Luonto
Tiede
Yhteiskunta
Kolumnit
Kilpailut
Asiakaspalvelu
Mediatiedot
Anni Leppälän Verho-niminen valokuva on vuodelta 2017. Sen lähtökohtana oli vanha maalaus.

Anni Leppälän Verho-niminen valokuva on vuodelta 2017. Sen lähtökohtana oli vanha maalaus.

Anni Leppälä

Anu Piip­po

14.11.2018

Anni Leppälän uudet kuvat

Anni Leppälän valokuvia esiteltiin GEO-lehdessä laajasti syksyllä 2016. Mitä nuorelle taiteilijalle kuuluu nyt?

Syk­syl­lä 2016 GEO-leh­des­sä esi­tel­tiin suo­ma­lai­sia va­lo­ku­va­tai­tei­li­joi­ta ja hei­dän ku­vi­aan. Lo­ka­kuun nu­me­ros­sa esit­te­ly­vuo­ros­sa oli hel­sin­ki­läi­nen An­ni Lep­pä­lä, Vuo­den nuo­ri tai­tei­li­ja kuu­den vuo­den ta­kaa.

Lep­pä­län ku­vat oli­vat ai­heil­taan mo­ni­nai­sia ja mil­tei une­no­mai­sia. Yh­des­sä ku­vas­sa saat­toi ol­la tiu­kas­ti ra­jat­tu yk­si­tyis­koh­ta, toi­ses­sa luon­to­mai­se­ma. Jo­kin tun­tui avau­tu­van kat­so­jal­le no­pe­as­ti, toi­nen oli täyn­nä sym­bo­liik­kaa. Kai­kil­le ku­vil­le oli kui­ten­kin yh­teis­tä kieh­to­va valo ja ku­vaus­het­ken eri­tyi­nen tun­nel­ma.

Ta­ka­na ja työn al­la oli yk­si­tyis- ja yh­teis­näyt­te­ly­jä sekä ko­ti­maas­sa et­tä ul­ko­mail­la. Lep­pä­län työs­ken­te­ly­ta­pa poik­ke­si kui­ten­kin mo­nis­ta muis­ta ku­vaa­jis­ta sii­nä, et­tä hän ei ku­van­nut sel­kei­tä uu­sia ku­va­sar­jo­ja vaan yh­dis­te­li van­ho­ja ja uu­sia töi­tä spon­taa­nis­ti in­tui­ti­on pe­rus­teel­la.

Jo­tain van­haa...

Kak­si vuot­ta myö­hem­min An­ni Lep­pä­lä al­le­kir­joit­taa mil­tei kai­ken tuol­loin sa­no­man­sa. In­tui­tii­vi­nen ja van­haa ja uut­ta yh­dis­te­le­vä työs­ken­te­ly­ta­pa on säi­ly­nyt en­nal­laan, sa­moin va­lon mer­ki­tys. Yk­si asia on kui­ten­kin muut­tu­nut, ja sen al­ku­sy­säyk­sen Lep­pä­lä jäl­jit­tää vuon­na 2017 Hel­sin­gis­sä pi­det­tyyn AMA-gal­le­ri­an näyt­te­lyyn ni­mel­tä hyle / cur­tain / backd­rop.

”Näyt­te­ly muhi mie­les­sä pit­kään. Tein AMAan ko­ko­naan uu­det työt ja ko­kei­lin ai­ka pal­jon­kin eri ma­te­ri­aa­le­ja”, Lep­pä­lä sa­noo.

Lop­pu­tu­los oli ei-pe­rin­tei­nen va­lo­ku­va­näyt­te­ly, joka si­säl­si vi­de­o­työn, kol­laa­se­ja ja mo­nen­lai­sia ma­te­ri­aa­li­ko­kei­lu­ja. Lep­pä­lä om­pe­li näyt­te­lyyn ver­hon, opis­ke­li oot­raus­ta ja teki yh­teis­työ­tä puu­se­pän kans­sa. Esil­lä oli puu­le­vyl­tä näyt­tä­vä kan­gas, la­ser­kai­ver­ruk­sia ja teos, jon­ka tär­keä osa oli pei­li. Va­lo­ku­vi­a­kin oli näyt­teil­lä, mut­ta uut­ta oli se, et­tä osa niis­tä oli työ­ve­dok­sia eli käy­tän­nös­sä kymp­pi­ku­via. Yleen­sä va­lo­ku­via ää­rim­mäi­sen tar­kas­ti työs­tä­väl­le ja tu­los­ta­val­le Lep­pä­läl­le tämä oli suo­ras­taan ra­di­kaa­lia. Tär­ke­ää ei nyt ol­lut­kaan se, ovat­ko ku­van vä­ri­sä­vyt täy­del­li­set.

