Kruununeitokolibri kuvattiin Costa Rican aarniometsissä. Kolibrikoiraat ovat erityisen upeita, naaraat käyttävät energiansa poikasten kasvatukseen.
Ingo Arndt
Anke Sparmann
Kolibrit ovat lintumaailman lilliputteja. Kolibrilajeista pienin, kimalaiskolibri, on nokkineen ja pyrstösulkineen vain noin kuuden senttimetrin mittainen ja painaa tuskin kaksi grammaa. Se on puolet kymmenen sentin kolikon painosta.
Kolibrit lentävät helikopterin tavoin paikallaan ja saavuttavat syöksylennossa lähes sadan kilometrin tuntinopeuden. Tuskin yksikään muu selkärankainen pystyy yhtä ketteriin ja salamannopeisiin liikkeisiin. Kolibrit kykenevät ainoana lintuheimona lentämään myös takaperin.
Nykyaikainen tekniikka auttaa tutkijoita pääsemään kolibrien arvoitusten jäljille. Suurnopeuskameroiden avulla pystytään tutkimaan tarkasti niiden lentotekniikoita, joiden havainnoiminen paljaalla silmällä on linnun päätähuimaavan nopeuden vuoksi mahdotonta.
Ruokaa on saatava tauotta
Kolibri pystyy räpyttämään siipiään jopa 80 kertaa sekunnissa, ja sen pikkuruinen sydän voi lyödä lepotilassa 250 kertaa minuutissa. Paikallaanlennossa eräiden lajien sydämen lyöntitiheys nousee yli 1 200 kertaan minuutissa. Erään biologin laskujen mukaan ihmisen olisi vastaaviin suorituksiin kyetäkseen syötävä 300 hampurilaista päivässä.
Kolibrit saavat tarvitsemansa energian ennen kaikkea kukkien medestä, jota pikkuruinen ruumis kuluttaa noin kolme kertaa oman painonsa verran päivässä.
Suuri osa arvokkaasta polttoaineesta kuluu jo sitä hankittaessa, sillä paikallaan lentäminen on huomattavasti työläämpää kuin salamannopea sujahtelu ilmojen halki. Hörppiäkseen sokerivettä teriöistä kolibrien on pysyteltävä ilmassa kukan äärellä samalla tavoin kuin mettä imevien yöperhosten. Energiatalouden kannalta tilanne on vähän sama kuin jos painaisi kaasun pohjaan jo tankkauksen aikana.
Amerikan mantereella elää noin 340 kolibrilajia, suurin osa niistä Keski- ja Etelä-Amerikassa. Pääosa kolibrilajeista ei juuri kerää energiavarastoja, sillä vähäinenkin rasvakerros on linnuille painolasti. Muuttavat lajit voivat kuitenkin lyhyessä ajassa kaksinkertaistaa rasvavarastonsa ennen pesimä- tai talvehtimisalueille lentämistä. Esimerkiksi rubiinikurkkukolibri selviää näillä eväillä välilaskutta 3 000 kilometrin matkasta, johon kuuluu tuhannen kilometrin pituinen Meksikonlahden ylitys.
Kaiken kaikkiaan kolibrien energiatase on optimoitu äärimmilleen. Se merkitsee sitä, että huipputehokkaan elimistön on saatava polttoainetta tauotta. Jos kolibri jää kahdeksikin tunniksi ilman sokeria, se on mennyttä. Lintu yksinkertaisesti kuolee nälkään. Kolibrit elävät jatkuvasti äärirajoilla, ja niiden on vain luotettava lujasti siihen, että luonto tarjoaa täydennystä juuri oikeaan aikaan.
Yöstä selvitään horroksen avulla
Miten kolibrien voimat sitten riittävät jälkikasvusta huolehtimiseen? Ja miten ne selviävät yöstä ilman ravintoa? Näihin kysymyksiin on vaikea löytää vastausta tarkkailemalla vapaana eläviä lintuja.
Ala-Saksin osavaltiossa Saksassa sijaitseva Walsroden lintupuisto on yksi niistä harvoista paikoista, joissa kolibrien kasvatus onnistuu ja jossa jälkikasvua saadaan säännöllisesti.
Lintupuiston puhtauttaan kiiltävässä kolibrikeittiössä sekoitetaan kaksi kertaa päivässä glukoosista, fruktoosista ja sakkaroosista koostuva cocktail, joka kaadetaan lintujen ruokinta-automaatteihin. Noin sadan hoidokin ravinnonkulutuksesta pidetään tarkasti kirjaa.
Kolibri juo tavallisesti noin 15 millilitraa päivässä. Poikkeamat antavat aihetta huoleen ‒ tai sitten ne kertovat siitä, että naaras on aloittanut pesinnän.
Puoli seitsemän aikaan illalla alkaa rituaali, jonka tarkoituksena on saatella linnut turvallisesti yöpuulle. Valot himmenevät asteittain, kolibritalon lämpötila laskee ja ilmankosteus nousee 60:stä 80:een prosenttiin. Näin simuloidaan trooppisen yön laskeutumista.
