Mik­si olet mu­ka­na Lu­ku­lii­ke-kam­pan­jas­sa?

Tem­pau­duin mu­kaan yh­del­lä pu­he­lin­soi­tol­la ai­ka hen­ki­lö­koh­tai­sis­ta syis­tä. Oli syys­lo­ma vuon­na 2017, ja olin si­nä­kin aa­mu­na pa­tis­tel­lut kuu­des­luok­ka­lais­ta esi­tei­ni­ä­ni lu­ke­maan. Sil­loin ope­tus- ja kult­tuu­ri­mi­nis­te­ri­ös­tä tuli pu­he­lu, jos­sa ky­syt­tiin, läh­ti­sin­kö mu­kaan Lu­ku­tai­to­foo­ru­miin. En oi­kein tien­nyt, mi­hin olin läh­te­mäs­sä, mut­ta vas­ta­sin kyl­lä.

Mitä Lu­ku­lii­ke te­kee?

Lu­ku­tai­to­foo­ru­mi ase­tet­tiin va­jaak­si vuo­dek­si, eli se on työn­sä teh­nyt. An­si­ok­kai­ta kam­pan­joi­ta lu­ku­tai­don edis­tä­mi­sek­si on täs­sä maas­sa teh­ty ja teh­dään koko ajan, mut­ta ajat­te­lim­me, et­tä tar­vit­tai­siin py­sy­väm­pi toi­mi­ja, joka ko­ko­ai­si jär­jes­töt, kus­tan­ta­jat ja muut lu­ke­mi­sen edis­tä­mi­sek­si työ­tä te­ke­vät ta­hot en­tis­tä pa­rem­min yh­teen ja tie­toi­sik­si tois­ten­sa toi­mis­ta. Noin puo­let käy­tet­tä­vis­sä ol­lees­ta ra­has­ta pää­tet­tiin sik­si suun­na­ta Lu­ku­liik­keen käyn­nis­tä­mi­seen.

Mi­ten kaik­ki tämä on nä­ky­nyt si­nun työs­sä­si?

Se va­jaa vuo­si, jon­ka olin Lu­ku­tai­to­foo­ru­min pu­heen­joh­ta­ja­na, työl­lis­ti ai­ka pal­jon­kin. Pu­heen­joh­ta­juus sat­tui kui­ten­kin hy­vään ai­kaan, kos­ka olin sil­loin ko­to­na pien­ten las­ten kans­sa en­kä oli­si muu­ten­kaan pys­ty­nyt kir­joit­ta­maan. Käy­tän­nös­sä työ oli suun­nit­te­lua, ko­kous­ta­mis­ta, edus­ta­mis­ta ja myö­hem­min myös lu­ku­tai­don puo­les­ta pu­hu­mis­ta. Sitä teen toki edel­leen­kin Lu­ku­liik­keen seu­ran­ta­ryh­män pu­heen­joh­ta­ja­na. Li­säk­si olen Lu­ku­liik­kees­sä mu­ka­na ole­van Lu­ku­kes­kuk­sen hal­li­tuk­sen pu­heen­joh­ta­ja. Se muun mu­as­sa jär­jes­tää kir­jai­li­ja­vie­rai­lu­ja kir­jas­toi­hin ja kou­lui­hin.

Mitä lu­ku­tai­to tar­koit­taa?

Työ lu­ku­tai­don edis­tä­mi­sek­si on ol­lut mi­nul­le­kin si­vis­tä­vää. Ke­nel­le­kään ei var­maan ole yl­lä­tys, et­tä olen kir­jo­ja ra­kas­ta­va ih­mi­nen. Luon­tai­nen aja­tuk­se­ni oli­kin, et­tä lu­ku­tai­to tar­koit­taa teks­tin ja kir­jo­jen lu­ke­mis­ta. On kui­ten­kin sel­vää, et­tä mei­dän pi­tää aja­tel­la tätä kä­si­tet­tä täs­sä ajas­sa ava­ras­ti. Mo­nien tut­ki­joi­den mu­kaan kar­ke­as­ti voi sa­noa, et­tä kaik­ki on teks­tiä. Lu­ku­tai­to­foo­ru­mi pää­tyi­kin pu­hu­maan kes­kit­ty­neen lu­ku­tai­don eli lu­ke­mi­seen kes­kit­ty­mi­sen puo­les­ta. Alus­tal­la ei siis ole vä­liä, se voi ol­la yh­tä hy­vin kir­ja, leh­ti tai kän­nyk­kä. Kir­jal­li­suu­del­la on toki eri­tyi­nen ar­von­sa, mut­ta olen­nais­ta ei ole, lu­kee­ko kiin­nos­ta­vas­ta ai­hees­ta kau­no­kir­jaa, tie­to­kir­jaa vai blo­gi­teks­tiä. Sen si­jaan olen­nais­ta on se, et­tä sy­ven­tyy teks­tin ää­reen ja et­tä teks­ti he­rät­tää lu­ki­jas­sa tun­tei­ta, aja­tuk­sia tai mo­lem­pia.