”Yli­pään­sä oli haus­ka teh­dä asi­oi­ta kä­sil­lä, kos­ka työ­ni on muu­ten niin pal­jon tie­to­ko­neel­la työs­ken­te­le­mis­tä. Muis­tan kyl­lä gal­le­ris­tin ker­to­neen, et­tä jot­kut kat­so­jat oli­vat ol­leet näyt­te­lys­sä ai­ka häm­men­ty­nei­tä, ja kun nyt kat­son siel­lä ol­lei­ta töi­tä, näen, et­tä se oli to­si­aan eri­lai­nen kuin ai­em­mat näyt­te­ly­ni. Sil­loin kaik­ki tun­tui kui­ten­kin hy­vin luon­te­val­ta.”

Vaik­ka il­mai­su AMAs­sa poik­ke­si eh­kä Lep­pä­län ai­em­mis­ta töis­tä, pe­ru­sa­ja­tus ei ol­lut ka­don­nut mi­hin­kään.

”Vi­de­o­työ oli esil­lä gal­le­ri­an hä­mä­räs­sä ta­ka­huo­nees­sa, ja pro­ji­soin sii­nä ku­vaa­ma­ni vi­de­on yl­hääl­tä päin lat­ti­al­la ole­val­le puu­le­vyl­le. Vi­de­o­tek­niik­ka si­nän­sä ei kiin­nos­ta mi­nua mut­ta valo kyl­lä – tä­mä­kin työ oli it­se asi­as­sa vi­deo va­los­ta, joka muut­tuu ti­las­sa.”

Lop­pu­tu­lok­se­na oli va­lon ja puun leik­kiä, joka saat­toi vie­dä kat­so­jan­sa aja­tuk­set esi­mer­kik­si lap­suu­den mum­mo­laan tai mök­ki­lo­miin.

”Jot­kut vie­raat oli­vat pi­tä­neet työ­tä lii­kut­ta­va­na ja rau­hoit­ta­va­na.”

Puu oli yk­si näyt­te­lyn ni­mes­sä­kin nä­ky­väs­tä kol­mes­ta tee­mas­ta: ver­hon (cur­tain) ja taus­tan (backd­rop) sii­nä esiin­tyy sana hyle.

”Hyle al­koi kieh­toa mi­nua sa­na­na jo vuo­sia sit­ten. Se on alun pe­rin an­tii­kin Krei­kas­sa käy­tet­ty sana, joka tar­koit­taa ma­te­ri­aa, met­sää tai tiet­tyä puu­la­jia. Olen ai­na ku­van­nut pal­jon pui­ta, ja vä­hi­tel­len syn­tyi aja­tus sii­tä, et­tä voi­si ol­la kiin­nos­ta­vaa tut­kia puu­ma­te­ri­aa­lia enem­män ni­me­no­maan pin­ta­na.”

... ja jo­tain uut­ta

Mikä on muut­tu­nut? An­ni Lep­pä­lä sa­noo ha­keu­tu­van­sa en­tis­tä enem­män yh­teis­työp­ro­jek­tei­hin. Hän ko­kei­li tii­vis­tä yh­teis­työ­tä toi­sen kä­si­työ­läi­sen kans­sa AMAn näyt­te­lyä val­mis­tet­ta­es­sa, ja ko­ke­mus oli an­toi­sa.

Yh­teis­työ tun­tuu luon­te­val­ta mo­nes­ta­kin syys­tä. Va­lo­ku­va­tai­tei­li­jan työ on usein yk­si­näis­tä. Li­säk­si Lep­pä­län an­si­o­lu­et­te­los­sa on jo vino pino näyt­te­ly­jä, jot­ka ker­to­vat uran ete­ne­mi­ses­tä. Eri­lai­set ko­kei­lut ker­to­vat toki va­lo­ku­va­tai­tees­ta laa­jem­min­kin.

