Yk­si­löl­lis­ten suh­tei­den yl­lä­pi­to oman lä­him­män ryh­män si­säl­lä ja sa­maan ai­kaan myös laa­jem­mas­sa yh­tei­sös­sä on mut­ki­kas tai­to. Sitä oli tä­hän men­nes­sä ta­vat­tu vain iso­ai­voi­sil­ta ni­säk­käil­tä, ku­ten ih­mi­sel­tä, api­noil­ta, nor­suil­ta ja del­fii­neil­tä. Sa­maan kui­ten­kin pys­tyy myös vii­ru­hel­mi­ka­na, vaik­ka se on lin­nuk­si­kin mel­ko pie­ni­ai­voi­nen, osoit­taa kan­sain­vä­li­nen tut­ki­ja­ryh­mä Cur­rent Bi­o­lo­gy ­-leh­des­sä.

Tut­ki­jat seu­ra­si­vat Ke­ni­as­sa yli 400:n vii­ru­hel­mi­ka­nan yh­tei­söä. He mer­kit­si­vät kaik­ki lin­nut yk­si­löl­li­ses­ti ja va­rus­ti­vat osan niis­tä gps-­lä­het­ti­mil­lä etä­seu­ran­taa var­ten.

Osan ajas­ta hel­mi­ka­na­yh­tei­sö liik­kui ja­kau­tu­nee­na 18:aan va­kiin­tu­nee­seen ryh­mään, joi­hin kuu­lui 13–65 lin­tua. Vä­lil­lä ryh­mät muo­dos­ti­vat eri­lai­sia yh­dis­tel­miä, ja ajoit­tain koko jouk­ko ko­koon­tui yh­dek­si isok­si par­vek­si. Kai­ken nä­en­näi­sen myl­ler­ryk­sen kes­kel­lä lin­tu­yk­si­löi­den vä­li­set suh­teet py­syi­vät muut­tu­mat­to­mi­na, ja jo­kai­sen koh­taa­mi­sen ja se­koit­tu­mi­sen jäl­keen ryh­mät taas er­ka­ni­vat koos­tu­muk­sel­taan en­ti­sen­lai­si­na.

Li­sä­tie­toa tut­ki­muk­ses­ta on eng­lan­nik­si tääl­lä

Jut­tu on jul­kais­tu GEO-leh­des­sä 2/2020.

Lue myös:

Lä­hei­sen me­ne­tys kos­ket­taa lin­tu­ja

Mik­si lin­nun­mu­nat ovat eri­muo­toi­sia?