Jäävuoret seilaavat Ilulissatin kaupungin edustalla Grönlannissa. Kallioisen maaperän vuoksi talot on rakennettu paalujen varaan.
Jessica Haapkylä
Jessica Haapkylä
Ilmastonmuutos etenee arktisella alueella eli Arktiksella kaksi kertaa nopeammin kuin muualla maapallolla. On mahdollista, että alueen kesäinen jääpeite on kadonnut jo vuonna 2040. Seuraukset ekosysteemille ovat dramaattiset. Lajit mikroskooppisesta planktonista jääkarhuihin ovat jäiden sulaessa hätää kärsimässä.
Luontomatkailijoille Arktis tarjoaa monia hätkähdyttäviä elämyksiä kuten jääkarhu-, mursu- ja valasretkiä. Myös Arktiksella elävät ihmiset ja heidän kulttuurinsa houkuttelevat turisteja. Alaskassa, Kanadan pohjoisosissa ja Grönlannissa asuu alkuperäiskansaa, inuitteja eli inuiitteja, joille meriekosysteemi tarjoaa sekä ravintoa että tärkeän toimeentulolähteen. Heilläkin on edessään suuria muutoksia.
Arktinen turismi painottuu heinä–elokuuhun, jolloin valoa riittää vuorokauden ympäri. Suosituimmat arktiset matkailukohteet ovat Huippuvuoret ja Grönlanti, joihin saapuu matkailijoita etenkin Pohjoismaista. Myös risteilymatkailu kasvaa näillä alueilla voimakkaasti. Suurimpien risteilijöiden kyytiin mahtuu yli 4 000 matkustajaa
Yli sata vuotta ristelymatkustusta
Risteilymatkat Huippuvuorille alkoivat jo vuonna 1892. Vuonna 2015 saarilla yöpyi 113 000 turistia, ja neljä vuotta myöhemmin matkailijoiden määrä ylitti 155 000:n kävijän rajapyykin. Myös hotellien ja ravintoloiden määrä on kasvanut vuosien varrella jyrkästi. Huippuvuorten pääkaupungissa, reilun 2 000 asukkaan Longyearbyenissä, ainoa yöpymisvaihtoehto oli 1980-luvulle asti nukkua teltoissa lentokentän kupeessa.
Tuolloin kaupungissa oli ainoastaan yksi ravintola eikä yhtään kauppaa. Nyt matkailu on Huippuvuorten pääelinkeino.
Jäätiköiden peittämässä Grönlannissa tärkein elinkeino on kalastus, mutta matkailun merkitys kasvaa sielläkin koko ajan. Tällä maailman suurimmalla saarella kävi vuonna 2018 yli 90 000 matkailijaa.
Se on lähes kaksi kertaa niin paljon kuin saarella on asukkaita.
Turismi keskittyy Grönlannissa Keski-Grönlantiin Diskolahden alueelle, ja siellä etenkin 4 900 asukkaan Ilulissatin kaupunkiin. Vaellusturistit suuntaavat sisämaahan Kangerlussuaqin kylään.
Ilulissatiin ihmisiä houkuttelevat nimenomaan jäävuoret, joita kaupungin nimikin tarkoittaa. Jopa kymmenesosa Grönlannin jäävuorista muodostuu Ilulissatin viereisestä Sermeq Kujalleq -jäätiköstä. Se on Antarktiksen eli Etelämantereen lisäksi ainoa paikka, jossa jäätiköistä lohkeaa mereen jäävuoria. Jäätikön edessä sijaitseva Jäävuono onkin ollut vuodesta 2004 lähtien Unescon maailmanperintöalue.
Myös tämä jäätikkö on nyt vetäytynyt ilmastonmuutoksen seurauksena voimakkaasti sisämaahan. Grönlannin jäätiköt sulavat nopeammin kuin 350 vuoteen. Seuraukset ovat järisyttävät, sillä sulaessaan kokonaan ne voivat nostaa maapallon merten pintaa kuudella metrillä.
Grönlantiin vai Huippuvuorille?
Maisemiltaan Grönlanti on monipuolisempi kuin Huippuvuoret, sillä Huippuvuorilla ei ole jäävuoria, ainoastaan mereen päätyviä jäätiköitä. Sen sijaan jääkarhun näkeminen on todennäköisempää Huippuvuorilla, koska Grönlannissa nämä eläimet asuvat asumattomilla alueilla saaren pohjois- ja itäosissa. Koillis-Grönlannissa puolestaan on maailman suurin kansallispuisto, joka on pinta-alaltaan kolme kertaa Suomen kokoinen. Matkustaminen näille syrjäseuduille jää kuitenkin monen haaveeksi, onhan helikopteri- tai pienkonekyyti siihen ainoa vaihtoehto.
Varsinaisia teitä Huippuvuorilla ja Grönlannissa ei ole lainkaan – vaikeakulkuinen maasto sekä jäätiköt estävät niiden rakentamisen. Onkin todennäköistä, että lento- ja laivamatkustus lisääntyvät tulevaisuudessa. Grönlantilainen kalastaja Aabili Lange kertoo, että Ilulissatin lentokenttää suunnitellaan laajennettavaksi niin, että entistä suuremmat matkustajakoneet voisivat laskeutua sinne.