On­ko suo­ma­lais­ten lu­ku­tai­dos­ta syy­tä ol­la huo­lis­saan?

Il­man muu­ta. Esi­mer­kik­si tuo­reet PISA-tut­ki­muk­set osoit­ta­vat, et­tä huo­nos­ti lu­ke­vien las­ten ja nuor­ten mää­rä on kas­va­nut ja et­tä ero poi­kien ja tyt­tö­jen vä­li­ses­sä lu­ku­tai­dos­sa on Suo­mes­sa OECD-mai­den suu­rin. Yh­tä huo­les­tut­ta­vaa kuin me­kaa­ni­sen lu­ku­tai­don vä­he­ne­mi­nen on lu­kuin­non vä­he­ne­mi­nen. Ym­mär­rän, et­tä huo­li­pu­he är­syt­tää ih­mi­siä, mut­ta ai­noa kei­no saa­da asi­al­le huo­mi­o­ta ja re­surs­se­ja on tuo­da esiin epä­koh­tia.

On­ko lu­ke­mi­sen vä­he­ne­mi­nen vain nuo­ri­son on­gel­ma?

Ei mis­sään ta­pauk­ses­sa. Lu­kuin­non vä­he­ne­mi­nen ja lu­ke­mi­seen tar­vit­ta­van kes­kit­ty­mis­ky­vyn heik­ke­ne­mi­nen kos­kee myös ai­kui­sia. Ym­pä­ris­tö, jos­sa eläm­me, on muut­tu­nut to­del­la pal­jon, ja se vai­kut­taa kaik­kien ajan­käyt­töön ja ai­voi­hin.

Lu­ke­vat­ko suo­ma­lai­set tar­peek­si?

Lu­ke­mi­sen mää­rää on ai­ka vai­kea ar­vi­oi­da. Pal­jon­ko teks­tiä lu­e­taan, jos mu­kaan ote­taan kaik­ki käyt­tä­mäm­me me­dia? Mo­ni­lu­ku­tai­to si­säl­tää aja­tuk­sen, et­tä kaik­ki vies­tit koos­tu­vat ku­vas­ta, ää­nes­tä ja sa­nois­ta ja et­tä nii­tä kaik­kia on tär­keä osa­ta tul­ki­ta. Luu­len, et­tä näis­tä kol­mes­ta eni­ten uhat­tu­na ovat sa­nat ja kyky ym­mär­tää sa­no­ja. Se on vaa­ral­lis­ta sik­si, et­tä yh­teis­kun­ta sei­soo kir­joi­te­tun teks­tin va­ras­sa ja ai­no­as­taan sa­noil­la ja lau­seil­la voi ku­va­ta tiet­ty­jä mo­ni­mut­kai­sia asi­oi­ta.

Mi­ten lu­ke­mi­nen ja op­pi­mi­nen liit­ty­vät toi­siin­sa?

Lu­ke­mi­nen on tapa, jol­la on to­tut­tu op­pi­maan. Esi­mer­kik­si yli­o­pis­tot ovat toi­mi­neet sen va­ras­sa, et­tä ih­mi­set osaa­vat lu­kea pit­kiä ja vai­kei­ta­kin teks­te­jä ja myös it­se tuot­taa koh­tuul­li­sen mo­ni­mut­kais­ta asi­a­teks­tiä. Jos lu­ku­tai­don heik­ke­ne­mi­nen jat­kuu, se voi joh­taa kah­teen asi­aan. Jos yli­o­pis­to­kou­lu­tus säi­lyy en­nal­laan, sii­tä tu­lee vaih­to­eh­to yhä har­vem­mil­le. Toi­nen vaih­to­eh­to on, et­tä yli­o­pis­to­kou­lu­tus­ta pi­tää al­kaa muo­ka­ta toi­sen­lai­sek­si. Toki op­pi­mis­ta voi ta­pah­tua myös au­di­o­vi­su­aa­li­ses­ti, mut­ta voi­ko kaik­kia asi­oi­ta opet­taa si­ten? Tai­puu­ko aka­tee­mi­nen kou­lu­tus tä­hän? On­ko sen syy­tä­kään? En ole ihan var­ma.

