Eläimet saapuvat, kun tuore ruoho on parhaimmillaan, ja synnyttävät heti tultuaan.
Peter Mather / Minden Pictures
Maija Karala
Eletään keskikesää Alaskan puuttomalla tundralla, lähellä Jäämeren rannikkoa. Seutu vaikuttaa hiljaiselta ja elottomalta, kunnes eräänä päivänä kaikki muuttuu. Harjanteen yli jolkottelee poroa muistuttava eläin. Pian niitä saapuu katkeamattomana virtana. Karibut ovat tulleet.
Karibut ovat tämän ankaran seudun elämänlanka. Niiden perässä kulkevat sudet, ahmat ja Alaskan alkuperäisasukkaat. Karibut lannoittavat ohutta maaperää ikiroudan päällä ja saavat kasvit kukkimaan. Niiden lannalla ja verellä elävät miljoonat hyönteiset, joita pohjoiseen kesäksi lentävät linnut puolestaan syövät.
Tänne elinalueensa äärimmäiselle pohjoisreunalle karibut saapuvat hyvästä syystä. Ne ovat kaikki syntyneet täällä, ja tänne ne tulevat vuorostaan synnyttämään. Vuosituhansien mittaan ne ovat hioneet ajoituksen täydelliseksi. Eläimet saapuvat perille juuri kun tuore ruoho on parhaimmillaan, ja ne synnyttävät heti tultuaan. Kun herkullisin ruoho on muutaman viikon kuluttua syöty, vasat ovat tarpeeksi vahvoja jatkamaan vaellusta.
Pitkä matka laidunten välillä
Alaskalainen peuran eli karibun alalaji, tieteelliseltä nimeltään Rangifer tarandus granti, on kuuluisa pitkistä vaelluksistaan. Sarvipäät taittavat talvi- ja kesälaidunten välillä vuosittain peräti 2 400 kilometrin matkan. Lintujen muuttomatkojen kanssa ne eivät voi kilpailla, mutta tämän pidempää vaellusta ei mikään eläin taita jalkaisin.
Toinen syy Alaskan karibujen kuuluisuuteen on niiden kannan elinvoimaisuus. Vuonna 2017 viranomaiset laskivat populaation kooksi 218 000. Karibut pystyvät yhä taivaltamaan perinteiset vaelluksensa ihmisten estämättä.
Muualla maailmassa entisaikojen peura- ja karibulaumoista on monin paikoin jäljellä vain rippeet. Kansainvälinen luonnonsuojeluliitto IUCN määritteleekin peuran jo uhanalaiseksi lajiksi.
Kanadan etelärajalla elävä eteläisin metsäkaribupopulaatio on huvennut kuuteen yksilöön, joita ollaan pelastamassa tarhaoloihin. Osa Pohjois-Kanadan tundralla elävistä karibuista on romahtanut vain kymmenesosaan muutaman vuosikymmenen takaisesta. Siperiankin peurakannat ovat laskussa.
Suomessa sekä Lapin villi tunturipeura että eteläisempi metsäpeura katosivat jo kerran kokonaan. Metsäpeura on sittemmin istutettu takaisin, mutta talousmetsien ja valtateiden lomassa se ei ole runsastunut aikaisempiin lukemiinsa.
Tulevaisuus vaakalaudalla
Alaskan karibut ovat tähän asti olleet onnekas poikkeus, mutta nekään eivät elä lintukodossa. Arktisen alueen ilmasto lämpenee monin verroin nopeammin kuin maapallo keskimäärin. Karibujen tarkkaan hiottu vaellusaikataulu voi pian jätättää.
Välitön riski on karibujen lisääntymisalueen yllä leijuva öljynporauksen uhka. Alaskassa on käyty vuosi kymmeniä katkeraa kiistaa öljyvarojen käyttöönotosta. Juuri nyt tilanne näyttää synkältä: presidentti Donald Trump allekirjoitti öljynporauksen mahdollistavan lain joulukuussa 2017.
Toistaiseksi porauksiin ei ole kuitenkaan ryhdytty. Paikalliset asukkaat taistelevat edelleen sen puolesta, että vuosituhansia vanha karibuvaellus säilyisi tulevienkin sukupolvien nähtäväksi.
Juttu on julkaistu GEO-lehdessä 1/2019.
Lue myös:
Tämä sivusto käyttää evästeitä käytettävyyden parantamiseksi. Jatkamalla sivuston käyttöä hyväksyt myös evästeiden käyttämisen.
© Fokus Media Finland. Materiaalin kopioiminen muuhun kuin yksityiseen, ei-kaupalliseen käyttöön kielletty.
Aineiston käyttö uuden palvelun osana kielletty.
Fokus Media Finland Oy, Hämeentie 135, 00560 Helsinki, Y-tunnus 2618356-2