Kun turismi kasvaa, lisääntyy myös toimivan jätehuollon tarve. Eristyneet ja arktiset olosuhteet tekevät siitä kuitenkin haastavaa. Koko Arktiksella jätevedet puhdistetaan tällä hetkellä ainoastaan Huippuvuorten Ny-Ålesundin tutkimusasemalla. Niinpä myös Aabili Lange todistaa Ilulissatin satamassa keltaisen jätevesivirran syöksymistä samaan Diskolahteen, jossa hän kalastaa ja joka on koko Grönlannin kalastuksen keskus.
Jätevedenpuhdistamojen rakentaminen ikiroutaiseen ja kallioiseen maaperään on vaikeaa, muttei mahdotonta. Kemiallinen jätevedenpuhdistus toimii onneksi myös arktisessa ilmastossa, ja anaerobisessa puhdistuksessa jätevedestä voitaisiin tuottaa lämpöä.
Jätteiden kierrätyksessä on sen sijaan otettu edistysaskelia. Longyearbyenin jätteet haudattiin, poltettiin tai vietiin kaatopaikalle vuosikymmenten ajan. Vuodesta 2007 lähtien jätteitä on kierrätetty ja kuljetettu mantereelle laivoilla. Huippuvuorten paikallishallinnon ympäristönsuojelupäällikkö Morten Wedege kertoo, että muoviset astiat ja muovipussit kiellettiin Huippuvuorilla liikkuvissa laivoissa lokakuusta 2018 alkaen. Kieltoa ollaan laajentamassa koskemaan hotelleja, ravintoloita ja muutakin turismibisnestä.
Ihmisten liikkuminen herkällä tundralla tuo mukanaan omia ongelmiaan kuten kasvillisuuden tallaantumista. Huippuvuorilla laaditaankin suunnitelmia kasvavan matkailun hallitsemiseksi.
Luonnon lisäksi kulttuuri muuttuu
Myös luonnon antimista riippuvainen inuittikulttuuri on murroksessa.
”Mikäli grönlanninpallas, joka on Grönlannin tärkein kalalaji, muuttaa pohjoiseen veden lämmetessä, alamme kalastaa turskaa”, sanoo Aabili Lange. Hän ei kuitenkaan vaikuta kovinkaan huolestuneelta – alueella riittää aina kalastettavaa.
Hylkeen- ja valaanpyynti on muutosten kourissa muistakin syistä kuin ilmastonmuutoksen takia. Tavat muuttuvat.
”Nuoret grönlantilaiset eivät syö valaanlihaa”, kertoo entinen kalastaja Niels Ohlsen Ilulissatin satamassa.
Muutos on tapahtunut myös rekikoirien suhteen. Metsästykseen ja kalastukseen perinteisesti käytettyjä koiria oli vuonna 2000 noin 5 000, mutta vuonna 2018 enää 500. Koirien tarvetta on vähentänyt jään hupenemisen lisäksi moottorikelkkojen yleistyminen.
Kun mahdollisuudet harjoittaa vanhoja elinkeinoja kaventuvat monin tavoin, ihmisillä on usein edessä muutto maaseudulta kaupunkeihin. Toinenkin vaihtoehto kuitenkin on, jos kasvavasta turismista saatavat tulot riittävät elättämään paikalliset asukkaat.
Turismilla voikin olla luonnonsuojeluun kannustava vaikutus, sillä ihmisillä on taipumus suojella sitä, mitä he ovat itse nähneet ja kokeneet. Olisiko esimerkiksi maailman kansallispuistoja olemassa ilman niissä vierailevia matkailijoita? Ja miten olisi harvinaisten lajien suojelun laita, elleivät ihmiset näkisi eläimiä niiden oikeassa elinympäristössä?
Arktisella turismilla voi hyvin olla myönteisiäkin seurauksia. Se edellyttää kuitenkin sen lieveilmiöiden hallitsemista oikeanlaisella suunnittelulla.
Jessica Haapkylä on meribiologi ja tietokirjailija, joka vieraili pohjoisilla merillä Alaskassa ensimmäisen kerran vuonna 2004 Jean-Michel Cousteaun kuvausryhmän mukana. Viisitoista vuotta myöhemmin hän matkusti Grönlantiin ja Huippuvuorille. Matkan tuloksena syntyi kirja Meren tarina (Into).
Juttu on julkaistu GEO-lehdessä 3/2020.
Lue myös:
Tämä sivusto käyttää evästeitä käytettävyyden parantamiseksi. Jatkamalla sivuston käyttöä hyväksyt myös evästeiden käyttämisen.
© Fokus Media Finland. Materiaalin kopioiminen muuhun kuin yksityiseen, ei-kaupalliseen käyttöön kielletty.
Aineiston käyttö uuden palvelun osana kielletty.
Fokus Media Finland Oy, Hämeentie 135, 00560 Helsinki, Y-tunnus 2618356-2