Ko­rea ­mo­nark­ki­per­ho­nen le­pat­taa lais­kas­ti ku­kas­ta kuk­kaan. Koo­kas per­ho­nen on vah­va len­tä­jä, joka ylit­tää val­ta­me­ri­ä­kin. Al­ku­jaan poh­joi­sa­me­rik­ka­lai­sen la­jin voi ny­ky­ään ta­va­ta niin Ka­na­ri­an­saa­ril­ta kuin Aust­ra­li­as­ta­kin. Saa­lis­ta­jil­ta pa­ke­ne­mi­seen sen ei kui­ten­kaan tar­vit­se voi­mi­aan käyt­tää.

Mo­nark­ki on ni­mit­täin kam­mot­ta­van ma­kui­nen ja ai­heut­taa syö­ty­nä vat­san­vään­tei­tä. Se ah­mii touk­ka­na myr­kyl­li­sen silk­kiyr­tin leh­tiä ja va­ras­toi eli­mis­töön­sä myrk­kyä lop­pu­e­lä­män tar­peik­si. Orans­si­mus­tan va­roi­tus­vä­rin an­si­os­ta saa­lis­ta­jat tie­tä­vät jo kau­kaa, et­tä tämä per­ho­nen on pa­ras­ta jät­tää rau­haan. Jos jo­kin nuo­ri ja ko­ke­ma­ton lin­tu päät­tää­kin mais­taa mo­nark­ki­per­hos­ta, se te­kee niin vain ker­ran.

Mus­ta­o­rans­si va­roi­tus on luon­nos­sa uni­ver­saa­lia kiel­tä. Sa­mat vä­rit tois­tu­vat poh­joi­sa­me­rik­ka­lai­sen gi­la­lis­kon, uu­si­gui­ne­a­lai­sen le­pat­ta­ja­vi­hel­tä­jä-lin­nun ja ete­lä­a­me­rik­ka­lai­sen nuo­li­myrk­ky­sam­ma­kon ihos­sa. Gi­la­lis­kol­la on myr­kyl­li­nen pu­re­ma, kun taas le­pat­ta­ja­vi­hel­tä­jä ja nuo­li­myrk­ky­sam­mak­ko va­ras­toi­vat hyön­teis­ra­vin­nos­ta saa­mi­aan myrk­ky­jä ihoon­sa.

Ei ole sat­tu­maa, et­tä mus­tat ja orans­sit va­roit­ta­vat myös vaa­ral­lis­ten ai­nei­den pak­kauk­sis­sa.

Kar­koit­taa – vai kut­suu?

Jos­kus sama yh­dis­tel­mä kut­suu kar­kot­ta­mi­sen si­jaan. Kirk­kaat vä­rit aut­ta­vat koi­rai­ta te­ke­mään vai­ku­tuk­sen naa­rai­siin – jos­kus vai­ku­tus teh­dään myös toi­sin päin. Vä­ri­lois­toa voi ihail­la lin­tu­jen höy­he­nis­sä, pyrs­tö­sam­ma­koi­den ihos­sa ja lis­ko­jen suo­muis­sa.

Vä­rit ei­vät ole il­mai­sia. Kir­kas orans­si pig­ment­ti on useim­mis­sa ta­pauk­sis­sa ka­ro­te­noi­dia. Se on pe­räi­sin kas­veis­ta, ei­vät­kä eläi­met pys­ty tuot­ta­maan sitä it­se. Ka­ro­te­noi­dit ovat ha­lut­tu­ja, elin­tär­kei­tä an­ti­ok­si­dant­te­ja. Ne suo­jaa­vat eli­mis­töä hap­pi­vau­ri­oil­ta ja sitä kaut­ta esi­mer­kik­si syö­väl­tä.

Se, pal­jon­ko ar­vok­kai­ta ka­ro­te­noi­de­ja eläin voi tuh­la­ta ko­rei­luun, mit­taa, kuin­ka hy­väs­sä kun­nos­sa se on. Li­säk­si räi­ke­ät vä­rit nos­ta­vat eläi­men saa­lis­ta­jien sil­mä­ti­kuk­si. Vain val­pas ja ket­te­rä yk­si­lö py­syy vä­reis­tään huo­li­mat­ta elos­sa. Orans­si toi­mii siis re­hel­li­se­nä osoi­tuk­se­na ko­si­jan laa­dus­ta. Vain par­hail­la on va­raa ol­la vä­rik­käi­tä.

Orans­sit ni­säk­käät har­vas­sa

Ni­säk­käil­lä kir­kas orans­si väri on mel­kein tun­te­ma­ton. Se­li­tys­kin on yk­sin­ker­tai­nen: useim­mat ni­säk­käät ovat pu­na­vi­her­vä­ri­so­kei­ta.

Poik­keuk­si­a­kin on. Tie­de­tään, et­tä mo­nil­la kä­del­li­sil­lä on ih­mi­sen­kal­tai­nen vä­ri­nä­kö. Esi­mer­kik­si pa­vi­aa­nei­hin kuu­lu­van mand­ril­liu­rok­sen si­ni­pu­nais­ta naa­maa ke­hys­tää näyt­tä­vä mus­ta­o­rans­si kau­lus. Sen väri ei kui­ten­kaan tule ar­vok­kaas­ta ka­ro­te­noi­dis­ta, vaan pu­na­rus­ke­as­ta fe­o­me­la­nii­nis­ta, jota api­nan eli­mis­tö pys­tyy tuot­ta­maan it­se­kin. Sama pig­ment­ti tuot­taa ih­mi­sil­lä pu­nai­set hiuk­set.

Useim­pien ni­säk­käi­den sil­mis­sä orans­si ja pu­na­rus­kea ei­vät kui­ten­kaan juu­ri eroa vih­re­äs­tä. Met­sien eläi­mil­le pu­na­rus­kea on­kin eri­no­mai­nen suo­ja­vä­ri. Täy­tyy myön­tää, et­tä vih­re­än ja pu­nai­sen nä­ke­väl­le­kin tii­ke­rin rai­dat su­lau­tu­vat met­sä­mai­se­maan hyy­tä­vän hy­vin.

Jut­tu on jul­kais­tu GEO-leh­des­sä 7/2018.

Lue myös:

Eläin­maa­il­man ou­dot ate­ri­at

Va­ras­te­le­vat pa­vi­aa­nit