Ga­la­pa­gos­saa­riin kuu­lu­va Wolf Is­land Tyy­nel­lä val­ta­me­rel­lä on kuin ka­do­tet­tu pa­ra­tii­si. Hyl­keet, me­ri­le­gu­aa­nit ja me­ri­lin­nut le­kot­te­le­vat tro­pii­kin au­rin­gos­sa täy­sin pe­lot­to­mi­na. Edes tu­ris­teis­ta ei ole tääl­lä har­mia, sil­lä mai­hin­nou­su on kiel­let­ty.

Pa­ra­tii­sis­sa­kin vaa­nii kui­ten­kin vaa­ra. Pie­ni, rus­ke­an­har­maa lin­tu hy­päh­te­lee au­rin­go­not­ta­jien jou­kos­sa har­mit­to­man nä­köi­se­nä. Äk­kiä se py­räh­tää suu­ren mus­ta­val­koi­sen me­ri­lin­nun sel­kään ja ta­koo sii­hen haa­van neu­lan­te­rä­väl­lä no­kal­laan. Pik­ku­lin­tu juo vat­san­sa täy­teen ver­ta ja on pois­sa en­nen kuin häm­men­ty­nyt suu­la eh­tii re­a­goi­da. Se ei to­del­la­kaan odot­ta­nut jou­tu­van­sa tääl­lä hyök­käyk­sen koh­teek­si.

Ga­la­pa­go­sin maa­sirk­kui­hin kuu­lu­val­la vam­pyy­ri­sir­kul­la on vä­ki­val­tai­sel­le käy­tök­sel­leen jär­ke­vä se­li­tys. Se elää pie­nil­lä ja ki­vi­sil­lä saa­ril­la, joil­la ei ole ma­ke­aa vet­tä. Ve­ren li­säk­si vam­pyy­ri­sirk­ku juo kuk­kien met­tä ja rik­koo me­ri­lin­tu­jen mu­nia lat­ki­ak­seen nii­den si­suk­sia.

Elä­vän syö­mi­nen on eli­neh­to

Eläi­met ei­vät elä au­rin­gon­va­los­ta sa­mal­la ta­val­la kuin kas­vit. Nii­den täy­tyy syö­dä mui­ta elä­viä olen­to­ja, ta­val­la tai toi­sel­la.

Maa­pal­lon en­sim­mäi­set eläi­met yli 700 mil­joo­naa vuot­ta sit­ten oli­vat vaa­ti­mat­to­mia me­res­sä lei­jai­le­vien le­vien ja kuol­lei­den eli­öi­den ke­räi­li­jöi­tä. Ai­ko­jen mit­taan ne ovat kek­si­neet ta­van hyö­dyn­tää kaik­kia ku­vi­tel­ta­vis­sa ole­via ra­vin­non­läh­tei­tä. Mis­sä vain on ruo­kaa, siel­lä on joku sitä syö­mäs­sä.

Tie­de tun­tee ny­kyi­sin yli puo­li­tois­ta mil­joo­naa eläin­la­jia. Jo­kai­sel­la niis­tä on oma ta­pan­sa syö­dä.

Kas­vis­syön­ti on vai­ke­am­paa kuin luu­li­si. Mo­net kas­vit ovat myr­kyl­li­siä tai han­ka­lia su­lat­taa, ja jot­kut niis­tä si­säl­tä­vät ko­via pii­ki­tei­tä, jot­ka ku­lut­ta­vat syö­jän­sä ham­paat.

Vai­keuk­sis­ta huo­li­mat­ta jon­kun on pak­ko syö­dä kas­ve­ja. Kaik­ki maan­pääl­li­set ra­vin­to­ver­kot pe­rus­tu­vat poh­jim­mil­taan kas­vien au­rin­gon­va­los­ta ot­ta­maan ener­gi­aan. Muut eläi­met syö­vät toi­sia eläi­miä, sie­niä tai jopa la­ji­to­ve­rei­taan, mut­ta ne­kin ka­lo­rit ovat al­ku­jaan pe­räi­sin kas­veis­ta.

Kas­vis­ra­vin­nos­ta voi sil­ti jää­dä puut­tu­maan eläi­mil­le elin­tär­kei­tä ra­vin­to­ai­nei­ta. Nii­tä täy­tyy hank­kia muil­la ta­voin. Ki­rah­vit na­ker­ta­vat haas­ko­ja, kau­riit nap­paa­vat lin­nun­poi­ka­sia, ko­lib­rit pie­niä hä­mä­häk­ke­jä. Per­ho­set pak­kau­tu­vat vä­rik­käi­nä par­vi­na juo­maan mui­den eläin­ten suo­lai­sia erit­tei­tä.

Kir­vat ja muut kas­vi­nes­tei­tä ime­vät hyön­tei­set ovat rat­kais­seet on­gel­man toi­sel­la ta­paa. Ne juo­vat val­ta­vas­ti saa­dak­seen riit­tä­väs­ti pro­tei­i­ne­ja ja ki­ven­näi­sai­nei­ta. So­ke­ria ja vet­tä ker­tyy sii­nä si­vus­sa ai­van lii­kaa, jo­ten ne erit­tä­vät nii­tä ta­ka­ruu­miis­taan me­si­kas­tee­na. Kir­vat kuu­lu­vat ih­mis­ten kans­sa sii­hen har­vi­nai­seen eläin­ten jouk­koon, joka saa ra­vin­nos­taan enem­män ka­lo­rei­ta kuin tar­vit­see.

Kaik­ki kel­paa

Luon­nos­sa mi­kään ei mene huk­kaan. Eläi­met kier­rät­tä­vät tark­kaan ra­vin­non, jopa omat yli­mää­räi­set ku­dok­sen­sa. Per­hos­tou­kat, lis­kot ja muut nah­kan­sa luo­vat eläi­met syö­vät jät­tö­nah­kan, sil­lä mik­si­pä jät­tää hy­viä ka­lo­re­ja jon­kun muun syö­tä­väk­si.

Eläi­miä neu­vo­vat ra­vin­non va­lin­nas­sa vais­tot, la­ji­to­ve­reil­ta opi­tut tie­dot ja oma ko­ke­mus. Ih­mis­ten lä­hel­lä elä­vät eläi­met op­pi­vat syö­mään pal­jon sel­lais­ta­kin, mi­hin evo­luu­tio ei ole nii­tä val­mis­ta­nut. Kau­pun­geis­sa eläi­met syö­vät sip­se­jä ja ham­pu­ri­lai­sia. Ko­deis­sam­me elä­vil­le hyön­tei­sil­le mais­tu­vat ir­to­hiuk­set, ta­pet­ti­liis­te­ri ja van­hat kir­jat. 

Jut­tu on jul­kais­tu GEO-leh­den nu­me­ros­sa 2/2018.

Lue myös:

Pe­su­kar­hut pe­las­tet­tiin elä­mään