Näys­sä on jo­tain maa­gis­ta. Lau­ma vil­le­jä he­vo­sia lauk­kaa aa­vi­kon ava­ras­sa mai­se­mas­sa. Ne ovat si­ro­ja ja at­leet­ti­sia läm­min­ve­ri­siä, juu­ri sel­lai­sia he­vo­sia, joi­ta olem­me tot­tu­neet pi­tä­mään ul­jai­na.

Har­va asia sym­bo­loi va­paut­ta yh­tä vah­vas­ti kuin vil­lit he­vo­set. Ei siis ole ih­me, et­tä Na­mi­bi­an Na­mib-Nauk­luf­tin kan­sal­lis­puis­tos­sa elä­väs­tä pie­nes­tä he­vos­po­pu­laa­ti­os­ta on tul­lut tu­ris­ti­mat­ko­jen ja in­to­hi­moi­sen suo­je­lun koh­de.

Eu­roop­pa­lais­ten he­vos­ten jäl­ke­läi­siä

Aa­vi­kol­la elä­vät he­vo­set ovat kau­ka­na ko­toa. Nii­den tark­ka al­ku­pe­rä on epä­sel­vä, mut­ta ne il­mei­ses­ti pol­veu­tu­vat eu­roop­pa­lai­sis­ta rat­su­he­vo­sis­ta, joi­ta pää­si pa­koon tai jot­ka hy­lät­tiin en­sim­mäi­sen maa­il­man­so­dan ai­kaan.

Ne ovat kau­ko­mat­kaa­jia myös laa­jem­mas­sa mer­ki­tyk­ses­sä. Ke­sy­he­vo­sen vil­lien la­ji­to­ve­rien le­vin­nei­syys kat­toi jää­kau­del­la suu­ren osan Eu­raa­si­aa ja Ame­rik­ko­ja, mut­ta tääl­lä ete­läi­ses­sä Af­ri­kas­sa ei kos­kaan ol­lut luon­non­va­rai­sia he­vo­sia. Tämä on seep­ro­jen ja vil­li­aa­sien man­ner.

Na­mi­bin he­vo­set ovat siis on­nis­tu­neet sel­vi­ä­mään olo­suh­teis­sa, joi­hin laji ei ole kos­kaan ke­hit­ty­nyt. Nii­den elä­mä on var­sin sa­man­lais­ta kuin mui­den­kin vil­liin­ty­nei­den he­vos­ten eri puo­lil­la maa­il­maa.

Po­pu­laa­tio on ja­kau­tu­nut lau­moi­hin: tam­mat ja var­sat liik­ku­vat pie­ni­nä ryh­mi­nä, jois­sa on mu­ka­na yk­si tai kak­si li­sään­ty­vää orit­ta. Jos­kus pe­rää pi­tää jo­ku­nen nuo­rem­pi ori, joi­ta hal­lit­se­vat oriit ei­vät pääs­tä te­ke­mi­siin tam­mo­jen kans­sa.

Lo­put oriit viet­tä­vät ai­kaan­sa poi­ka­mies­lau­mois­sa ja odot­te­le­vat ti­lai­suut­ta val­loit­taa it­sel­leen paik­ka tam­ma­lau­mas­sa. Ne ot­ta­vat ra­jus­ti­kin yh­teen oi­keu­des­ta pa­ri­tel­la.

Va­paus on suh­teel­lis­ta

Nämä he­vo­set ei­vät kui­ten­kaan ole ai­van niin va­pai­ta kuin mil­tä näyt­tää. Nii­tä on help­po esi­tel­lä tu­ris­teil­le, kos­ka ne oles­ke­le­vat ai­na maan­tien var­rel­la, Ga­ru­bin ta­san­gol­la pa­ri­kym­men­tä ki­lo­met­riä Au­sin ky­läs­tä län­teen.

Ga­ru­bis­sa si­jait­see ni­mit­täin juot­to­paik­ka. Toi­sin kuin aa­vi­kol­la ko­to­naan ole­vat strut­sit ja kei­hä­san­ti­loo­pit, he­vo­set tar­vit­se­vat juo­ma­vet­tä vä­hin­tään kol­men päi­vän vä­lein. Ne ei­vät voi va­el­taa täl­tä pai­kal­ta niin pit­käl­le, et­tei­vät eh­di ta­kai­sin en­nen ja­noon kuo­le­mis­ta.

Juot­to­paik­ka oli ai­em­min pai­kal­li­sen ti­mant­ti­kai­vok­sen höy­ry­ko­nei­den tank­kaus­paik­ka, jo­hon he­vo­set op­pi­vat tu­le­maan juo­maan. Kun höy­ry­ko­neet vaih­det­tiin die­sel­ko­nei­siin, yk­si kai­vok­sen työn te­ki­jöis­tä suos­tut­te­li yh­ti­ön ra­ken­ta­maan he­vos­ten pe­las­ta­mi­sek­si juot­to­pai­kan. Se val­mis­tui vuon­na 1980.

He­vos­ten sel­viy­ty­mi­nen on ve­si­tar­joi­lus­ta huo­li­mat­ta hius­kar­van va­ras­sa. Po­pu­laa­tio on pie­ni ja si­sä­siit­toi­nen. Kui­vi­na kau­si­na he­vos­ten eli­na­lu­eel­ta lop­puu ruo­ka, ja il­mas­ton­muu­tos pa­hen­taa kui­vuut­ta en­ti­ses­tään. Vuo­sien 2012 ja 2018 vä­lil­lä ei sa­ta­nut lain­kaan. Lä­his­töl­lä elä­vä täp­lä­hy­ee­nak­laa­ni on al­ka­nut ve­rot­taa ras­kaas­ti eten­kin var­so­ja.

He­vos­ten mää­rä on las­ke­nut vuo­si­kym­me­nes­sä lä­hes kol­mel­la nel­jän­nek­sel­lä. Aa­vi­kol­la ol­laan­kin vai­kei­den va­lin­to­jen edes­sä. Kuin­ka pal­jon on jär­ke­vää pa­nos­taa vie­ras­la­jin pe­las­ta­mi­seen, kun maan lu­kui­sat al­ku­pe­räi­set­kin eläi­met tar­vit­se­vat suo­je­lua?

Vuon­na 2019 Na­mi­bi­an luon­non­suo­je­lu­vi­ra­no­mai­set al­koi­vat am­pua kan­sal­lis­puis­tos­sa elä­viä hy­ee­no­ja he­vos­ten suo­je­le­mi­sek­si. Mo­nien mie­les­tä sii­nä men­tiin jo lii­an pit­käl­le, mut­ta he­vos­ten ys­tä­vät rie­muit­si­vat.

Jut­tu on jul­kais­tu GEO-leh­des­sä 4/2020.

Lue myös:

Puu­ma on Pa­ta­go­ni­an hii­pi­vä val­ti­as

Maa­il­man pi­sin va­el­lus