”Ku­va­tai­tees­sa ja va­lo­ku­va­tai­tees­sa ta­pah­tuu koko ajan yh­dis­te­lyä ja ra­jo­jen ylit­tä­mis­tä. Va­lo­ku­va-, vi­deo- ja me­di­a­tai­tees­sa on vii­me ai­koi­na re­a­goi­tu di­gi­taa­li­suu­teen ja in­ter­ne­tin vai­ku­tuk­siin, mut­ta se ei ole suun­ta, jo­hon it­se ha­lu­an men­nä. Nyt ol­laan eh­kä hiu­kan pa­laa­mas­sa pe­rin­tei­sem­pään va­lo­ku­vaan tai ai­na­kin tee­moi­hin, jot­ka ovat tul­leet vah­vas­ti esil­le esi­mer­kik­si ny­ky­tai­tees­sa: em­pa­ti­aan ja tun­tei­siin. Mut­ta ko­kei­le­mi­nen on ol­lut haus­kaa! Ja on myös niin, et­tä kaik­ki ai­heet ovat van­ho­ja, ne saa­vat vain eri­lai­sia il­me­ne­mis­muo­to­ja.”

Eri­tyi­ses­ti Lep­pä­lää kiin­nos­taa nyt maa­laus­tai­de ja va­lo­ku­va maa­lauk­sel­li­se­na ele­ment­ti­nä. Hän on­kin seu­raa­vak­si te­ke­mäs­sä yh­teis­työ­tä tai­de­maa­la­rin kans­sa.

”Näin Ee­va Peu­ran tai­de­näyt­te­lyn vii­ti­sen vuot­ta sit­ten, in­nos­tuin ja eh­do­tin hä­nel­le yh­teis­työ­tä. Työm­me ovat eri­lai­sia, mut­ta niil­lä tun­tuu ole­van myös ih­meel­li­siä yh­teyk­siä. Tu­los­sa on ai­na­kin yh­teis­näyt­te­ly Tuk­hol­maan en­si ke­vää­nä.”

Tai­teel­lis­ta ja toi­mi­kun­ta­työ­tä

Vii­me vuo­si­na An­ni Lep­pä­lä on is­tu­nut Val­ti­on vi­su­aa­lis­ten tai­tei­den toi­mi­kun­nas­sa. Hä­nen teh­tä­vä­nään on ol­lut ar­vi­oi­da mui­den toi­mi­kun­ta­lais­ten kans­sa apu­ra­ha­ha­ke­muk­sia, eläk­kei­tä ja työs­ken­te­ly­a­pu­ra­ho­ja. Äs­ket­täi­sen toi­mi­kun­tien yh­dis­tä­mi­sen myö­tä ha­ke­mus­ten ja sa­mal­la työn mää­rä on li­sään­ty­nyt.

”Va­lo­ku­va­tai­teen li­säk­si ha­ke­muk­set edus­ta­vat nyt ku­va­tai­det­ta, sar­ja­ku­va- ja ku­vi­tus­tai­det­ta sekä ym­pä­ris­tö­tai­det­ta. Olen toi­mi­kun­ta­työn an­si­os­ta pääs­syt nä­ke­mään ai­ka laa­jas­ti, mitä näil­lä aloil­la Suo­mes­sa nyt teh­dään. Jo­kin avau­tu­mi­nen työs­sä­ni on eh­kä ta­pah­tu­nut tä­tä­kin kaut­ta”, Lep­pä­lä ar­ve­lee.

Toi­mi­kun­ta­työ­tä Lep­pä­lä on ha­lun­nut teh­dä myös sik­si, et­tä hän on saa­nut it­se ural­laan kak­si val­ti­on pit­kää apu­ra­haa. Ny­kyi­nen päät­tyy vuo­den 2019 lo­pus­sa.

”Suu­ren suu­ri­han val­ti­on apu­ra­ha ei ole, mut­ta se an­taa pe­rus­tur­vaa, kun myyn­ti- ja jul­kai­su­palk­ki­ot töis­tä ovat sa­tun­nai­sia. On­nek­si on ole­mas­sa myös mui­ta mah­dol­li­suuk­sia ha­kea tu­kea työs­ken­te­lyyn ja on­nek­si en ole sel­lai­nen luon­ne, et­tä osai­sin suun­ni­tel­la ja mu­reh­tia asi­oi­ta ko­vin pal­jon etu­kä­teen.”

