Ko­lib­rit ovat lin­tu­maa­il­man lil­li­put­te­ja. Ko­lib­ri­la­jeis­ta pie­nin, ki­ma­lais­ko­lib­ri, on nok­ki­neen ja pyrs­tö­sul­ki­neen vain noin kuu­den sent­ti­met­rin mit­tai­nen ja pai­naa tus­kin kak­si gram­maa. Se on puo­let kym­me­nen sen­tin ko­li­kon pai­nos­ta.

Ko­lib­rit len­tä­vät he­li­kop­te­rin ta­voin pai­kal­laan ja saa­vut­ta­vat syök­sy­len­nos­sa lä­hes sa­dan ki­lo­met­rin tun­ti­no­peu­den. Tus­kin yk­si­kään muu sel­kä­ran­kai­nen pys­tyy yh­tä ket­te­riin ja sa­la­man­no­pei­siin liik­kei­siin. Ko­lib­rit ky­ke­ne­vät ai­no­a­na lin­tu­hei­mo­na len­tä­mään myös ta­ka­pe­rin.

Ny­ky­ai­kai­nen tek­niik­ka aut­taa tut­ki­joi­ta pää­se­mään ko­lib­rien ar­voi­tus­ten jäl­jil­le. Suur­no­peus­ka­me­roi­den avul­la pys­ty­tään tut­ki­maan tar­kas­ti nii­den len­to­tek­nii­koi­ta, joi­den ha­vain­noi­mi­nen pal­jaal­la sil­mäl­lä on lin­nun pää­tä­hui­maa­van no­peu­den vuok­si mah­do­ton­ta.

Ruo­kaa on saa­ta­va tau­ot­ta

Ko­lib­ri pys­tyy rä­pyt­tä­mään sii­pi­ään jopa 80 ker­taa se­kun­nis­sa, ja sen pik­ku­rui­nen sy­dän voi lyö­dä le­po­ti­las­sa 250 ker­taa mi­nuu­tis­sa. Pai­kal­laan­len­nos­sa eräi­den la­jien sy­dä­men lyön­ti­ti­heys nou­see yli 1 200 ker­taan mi­nuu­tis­sa. Erään bi­o­lo­gin las­ku­jen mu­kaan ih­mi­sen oli­si vas­taa­viin suo­ri­tuk­siin ky­e­täk­seen syö­tä­vä 300 ham­pu­ri­lais­ta päi­väs­sä.

Ko­lib­rit saa­vat tar­vit­se­man­sa ener­gi­an en­nen kaik­kea kuk­kien me­des­tä, jota pik­ku­rui­nen ruu­mis ku­lut­taa noin kol­me ker­taa oman pai­non­sa ver­ran päi­väs­sä.

Suu­ri osa ar­vok­kaas­ta polt­to­ai­nees­ta ku­luu jo sitä han­kit­ta­es­sa, sil­lä pai­kal­laan len­tä­mi­nen on huo­mat­ta­vas­ti työ­lääm­pää kuin sa­la­man­no­pea su­jah­te­lu il­mo­jen hal­ki. Hörp­pi­äk­seen so­ke­ri­vet­tä te­ri­öis­tä ko­lib­rien on py­sy­tel­tä­vä il­mas­sa ku­kan ää­rel­lä sa­mal­la ta­voin kuin met­tä ime­vien yö­per­hos­ten. Ener­gi­a­ta­lou­den kan­nal­ta ti­lan­ne on vä­hän sama kuin jos pai­nai­si kaa­sun poh­jaan jo tank­kauk­sen ai­ka­na.

Ame­ri­kan man­te­reel­la elää noin 340 ko­lib­ri­la­jia, suu­rin osa niis­tä Kes­ki- ja Ete­lä-Ame­ri­kas­sa. Pää­o­sa ko­lib­ri­la­jeis­ta ei juu­ri ke­rää ener­gi­a­va­ras­to­ja, sil­lä vä­häi­nen­kin ras­va­ker­ros on lin­nuil­le pai­no­las­ti. Muut­ta­vat la­jit voi­vat kui­ten­kin ly­hy­es­sä ajas­sa kak­sin­ker­tais­taa ras­va­va­ras­ton­sa en­nen pe­si­mä- tai tal­veh­ti­mi­sa­lu­eil­le len­tä­mis­tä. Esi­mer­kik­si ru­bii­ni­kurk­ku­ko­lib­ri sel­vi­ää näil­lä eväil­lä vä­li­las­kut­ta 3 000 ki­lo­met­rin mat­kas­ta, jo­hon kuu­luu tu­han­nen ki­lo­met­rin pi­tui­nen Mek­si­kon­lah­den yli­tys.

