Perhosten mesiruokavaliossa on niukasti kivennäisaineita. Ne etsivät suoloja usein oudoista paikoista, tässä tapauksessa päivää paistattavan amatsoninjokikilpikonnan kyynelistä.
Pete Oxford / Minden Pictures
Maija Karala
Galapagossaariin kuuluva Wolf Island Tyynellä valtamerellä on kuin kadotettu paratiisi. Hylkeet, merileguaanit ja merilinnut lekottelevat tropiikin auringossa täysin pelottomina. Edes turisteista ei ole täällä harmia, sillä maihinnousu on kielletty.
Paratiisissakin vaanii kuitenkin vaara. Pieni, ruskeanharmaa lintu hypähtelee auringonottajien joukossa harmittoman näköisenä. Äkkiä se pyrähtää suuren mustavalkoisen merilinnun selkään ja takoo siihen haavan neulanterävällä nokallaan. Pikkulintu juo vatsansa täyteen verta ja on poissa ennen kuin hämmentynyt suula ehtii reagoida. Se ei todellakaan odottanut joutuvansa täällä hyökkäyksen kohteeksi.
Galapagosin maasirkkuihin kuuluvalla vampyyrisirkulla on väkivaltaiselle käytökselleen järkevä selitys. Se elää pienillä ja kivisillä saarilla, joilla ei ole makeaa vettä. Veren lisäksi vampyyrisirkku juo kukkien mettä ja rikkoo merilintujen munia latkiakseen niiden sisuksia.
Elävän syöminen on elinehto
Eläimet eivät elä auringonvalosta samalla tavalla kuin kasvit. Niiden täytyy syödä muita eläviä olentoja, tavalla tai toisella.
Maapallon ensimmäiset eläimet yli 700 miljoonaa vuotta sitten olivat vaatimattomia meressä leijailevien levien ja kuolleiden eliöiden keräilijöitä. Aikojen mittaan ne ovat keksineet tavan hyödyntää kaikkia kuviteltavissa olevia ravinnonlähteitä. Missä vain on ruokaa, siellä on joku sitä syömässä.
Tiede tuntee nykyisin yli puolitoista miljoonaa eläinlajia. Jokaisella niistä on oma tapansa syödä.
Kasvissyönti on vaikeampaa kuin luulisi. Monet kasvit ovat myrkyllisiä tai hankalia sulattaa, ja jotkut niistä sisältävät kovia piikiteitä, jotka kuluttavat syöjänsä hampaat.
Vaikeuksista huolimatta jonkun on pakko syödä kasveja. Kaikki maanpäälliset ravintoverkot perustuvat pohjimmiltaan kasvien auringonvalosta ottamaan energiaan. Muut eläimet syövät toisia eläimiä, sieniä tai jopa lajitovereitaan, mutta nekin kalorit ovat alkujaan peräisin kasveista.
Kasvisravinnosta voi silti jäädä puuttumaan eläimille elintärkeitä ravintoaineita. Niitä täytyy hankkia muilla tavoin. Kirahvit nakertavat haaskoja, kauriit nappaavat linnunpoikasia, kolibrit pieniä hämähäkkejä. Perhoset pakkautuvat värikkäinä parvina juomaan muiden eläinten suolaisia eritteitä.
Kirvat ja muut kasvinesteitä imevät hyönteiset ovat ratkaisseet ongelman toisella tapaa. Ne juovat valtavasti saadakseen riittävästi proteiineja ja kivennäisaineita. Sokeria ja vettä kertyy siinä sivussa aivan liikaa, joten ne erittävät niitä takaruumiistaan mesikasteena. Kirvat kuuluvat ihmisten kanssa siihen harvinaiseen eläinten joukkoon, joka saa ravinnostaan enemmän kaloreita kuin tarvitsee.
Kaikki kelpaa
Luonnossa mikään ei mene hukkaan. Eläimet kierrättävät tarkkaan ravinnon, jopa omat ylimääräiset kudoksensa. Perhostoukat, liskot ja muut nahkansa luovat eläimet syövät jättönahkan, sillä miksipä jättää hyviä kaloreja jonkun muun syötäväksi.
Eläimiä neuvovat ravinnon valinnassa vaistot, lajitovereilta opitut tiedot ja oma kokemus. Ihmisten lähellä elävät eläimet oppivat syömään paljon sellaistakin, mihin evoluutio ei ole niitä valmistanut. Kaupungeissa eläimet syövät sipsejä ja hampurilaisia. Kodeissamme eläville hyönteisille maistuvat irtohiukset, tapettiliisteri ja vanhat kirjat.
Juttu on julkaistu GEO-lehden numerossa 2/2018.
Lue myös:
Tämä sivusto käyttää evästeitä käytettävyyden parantamiseksi. Jatkamalla sivuston käyttöä hyväksyt myös evästeiden käyttämisen.
© Fokus Media Finland. Materiaalin kopioiminen muuhun kuin yksityiseen, ei-kaupalliseen käyttöön kielletty.
Aineiston käyttö uuden palvelun osana kielletty.
Fokus Media Finland Oy, Hämeentie 135, 00560 Helsinki, Y-tunnus 2618356-2