On tal­vi kor­ke­al­la Yh­dys­val­to­jen Kal­li­o­vuo­ril­la. Ki­lo­met­rien kor­keu­del­la me­ren­pin­nas­ta pak­kas­ta voi ol­la nel­jä­kym­men­tä as­tet­ta, ja tuu­li ujel­taa äk­ki­jyrk­kien kal­li­oi­den lo­mas­sa. Mai­se­ma näyt­tää elä­mäl­le vi­ha­mie­li­sel­tä, mut­ta rin­teel­lä liik­kuu lau­ma vil­la­via, puh­taan­val­koi­sia eläi­miä. Nii­den li­hak­si­kas ole­mus ja pie­net, mus­tat sar­vet ker­to­vat, et­tä ne ei­vät ole pa­has­ti ek­sy­nei­tä lam­pai­ta vaan luon­non­va­rai­sia lu­mi­vuo­hia oi­ke­as­sa ele­men­tis­sään.

Ke­säk­si lu­mi­vuo­het nou­se­vat vie­lä­kin ylem­mäs. Nuo­ren ki­lin elä­mä al­kaa­kin mel­kein mah­dot­to­mal­ta tun­tu­vas­ta haas­tees­ta. Sen on kä­vel­tä­vä jo var­hain pois pys­ty­suo­rien jyr­kän­tei­den ym­pä­röi­mäl­tä kal­li­o­hyl­lyl­tä, mis­sä se syn­tyi. Emo opas­taa ja tu­kee pie­no­kais­ta, mut­ta kan­taa se ei sitä voi. Poi­ka­sia syn­tyy kie­lek­keel­le yleen­sä yk­si, mut­ta myös kak­so­sia ja har­vem­min jopa kol­mo­sia esiin­tyy.

Jul­mal­ta tun­tu­val­le syn­nyin­pai­kan va­lin­nal­le on hyvä syy. Tääl­lä haa­voit­tu­vas­sa ti­las­sa ole­va emo ja avu­ton kili ovat par­haas­sa mah­dol­li­ses­sa tur­vas­sa puu­mal­ta, joka on lu­mi­vuo­hien tär­kein saa­lis­ta­ja.

Edes ket­te­rä kis­sa­pe­to ei pää­se seu­raa­maan vuoh­ta näi­hin mai­se­miin.

Lu­mi­vuo­hie­mo­jen käyt­täy­ty­mi­nen hei­jas­taa vuo­hien evo­luu­ti­on suur­ta ta­ri­naa: sitä on oh­jan­nut eläin­ten pa­ke­ne­mi­nen seu­duil­le, jot­ka ovat lii­an an­ka­ria ja vai­ke­a­kul­kui­sia muil­le eläi­mil­le.

Vuo­hi viih­tyy an­ka­ris­sa olois­sa

Vuo­hie­läin­ten ryh­mään kuu­luu va­jaat 40 la­jia, nii­den jou­kos­sa ke­syt vuo­het ja lam­paat. Kaik­ki luon­non­va­rai­set vuo­hie­läi­met elä­vät ta­val­la tai toi­sel­la epä­ta­val­li­sen an­ka­ras­sa ym­pä­ris­tös­sä. Mys­ki­här­kä, joka ni­mes­tään huo­li­mat­ta on vuo­hi, ku­kois­taa hyy­tä­vän kyl­mäl­lä tund­ral­la, per­si­an­lam­mas puo­les­taan Lähi-idän ka­ruil­la aa­vi­koil­la.

Suu­rin osa vuo­hie­läi­mis­tä on kui­ten­kin vuo­ris­to­jen asuk­kai­ta. Nii­tä ta­va­taan Py­re­neil­tä ja Al­peil­ta ai­na Poh­jois-Ame­ri­kan Kal­li­o­vuo­ril­le saak­ka. Koko vuo­hien ke­hi­tys­lin­jan al­ku­ko­din ar­vel­laan si­jain­neen Tii­be­tin ylän­göl­lä.

Lu­mi­vuo­hen lä­hin su­ku­lai­nen on hie­man yl­lät­tä­en eu­roop­pa­lai­nen gems­si. Ei­vät ne sil­ti jä­rin lä­hei­siä serk­ku­ja ole. Dna-tut­ki­mus­ten pe­rus­teel­la lu­mi­vuo­hen ar­vi­oi­daan ke­hit­ty­neen omaan suun­taan­sa 6–8 mil­joo­naa vuot­ta. Se on siis gems­sil­le yh­tä lä­heis­tä su­kua kuin ih­mi­nen sim­pans­sil­le.

Ket­te­ryy­den sa­lai­suus on ja­lois­sa

Ket­te­ryy­den sa­lai­suus on lu­mi­vuo­hen ja­lois­sa. Ku­kin jal­ka päät­tyy ka­pe­aan sork­kaan, jon­ka an­si­os­ta vuo­hi voi las­kea koko pai­non­sa vain muu­ta­man sent­ti­met­rin le­vyi­sel­le ul­ko­ne­mal­le. Sor­kan puo­lis­kot le­vi­ä­vät tar­vit­ta­es­sa, ja nii­den ala­pin­nal­la on peh­meä an­tu­ra, joka es­tää liu­kas­te­lun. Sor­kan ta­ka­na si­jait­se­vat pa­ril­li­set pik­ku­var­paat eli kyn­ti­set an­ta­vat li­sää tu­kea ja tart­tu­ma­pin­taa.

Lu­mi­vuo­hen ruu­miin­ra­ken­ne vai­kut­taa en­si­sil­mäyk­sel­lä pö­nä­käl­tä ja vä­hän köm­pe­löl­tä­kin, mut­ta pak­sun turk­kin­sa al­la eläin on silk­kaa li­has­ta. Voi­mak­kaat li­hak­set aut­ta­vat vuoh­ta hui­keis­sa kii­pei­ly­suo­ri­tuk­sis­sa. Kaik­ki vuo­hie­läi­met osaa­vat kii­ve­tä, mut­ta lu­mi­vuo­hi on ke­hit­tä­nyt tai­don ää­rim­mil­leen.

Syk­syl­lä lu­mi­vuo­het kas­vat­ta­vat pak­sun tal­vi­tur­kin, jon­ka val­koi­set kar­vat ovat ont­to­ja sa­maan ta­paan kuin po­ron ja jää­kar­hun tur­kin. Sik­si ne kes­tä­vät jopa 45 as­teen pak­kas­ta. Näi­tä eläi­miä ta­va­taan­kin jopa vii­den ki­lo­met­rin kor­keu­del­la.

Kii­tos luo­taan­työn­tä­vän eli­nym­pä­ris­tön, lu­mi­vuo­hi on py­sy­nyt myös mel­ko hy­väs­sä tur­vas­sa ih­mi­sil­tä. Vaik­ka joi­den­kin lu­mi­vuo­hi­po­pu­laa­ti­oi­den tie­de­tään pie­ne­ne­vän, kai­ken kaik­ki­aan la­jin kan­ta on va­kaa.  

Jut­tu on jul­kais­tu GEO-leh­des­sä 1/2020.

Lue myös:

Maa­il­man pi­sin va­el­lus

Eläi­met tuu­len ar­moil­la