Kai­ken kaik­ki­aan ko­lib­rien ener­gi­a­ta­se on op­ti­moi­tu ää­rim­mil­leen. Se mer­kit­see sitä, et­tä huip­pu­te­hok­kaan eli­mis­tön on saa­ta­va polt­to­ai­net­ta tau­ot­ta. Jos ko­lib­ri jää kah­dek­si­kin tun­nik­si il­man so­ke­ria, se on men­nyt­tä. Lin­tu yk­sin­ker­tai­ses­ti kuo­lee näl­kään. Ko­lib­rit elä­vät jat­ku­vas­ti ää­ri­ra­joil­la, ja nii­den on vain luo­tet­ta­va lu­jas­ti sii­hen, et­tä luon­to tar­jo­aa täy­den­nys­tä juu­ri oi­ke­aan ai­kaan.

Yös­tä sel­vi­tään hor­rok­sen avul­la

Mi­ten ko­lib­rien voi­mat sit­ten riit­tä­vät jäl­ki­kas­vus­ta huo­leh­ti­mi­seen? Ja mi­ten ne sel­vi­ä­vät yös­tä il­man ra­vin­toa? Näi­hin ky­sy­myk­siin on vai­kea löy­tää vas­taus­ta tark­kai­le­mal­la va­paa­na elä­viä lin­tu­ja.

Ala-Sak­sin osa­val­ti­os­sa Sak­sas­sa si­jait­se­va Wals­ro­den lin­tu­puis­to on yk­si niis­tä har­vois­ta pai­kois­ta, jois­sa ko­lib­rien kas­va­tus on­nis­tuu ja jos­sa jäl­ki­kas­vua saa­daan sään­nöl­li­ses­ti.

Lin­tu­puis­ton puh­taut­taan kiil­tä­väs­sä ko­lib­ri­keit­ti­ös­sä se­koi­te­taan kak­si ker­taa päi­väs­sä glu­koo­sis­ta, fruk­too­sis­ta ja sak­ka­roo­sis­ta koos­tu­va cock­tail, joka kaa­de­taan lin­tu­jen ruo­kin­ta-au­to­maat­tei­hin. Noin sa­dan hoi­do­kin ra­vin­non­ku­lu­tuk­ses­ta pi­de­tään tar­kas­ti kir­jaa.

Ko­lib­ri juo ta­val­li­ses­ti noin 15 mil­li­lit­raa päi­väs­sä. Poik­ke­a­mat an­ta­vat ai­het­ta huo­leen ‒ tai sit­ten ne ker­to­vat sii­tä, et­tä naa­ras on aloit­ta­nut pe­sin­nän.

Puo­li seit­se­män ai­kaan il­lal­la al­kaa ri­tu­aa­li, jon­ka tar­koi­tuk­se­na on saa­tel­la lin­nut tur­val­li­ses­ti yö­puul­le. Va­lot him­me­ne­vät as­teit­tain, ko­lib­ri­ta­lon läm­pö­ti­la las­kee ja il­man­kos­teus nou­see 60:stä 80:een pro­sent­tiin. Näin si­mu­loi­daan troop­pi­sen yön las­keu­tu­mis­ta.

Ko­lib­reil­le nämä eli­nym­pä­ris­tös­sä ta­pah­tu­vat muu­tok­set ovat pet­tä­mä­tön merk­ki sii­tä, et­tä on ai­ka käy­dä le­vol­le. Ne is­tah­ta­vat ok­sal­le ja vai­pu­vat ti­laan, jos­ta käy­te­tään bi­o­lo­gi­as­sa ni­mi­tys­tä tor­por eli hor­ros. Lin­tu­jen sy­dä­men lyön­ti­ti­heys voi las­kea tuol­loin use­as­ta sa­das­ta lyön­nis­tä mi­nuu­tis­sa nel­jään­kym­me­neen tai al­le. Eri­tyi­sen voi­mak­kaas­ti elin­toi­min­not hi­das­tu­vat vii­le­äm­mil­tä vuo­ri­seu­duil­ta ko­toi­sin ole­vil­la la­jeil­la. Esi­mer­kik­si ru­bii­ni­kurk­ku­ko­lib­rin ruu­miin läm­pö­ti­la las­kee 42:sta 13 cel­siu­sas­tee­seen. Lin­nun eli­mis­tö tar­vit­see yöl­li­sen le­po­ti­lan­sa ai­ka­na kym­me­nen­nek­sen sii­tä ener­gi­as­ta, jon­ka se polt­taa päi­vän tun­tei­na.

Öi­sen häi­ri­ön ai­heut­ta­ma säi­käh­dys saa ko­lib­rin elin­toi­min­not kiih­ty­mään uu­del­leen, ja sen tur­bo­ai­neen­vaih­dun­ta käy pa­ris­sa­kym­me­nes­sä mi­nuu­tis­sa taas täy­sil­lä kier­rok­sil­la. Se oli­si kui­ten­kin lin­nul­le koh­ta­lo­kas­ta, sil­lä sen nok­ka ei ta­voi­ta pi­me­äs­sä kuk­kien sup­pi­lo­mai­sia te­ri­öi­tä. Täs­tä syys­tä ko­lib­ri­ta­los­sa pa­laa läpi yön kel­meä valo, jon­ka lois­tees­sa lin­tu löy­tää ruo­ka-au­to­maa­tin. Muu­toin äkil­li­ses­ti he­rän­nyt ko­lib­ri kuo­li­si näl­kään. Va­paan tai­vaan al­la elä­vän su­ku­lai­sen ai­noa pe­las­tus vas­taa­vas­sa ti­lan­tees­sa oli­si kuun pais­te.