Vuon­na 2019 An­ni Lep­pä­län töi­tä näh­dään Tuk­hol­man li­säk­si ai­na­kin yh­teis­näyt­te­lys­sä Sak­san Kie­lis­sä. Kak­si vuot­ta sit­ten työn al­la ol­lut kir­jap­ro­jek­ti on edel­leen kes­ken. Kir­jaan on tu­los­sa va­lo­ku­via koko uran var­rel­ta.

”Mut­ta nyt mi­nul­la on ai­ka päät­tä­väi­nen olo sen suh­teen!”

Mi­tään eri­tyi­siä ta­voit­tei­ta Lep­pä­läl­lä ei kir­jan val­miik­si saa­mi­sen ja yh­teis­työ­hank­kei­den li­säk­si ole.

”Olen vä­hän pyr­ki­nyt vält­tä­mään ta­voit­te­lua, mut­ta tot­ta kai, kun ku­via te­kee, niil­lä ha­lu­aa vä­lit­tää jo­tain. He­le­ne Schjerf­beck sa­noi jo­ten­kin niin, et­tä kun hän on it­se näh­nyt ku­via, jot­ka ovat vai­kut­ta­neet hä­neen voi­mak­kaas­ti, hän ha­lu­aa omil­la ku­vil­laan vä­lit­tää asi­an muil­le. Si­tä­hän tämä kaik­ki lo­pul­ta on, kom­mu­ni­kaa­ti­o­ta ja aja­tus­ten vaih­toa, jon­kin asi­an vie­mis­tä eteen­päin.”

Jut­tu on jul­kais­tu GEO-leh­des­sä 10/2018. Se on osa GEOn kym­men­vuo­tis­juh­la­jut­tu­sar­jaa, jos­sa pa­lat­tiin leh­des­sä ai­em­pi­na vuo­si­na jul­kais­tui­hin jut­tui­hin.

An­ni Lep­pä­läs­tä GEO-leh­des­sä 10/2016 jul­kais­tu jut­tu on lu­et­ta­vis­sa tääl­lä

Lue myös:

Va­lo­ku­va: Pat­rii­sit pa­lat­seis­saan

Va­lo­ku­va: Len­tä­jän poi­ka

Suosittelemme

Lukuvinkit

Auttavatko eleet sanojen oppimisessa?

Pinkki väri hurmaa myös luonnossa

Mikä oli vuoden 2019 paras GEO-kansi?

Kuuran kauneutta Lanakoskella

Amerikkaa ilmasta käsin: LA ja NY

Oi, jospa oisin mä varaani…!

Muurahainen suunnistaa myös takaperin

Maailman parhaiden vuorikiipeilijöiden salaisuus paljastui

Näin digikuvaus muutti elämämme

Uudistuksia raiteilla ja lehdessä

Lukuvinkit

Auttavatko eleet sanojen oppimisessa?

Pinkki väri hurmaa myös luonnossa

Mikä oli vuoden 2019 paras GEO-kansi?

Kuuran kauneutta Lanakoskella

Amerikkaa ilmasta käsin: LA ja NY

Oi, jospa oisin mä varaani…!

Muurahainen suunnistaa myös takaperin

Maailman parhaiden vuorikiipeilijöiden salaisuus paljastui

Näin digikuvaus muutti elämämme

Uudistuksia raiteilla ja lehdessä

Tämä sivusto käyttää evästeitä käytettävyyden parantamiseksi. Jatkamalla sivuston käyttöä hyväksyt myös evästeiden käyttämisen.

Yhteystiedot Rekisteriseloste Ehdot ja luvat Tietosuoja Peruuttamisohjeet

© Fokus Media Finland. Materiaalin kopioiminen muuhun kuin yksityiseen, ei-kaupalliseen käyttöön kielletty.
Aineiston käyttö uuden palvelun osana kielletty.

Fokus Media Finland Oy, Hämeentie 135, 00560 Helsinki, Y-tunnus 2618356-2