Eu­roop­pa­lai­set tai­de­maa­la­rit käyt­ti­vät 1400-lu­vul­ta 1600-lu­vul­le pig­ment­ti­nä ku­pa­ri­a­se­taat­tia, jota val­mis­tet­tiin syö­vyt­tä­mäl­lä ku­pa­ria eti­kal­la. Väri oli kirk­kaan­vih­reä, mut­ta vä­hi­tel­len tai­tei­li­jat huo­ma­si­vat sen rus­ket­tu­van ajan myö­tä ja sik­si luo­pui­vat sii­tä. Nyt rans­ka­lai­set tut­ki­jat se­lit­tä­vät Inor­ga­nic Che­mist­ry -leh­des­sä, mik­sei väri kes­tä­nyt.

Tai­tei­li­jat se­koit­ti­vat pig­men­tit pel­la­va­öl­jyyn, jo­ten pe­ri­aat­tees­sa vä­rien su­men­tu­mi­nen voi­si joh­tua öl­jyn kel­las­tu­mi­ses­ta. Kyse ei kui­ten­kaan ol­lut sii­tä vaan it­se pig­men­tin muut­tu­mi­ses­ta, tut­ki­jat osoit­ta­vat.

Syyl­li­siä oli­vat valo ja hap­pi. Vih­re­äs­sä pig­men­tis­sä oli alun pe­rin kah­den ku­pa­ri­a­to­min vä­lis­sä etik­ka­ha­pon ai­nek­sia eli tie­tyn­lai­sia hii­len, ha­pen ja ve­dyn yh­dis­tei­tä. Va­lon vai­ku­tuk­ses­ta ne al­koi­vat vä­hi­tel­len ir­ro­ta ja ti­lal­le tuli il­mas­ta hap­pea. Muo­dos­tui ku­pa­rien ja ha­pen yh­dis­tet­tä, joka on vä­ril­tään rus­ke­aa. Van­hois­sa maa­lauk­sis­sa rus­ket­tu­mis­no­peus on vaih­del­lut sen mu­kaan, mi­ten pig­ment­tiä ja pel­la­va­öl­jyä oli val­mis­tuk­sen ai­ka­na kä­si­tel­ty.

Li­sä­tie­toa tut­ki­muk­ses­ta on tääl­lä

Jut­tu on jul­kais­tu GEO-leh­des­sä 1/2020.

Lue myös:

Iki­van­han kä­si­kir­joi­tuk­sen sa­lai­suus pal­jas­tui?

Vai­kut­taa­ko mu­siik­ki­tyy­li soit­ta­jan ai­voi­hin?