Kolibreille nämä elinympäristössä tapahtuvat muutokset ovat pettämätön merkki siitä, että on aika käydä levolle. Ne istahtavat oksalle ja vaipuvat tilaan, josta käytetään biologiassa nimitystä torpor eli horros. Lintujen sydämen lyöntitiheys voi laskea tuolloin useasta sadasta lyönnistä minuutissa neljäänkymmeneen tai alle. Erityisen voimakkaasti elintoiminnot hidastuvat viileämmiltä vuoriseuduilta kotoisin olevilla lajeilla. Esimerkiksi rubiinikurkkukolibrin ruumiin lämpötila laskee 42:sta 13 celsiusasteeseen. Linnun elimistö tarvitsee yöllisen lepotilansa aikana kymmenenneksen siitä energiasta, jonka se polttaa päivän tunteina.
Öisen häiriön aiheuttama säikähdys saa kolibrin elintoiminnot kiihtymään uudelleen, ja sen turboaineenvaihdunta käy parissakymmenessä minuutissa taas täysillä kierroksilla. Se olisi kuitenkin linnulle kohtalokasta, sillä sen nokka ei tavoita pimeässä kukkien suppilomaisia teriöitä. Tästä syystä kolibritalossa palaa läpi yön kelmeä valo, jonka loisteessa lintu löytää ruoka-automaatin. Muutoin äkillisesti herännyt kolibri kuolisi nälkään. Vapaan taivaan alla elävän sukulaisen ainoa pelastus vastaavassa tilanteessa olisi kuun paiste.
Kolibrin loisto ei ole sattumaa
Uusimman tutkimustiedon mukaan kolibrit ovat monessakin mielessä malliesimerkki evoluutiosta. Kolibri on merkillisesti kutistunut lintu, joka lentää kimalaisen lailla, koska se on sopeutunut alun perin hyönteisille tarkoitettuihin ympäristöihin. Kukkakasvien medentarjonnan varsinainen kohde ovat siis hyönteiset, joita houkutellaan kukkaan suorittamaan pölytys.
Kolibrien tapauksessa linnun rakennussuunnitelma muuntui vuosimiljoonien kuluessa yhä enemmän hyönteisen suuntaan. Isokokoinen lintu tuskin tulisi kylläiseksi muutamasta mesipisarasta, joten kolibrit pienenivät pienenemistään ja oppivat lentämään hyönteisten tavoin.
Kolibrien kauneuskaan ei ole pelkkä luonnonoikku – sillekin löytyy omat selityksensä.
Kolibrit eivät elä pelkästään medestä. Jokaisessa lintuhuoneessa on ämpärillinen mätäneviä banaaneja, jotka toimivat pienenpienten mahlakärpästen lisääntymispaikkana. Linnut ahmivat näitä hyönteisiä noin tuhat kappaletta päivässä. Vapaudessa kolibrit pyydystävät muita pieniä hyönteisiä ja hämähäkkejä. Niistä saamaansa proteiinia kolibrit tarvitsevat höyhenien kasvuun, naaraat myös munimiseen ja poikasten ruokkimiseen.
Lintupuiston eläintenhoitajat huomaavat pesinnän alkamisen siitä, että kolibrinaaraan medenkulutus laskee nopeasti ‒ eihän pesässä kyyhöttämiseen kulu paljon energiaa. Naaras munii kaksi herneenkokoista munaa, ja poikaset kuoriutuvat 15‒18 päivän kuluttua. Siitä hetkestä lähtien naaraan sokerintarve kasvaa räjähdysmäisesti, joskus jopa kymmenkertaiseksi ruumiinpainoon verrattuna. Nyt sen on ruokittava jälkikasvua paitsi medellä myös mahlakärpäsillä.
Entä koiraat? Nekin syövät mahlakärpäsiä, vaikka ne eivät edes osallistu poikasten kasvatukseen. Koiras investoi hyönteisistä saamansa ylimääräisen energian vaikuttaviin soidinlentoihin ja upeaan höyhenpukuun.
Lintujen kauneuden yhtenä tarkoituksena saattaakin olla ruumiinpainon pitäminen kurissa. Se toimii ikään kuin venttiilinä, jonka kautta ylimääräinen energia pääsee poistumaan. Painava kolibri olisi mahdoton ajatus – eihän se mitenkään kykenisi akrobaattisiin lentosuorituksiin.
Juttu on julkaistu kokonaisuudessaan GEO-lehdessä 7/2019.
Lue myös:
Tämä sivusto käyttää evästeitä käytettävyyden parantamiseksi. Jatkamalla sivuston käyttöä hyväksyt myös evästeiden käyttämisen.
© Fokus Media Finland. Materiaalin kopioiminen muuhun kuin yksityiseen, ei-kaupalliseen käyttöön kielletty.
Aineiston käyttö uuden palvelun osana kielletty.
Fokus Media Finland Oy, Hämeentie 135, 00560 Helsinki, Y-tunnus 2618356-2