Mitä lu­ke­mi­sen vä­he­ne­mi­ses­tä voi seu­ra­ta?

Erit­täin to­den­nä­köi­nen – ja huo­les­tut­ta­va – vaih­to­eh­to on eri­ar­vois­tu­mi­nen. Kun tar­ve kir­joi­te­tun teks­tin ym­mär­tä­mi­seen ei tule maa­il­mas­ta ka­to­a­maan, mitä ta­pah­tuu, jos tämä tai­to on en­tis­tä har­vem­mil­la? Syn­ty­kö yh­teis­kun­ta, jos­sa tiet­ty eliit­ti hal­lit­see kir­joi­te­tut ja lu­e­tut asi­at ja suu­rim­mal­ta osal­ta tämä maa­il­ma on sa­lat­tu? Dys­toop­pi­set vi­si­ot saat­ta­vat toki osoit­tau­tua myös vää­rik­si, mut­ta tämä tun­tuu mah­dol­li­sel­ta ke­hi­tys­ku­lul­ta. Va­li­tet­ta­vas­ti.

Opet­taa­ko lu­ke­mi­nen kir­joit­ta­maan?

Lu­ke­mi­nen on kir­joit­ta­mi­sen edel­ly­tys, myös kir­jai­li­jal­le. Ta­paan sil­loin täl­löin ih­mi­siä, jot­ka ker­to­vat kir­joit­ta­van­sa kir­jaa, ja kun ky­syn, mitä he lu­ke­vat, he vas­taa­vat, et­tä ei­vät he oi­ke­as­taan lue. Sil­loin kir­joit­ta­mi­ses­ta ei voi tul­la mi­tään. Sama pä­tee pe­rus­ta­sol­la­kin. Kir­joit­ta­mi­nen on vai­ke­aa lap­sil­le, joi­den elä­mäs­sä kir­jat ei­vät ole läs­nä, kos­ka sa­na­va­ras­to, lau­se­ra­ken­teet ja koko maa­il­ma avau­tu­vat lu­ke­mi­sen kaut­ta. Us­kon kui­ten­kin myös sii­hen, et­tä kir­joit­ta­mi­nen voi in­nos­taa lu­ke­maan. Lu­kuin­toa voi syn­nyt­tää esi­mer­kik­si leh­den te­ke­mi­nen kou­lun sa­na­tai­de­työ­pa­jas­sa. Jos ha­lun il­mais­ta it­se­ään saa hou­ku­tel­tua esiin, se voi in­nos­taa lu­ke­maan.

Mi­ten lu­ke­mis­ta voi­si li­sä­tä?

Yh­tä vip­pas­kons­tia ei tai­da ol­la, ei­vät­kä esi­te­tyt kei­not tai­da ol­la uu­sia. Niis­tä pi­tää et­siä kui­ten­kin uu­sia ta­po­ja. Esi­ku­vien käyt­tö on yk­si täl­lai­nen asia. Jos yri­te­tään vies­tiä nuo­ril­le ih­mi­sil­le, tar­vi­taan nuo­ria ih­mi­siä pu­hu­maan lu­ku­tai­don puo­les­ta. Esi­mer­kik­si tu­bet­ta­ja Mik­lu on pu­hu­nut lu­ke­mi­sen puo­les­ta oi­ke­as­taan sa­moil­la ar­gu­men­teil­la kuin minä, mut­ta on pa­rem­pi, et­tä vies­ti tu­lee hä­nel­tä ei­kä kes­ki-ikäi­sel­tä mie­hel­tä. Toi­nen kei­no voi­si ol­la lu­ke­mi­sen te­ke­mi­nen so­si­aa­li­sem­mak­si. Sa­mat lait­teet, jot­ka mah­dol­lis­ta­vat mui­den ko­ke­mus­ten ja­ka­mi­sen, voi­si­vat eh­kä ol­la pol­ku­ja lu­ke­mi­seen in­nos­ta­mi­seen.

Mik­si lu­ke­mi­nen on si­nul­le tär­ke­ää?

Sik­si, et­tä se li­sää ym­mär­rys­tä maa­il­mas­ta ja mui­den ih­mis­ten elä­mäs­tä. Tä­hän pys­tyy eten­kin kau­no­kir­jal­li­suus.

Jut­tu on jul­kais­tu GEO-leh­des­sä 5–6/2020.

Lue myös:

Mon­ta­ko sa­naa tar­vi­taan kir­joit­ta­jan pal­jas­tu­mi­seen?

Kym­me­nen ky­sy­mys­tä his­to­ri­as­ta