Alppimanteri eli alppivesilisko pukeutuu parhaimpiinsa kevään kutuaikaa varten. Lajia tavataan Keski-Euroopassa, mutta keväällä 2013 pieni populaatio löytyi yllättäen metsälammesta Turun läheltä.
Thomas Marent / Minden Pictures
Maija Karala
Korea monarkkiperhonen lepattaa laiskasti kukasta kukkaan. Kookas perhonen on vahva lentäjä, joka ylittää valtameriäkin. Alkujaan pohjoisamerikkalaisen lajin voi nykyään tavata niin Kanariansaarilta kuin Australiastakin. Saalistajilta pakenemiseen sen ei kuitenkaan tarvitse voimiaan käyttää.
Monarkki on nimittäin kammottavan makuinen ja aiheuttaa syötynä vatsanväänteitä. Se ahmii toukkana myrkyllisen silkkiyrtin lehtiä ja varastoi elimistöönsä myrkkyä loppuelämän tarpeiksi. Oranssimustan varoitusvärin ansiosta saalistajat tietävät jo kaukaa, että tämä perhonen on parasta jättää rauhaan. Jos jokin nuori ja kokematon lintu päättääkin maistaa monarkkiperhosta, se tekee niin vain kerran.
Mustaoranssi varoitus on luonnossa universaalia kieltä. Samat värit toistuvat pohjoisamerikkalaisen gilaliskon, uusiguinealaisen lepattajaviheltäjä-linnun ja eteläamerikkalaisen nuolimyrkkysammakon ihossa. Gilaliskolla on myrkyllinen purema, kun taas lepattajaviheltäjä ja nuolimyrkkysammakko varastoivat hyönteisravinnosta saamiaan myrkkyjä ihoonsa.
Ei ole sattumaa, että mustat ja oranssit varoittavat myös vaarallisten aineiden pakkauksissa.
Karkoittaa – vai kutsuu?
Joskus sama yhdistelmä kutsuu karkottamisen sijaan. Kirkkaat värit auttavat koiraita tekemään vaikutuksen naaraisiin – joskus vaikutus tehdään myös toisin päin. Väriloistoa voi ihailla lintujen höyhenissä, pyrstösammakoiden ihossa ja liskojen suomuissa.
Värit eivät ole ilmaisia. Kirkas oranssi pigmentti on useimmissa tapauksissa karotenoidia. Se on peräisin kasveista, eivätkä eläimet pysty tuottamaan sitä itse. Karotenoidit ovat haluttuja, elintärkeitä antioksidantteja. Ne suojaavat elimistöä happivaurioilta ja sitä kautta esimerkiksi syövältä.
Se, paljonko arvokkaita karotenoideja eläin voi tuhlata koreiluun, mittaa, kuinka hyvässä kunnossa se on. Lisäksi räikeät värit nostavat eläimen saalistajien silmätikuksi. Vain valpas ja ketterä yksilö pysyy väreistään huolimatta elossa. Oranssi toimii siis rehellisenä osoituksena kosijan laadusta. Vain parhailla on varaa olla värikkäitä.
Oranssit nisäkkäät harvassa
Nisäkkäillä kirkas oranssi väri on melkein tuntematon. Selityskin on yksinkertainen: useimmat nisäkkäät ovat punavihervärisokeita.
Poikkeuksiakin on. Tiedetään, että monilla kädellisillä on ihmisenkaltainen värinäkö. Esimerkiksi paviaaneihin kuuluvan mandrilliuroksen sinipunaista naamaa kehystää näyttävä mustaoranssi kaulus. Sen väri ei kuitenkaan tule arvokkaasta karotenoidista, vaan punaruskeasta feomelaniinista, jota apinan elimistö pystyy tuottamaan itsekin. Sama pigmentti tuottaa ihmisillä punaiset hiukset.
Useimpien nisäkkäiden silmissä oranssi ja punaruskea eivät kuitenkaan juuri eroa vihreästä. Metsien eläimille punaruskea onkin erinomainen suojaväri. Täytyy myöntää, että vihreän ja punaisen näkevällekin tiikerin raidat sulautuvat metsämaisemaan hyytävän hyvin.
Juttu on julkaistu GEO-lehdessä 7/2018.
Lue myös:
Tämä sivusto käyttää evästeitä käytettävyyden parantamiseksi. Jatkamalla sivuston käyttöä hyväksyt myös evästeiden käyttämisen.
© Fokus Media Finland. Materiaalin kopioiminen muuhun kuin yksityiseen, ei-kaupalliseen käyttöön kielletty.
Aineiston käyttö uuden palvelun osana kielletty.
Fokus Media Finland Oy, Hämeentie 135, 00560 Helsinki, Y-tunnus 2618356-2