Ko­lib­rin lois­to ei ole sat­tu­maa

Uu­sim­man tut­ki­mus­tie­don mu­kaan ko­lib­rit ovat mo­nes­sa­kin mie­les­sä mal­lie­si­merk­ki evo­luu­ti­os­ta. Ko­lib­ri on mer­kil­li­ses­ti ku­tis­tu­nut lin­tu, joka len­tää ki­ma­lai­sen lail­la, kos­ka se on so­peu­tu­nut alun pe­rin hyön­tei­sil­le tar­koi­tet­tui­hin ym­pä­ris­töi­hin. Kuk­ka­kas­vien me­den­tar­jon­nan var­si­nai­nen koh­de ovat siis hyön­tei­set, joi­ta hou­ku­tel­laan kuk­kaan suo­rit­ta­maan pö­ly­tys.

Ko­lib­rien ta­pauk­ses­sa lin­nun ra­ken­nus­suun­ni­tel­ma muun­tui vuo­si­mil­joo­nien ku­lu­es­sa yhä enem­män hyön­tei­sen suun­taan. Iso­ko­koi­nen lin­tu tus­kin tu­li­si kyl­läi­sek­si muu­ta­mas­ta me­si­pi­sa­ras­ta, jo­ten ko­lib­rit pie­ne­ni­vät pie­ne­ne­mis­tään ja op­pi­vat len­tä­mään hyön­teis­ten ta­voin.

Ko­lib­rien kau­neus­kaan ei ole pelk­kä luon­no­noik­ku – sil­le­kin löy­tyy omat se­li­tyk­sen­sä.

Ko­lib­rit ei­vät elä pel­käs­tään me­des­tä. Jo­kai­ses­sa lin­tu­huo­nees­sa on äm­pä­ril­li­nen mä­tä­ne­viä ba­naa­ne­ja, jot­ka toi­mi­vat pie­nen­pien­ten mah­la­kär­päs­ten li­sään­ty­mis­paik­ka­na. Lin­nut ah­mi­vat näi­tä hyön­tei­siä noin tu­hat kap­pa­let­ta päi­väs­sä. Va­pau­des­sa ko­lib­rit pyy­dys­tä­vät mui­ta pie­niä hyön­tei­siä ja hä­mä­häk­ke­jä. Niis­tä saa­maan­sa pro­tei­i­nia ko­lib­rit tar­vit­se­vat höy­he­nien kas­vuun, naa­raat myös mu­ni­mi­seen ja poi­kas­ten ruok­ki­mi­seen.

Lin­tu­puis­ton eläin­ten­hoi­ta­jat huo­maa­vat pe­sin­nän al­ka­mi­sen sii­tä, et­tä ko­lib­ri­naa­raan me­den­ku­lu­tus las­kee no­pe­as­ti ‒ ei­hän pe­säs­sä kyy­höt­tä­mi­seen kulu pal­jon ener­gi­aa. Naa­ras mu­nii kak­si her­neen­ko­kois­ta mu­naa, ja poi­ka­set kuo­riu­tu­vat 15‒18 päi­vän ku­lut­tua. Sii­tä het­kes­tä läh­tien naa­raan so­ke­rin­tar­ve kas­vaa rä­jäh­dys­mäi­ses­ti, jos­kus jopa kym­men­ker­tai­sek­si ruu­miin­pai­noon ver­rat­tu­na. Nyt sen on ruo­kit­ta­va jäl­ki­kas­vua pait­si me­del­lä myös mah­la­kär­pä­sil­lä.

En­tä koi­raat? Ne­kin syö­vät mah­la­kär­pä­siä, vaik­ka ne ei­vät edes osal­lis­tu poi­kas­ten kas­va­tuk­seen. Koi­ras in­ves­toi hyön­tei­sis­tä saa­man­sa yli­mää­räi­sen ener­gi­an vai­kut­ta­viin soi­din­len­toi­hin ja upe­aan höy­hen­pu­kuun.

Lin­tu­jen kau­neu­den yh­te­nä tar­koi­tuk­se­na saat­taa­kin ol­la ruu­miin­pai­non pi­tä­mi­nen ku­ris­sa. Se toi­mii ikään kuin vent­tii­li­nä, jon­ka kaut­ta yli­mää­räi­nen ener­gia pää­see pois­tu­maan. Pai­na­va ko­lib­ri oli­si mah­do­ton aja­tus – ei­hän se mi­ten­kään ky­ke­ni­si ak­ro­baat­ti­siin len­to­suo­ri­tuk­siin.

Jut­tu on jul­kais­tu ko­ko­nai­suu­des­saan GEO-leh­des­sä 7/2019.

Lue myös:

Eläin­maa­il­man ou­dot ate­ri­at

Lä­hei­sen me­ne­tys kos­ket­taa lin­tu­ja