­taan jo­kai­nen ka­lo­ri ja hi­ve­nai­ne. Sil­loin ruo­ka ja kaik­ki sii­hen liit­ty­vä ovat saa­vut­ta­neet mie­lis­sä kuo­le­man­syn­neis­tä pa­him­man, yl­pey­den.

Han­nu-Pek­ka Björk­man työs­ken­te­lee näyt­te­li­jä­nä Kan­sal­lis­te­at­te­ris­sa. Hän on esiin­ty­nyt te­at­te­ris­sa, elo­ku­vis­sa ja te­le­vi­si­o­sar­jois­sa sekä ol­lut näyt­te­li­jän­työn pro­fes­so­ri Tai­dey­li­o­pis­ton Te­at­te­ri­kor­ke­a­kou­lus­sa. Björk­man on kir­joit­ta­nut kol­me kir­jaa, jois­ta vii­mei­sin, es­see­te­os Vä­läh­dyk­siä pei­lis­sä, il­mes­tyi vuon­na 2014.

Ko­lum­ni on jul­kais­tu GEO-leh­des­sä 2/2018.

Lue myös:

Sy­ree­ni­kii­tä­jä ke­säy­ös­sä

Mis­sä maa­il­ma lop­puu