Troop­pi­ses­sa me­res­sä Kaak­kois-Aa­si­as­sa kas­vaa koo­kas sie­nie­läin. Se on har­mi­ton me­ri­ve­den suo­dat­ta­ja, jol­la ei ole suu­ta ei­kä ham­pai­ta. Pik­ku­ka­lat tu­le­vat­kin et­si­mään ra­vin­toa ja suo­jaa sen poi­muis­ta.

Äk­kiä sie­nie­läi­meen au­ke­aa te­rä­vä­ham­pai­nen kita. Sil­män­rä­päyk­ses­sä yk­si pik­ku­ka­lois­ta on imais­tu pa­rem­piin sui­hin. Yk­si sie­nie­läi­men ulok­keis­ta oli­kin eläin: täy­del­li­ses­ti naa­mi­oi­tu­nut an­ten­nik­rot­ti.

Krot­ti on hyvä esi­merk­ki ag­g­res­sii­vi­ses­ta mi­mik­rys­tä. Se on eläin, joka mat­kii har­mi­ton­ta luon­to­kap­pa­let­ta hou­ku­tel­lak­seen saa­liin lä­hem­mäs it­se­ään.

Hyön­tei­set ja hä­mä­hä­kit mes­ta­rei­ta

Mi­mik­ryn eri tyy­pit ja naa­mi­oi­tu­mis­tai­dot ovat ke­hit­ty­neet huip­puun­sa hyön­tei­sil­lä ja hä­mä­häk­kie­läi­mil­lä. Mo­net he­po­ka­tit mat­ki­vat äl­lis­tyt­tä­vän tar­kas­ti kas­vin leh­teä. Niis­sä tois­tu­vat jopa leh­ti­suo­net ja per­hos­touk­kien jät­tä­mät vau­ri­ot.

Toi­min­ta­ta­vas­sa, jota kut­su­taan Ba­te­sin mi­mik­ryk­si, har­mi­ton eläin ei pyri pii­lou­tu­maan vaan naa­mi­oi­tuu jok­si­kin syö­mä­kel­vot­to­mak­si tai vaa­ral­li­sek­si. Suo­mes­sa­kin lu­kui­sat hyön­teis­la­jit jäl­jit­te­le­vät am­pi­ai­sen rai­to­ja.

Mac­ro­ci­lix maia -yö­per­ho­nen luot­taa äl­löt­tä­vyy­den voi­maan. Val­koi­sen per­ho­sen ta­ka­sii­vis­sä on epä­mää­räi­nen laik­ku, joka muis­tut­taa leh­del­le rois­ku­nut­ta lin­nun ulos­tet­ta. Per­ho­sen etu­sii­vis­sä on kär­pä­sen ku­vat pu­nai­si­ne sil­mi­neen ja kiil­tä­vi­ne sii­pi­neen kaik­ki­neen.

Se siis jäl­jit­te­lee eto­vaa ulos­tet­ta, jota syö­mään on saa­pu­nut kär­pä­siä. Tä­män per­ho­sen ker­ro­taan jopa hai­se­van ulos­teel­ta. Vas­ten­mie­li­syy­den palk­ka­na se saa ol­la rau­has­sa saa­lis­ta­jil­ta. Kons­ti il­mei­ses­ti toi­mii, sil­lä Mac­ro­ci­lix maia on le­vin­nyt laa­jal­ti Aa­si­an läm­pi­mil­le seu­duil­le, In­ti­as­ta Ja­pa­niin saak­ka.

Naa­mi­ai­sa­sul­la on hin­ta

Hä­mä­häk­kien kes­kuu­des­sa kaik­kein suo­si­tuin­ta on muu­ra­hais­ten mat­ki­mi­nen. Ket­te­rien hyp­py­hä­mä­häk­kien hei­mos­sa yli 300 la­jia on ke­hit­ty­nyt muu­ra­hai­sen nä­köi­sik­si. Osa on vie­nyt asun­sa niin pit­käl­le, et­tä ih­mi­sen­kin on vai­kea erot­taa nii­tä. Hä­mä­häk­ki jopa nos­taa etum­mai­sen raa­ja­pa­rin­sa il­maan ja hei­lut­te­lee nii­tä kuin tun­to­sar­via.

Yh­dys­kun­ta­hyön­teis­ten mat­ki­mi­sel­le on oma ni­men­sä: Was­man­nin mi­mik­ry. Hä­mä­hä­keil­le sii­tä on mo­nen­lais­ta hyö­tyä. Ne voi­vat kul­kea muu­ra­hais­ten jou­kos­sa jou­tu­mat­ta hyök­käyk­sen koh­teek­si, ei­vät­kä mo­net­kaan hä­mä­häk­kien saa­lis­ta­jat vä­li­tä är­hä­käs­ti pu­re­vis­ta, ha­pol­ta mais­tu­vis­ta muu­ra­hai­sis­ta.

Naa­mi­ai­sa­sul­la on kui­ten­kin hin­tan­sa. Mat­ki­ja­hä­mä­häk­kien muu­ra­hais­mai­sen ka­pe­aan ruu­mii­seen ei mah­du yh­tä pal­jon mu­nia kuin pyö­re­ään, jo­ten ne saa­vat vä­hem­män poi­ka­sia kuin muut hä­mä­häk­ki­la­jit.

Myös kas­vit osaa­vat mat­kia

Useim­mi­ten mat­ki­ja on it­se tai­dois­taan au­tu­aan tie­tä­mä­tön. Se ei vält­tä­mät­tä pys­tyi­si edes nä­ke­mään, saa­ti tun­nis­ta­maan, naa­mi­ai­sa­su­aan, vaik­ka sai­si eteen­sä pei­lin. Esi­mer­kik­si kii­tä­jä­per­ho­sen touk­ka pul­lis­taa etu­ruu­miin­sa ja hei­lut­te­lee sil­mä­ku­vi­ol­lis­ta pää­tään kuin käär­me, vaik­kei oli­si elä­es­sään koh­dan­nut käär­met­tä.

Kas­vit­kin voi­vat ol­la mat­ki­joi­ta. Har­vi­nai­se­na Ah­ve­nan­maal­la kas­va­van ki­ma­lai­sor­ho­käm­me­kän kuk­ka ei ole ih­mis­sil­mään pal­jon­kaan hyön­tei­sen nä­köi­nen. Yh­des­sä kar­vai­sen pin­nan ja tuok­sun kans­sa se kui­ten­kin hui­jaa kas­kas­pis­ti­äi­sen luu­le­maan kuk­kaa oman la­jin­sa naa­raak­si.

Pis­ti­äi­nen pa­rit­te­lee ku­kan kans­sa ja sot­keu­tuu sii­te­pö­lyyn. Se len­tää tie­hen­sä, mut­ta hai­rah­tuu lem­men­leik­kei­hin taas seu­raa­van or­hon kans­sa. Sii­te­pö­ly kul­keu­tuu ku­kas­ta kuk­kaan ja käm­mek­kä li­sään­tyy tie­tä­mät­tä mi­tään omas­ta pe­tol­li­suu­des­taan.  

Jut­tu on jul­kais­tu GEO-leh­des­sä 2/2019

Lue myös:

Ote­taan ren­nos­ti!

Yk­si ei kuu­lu jouk­koon