Villiintyneet oriit ottavat yhteen pääsystä tammojen luo Namibin autiomaassa.
Cyril Ruoso / Minden Pictures
Maija Karala
Näyssä on jotain maagista. Lauma villejä hevosia laukkaa aavikon avarassa maisemassa. Ne ovat siroja ja atleettisia lämminverisiä, juuri sellaisia hevosia, joita olemme tottuneet pitämään uljaina.
Harva asia symboloi vapautta yhtä vahvasti kuin villit hevoset. Ei siis ole ihme, että Namibian Namib-Naukluftin kansallispuistossa elävästä pienestä hevospopulaatiosta on tullut turistimatkojen ja intohimoisen suojelun kohde.
Eurooppalaisten hevosten jälkeläisiä
Aavikolla elävät hevoset ovat kaukana kotoa. Niiden tarkka alkuperä on epäselvä, mutta ne ilmeisesti polveutuvat eurooppalaisista ratsuhevosista, joita pääsi pakoon tai jotka hylättiin ensimmäisen maailmansodan aikaan.
Ne ovat kaukomatkaajia myös laajemmassa merkityksessä. Kesyhevosen villien lajitoverien levinneisyys kattoi jääkaudella suuren osan Euraasiaa ja Amerikkoja, mutta täällä eteläisessä Afrikassa ei koskaan ollut luonnonvaraisia hevosia. Tämä on seeprojen ja villiaasien manner.
Namibin hevoset ovat siis onnistuneet selviämään olosuhteissa, joihin laji ei ole koskaan kehittynyt. Niiden elämä on varsin samanlaista kuin muidenkin villiintyneiden hevosten eri puolilla maailmaa.
Populaatio on jakautunut laumoihin: tammat ja varsat liikkuvat pieninä ryhminä, joissa on mukana yksi tai kaksi lisääntyvää oritta. Joskus perää pitää jokunen nuorempi ori, joita hallitsevat oriit eivät päästä tekemisiin tammojen kanssa.
Loput oriit viettävät aikaansa poikamieslaumoissa ja odottelevat tilaisuutta valloittaa itselleen paikka tammalaumassa. Ne ottavat rajustikin yhteen oikeudesta paritella.
Vapaus on suhteellista
Nämä hevoset eivät kuitenkaan ole aivan niin vapaita kuin miltä näyttää. Niitä on helppo esitellä turisteille, koska ne oleskelevat aina maantien varrella, Garubin tasangolla parikymmentä kilometriä Ausin kylästä länteen.
Garubissa sijaitsee nimittäin juottopaikka. Toisin kuin aavikolla kotonaan olevat strutsit ja keihäsantiloopit, hevoset tarvitsevat juomavettä vähintään kolmen päivän välein. Ne eivät voi vaeltaa tältä paikalta niin pitkälle, etteivät ehdi takaisin ennen janoon kuolemista.
Juottopaikka oli aiemmin paikallisen timanttikaivoksen höyrykoneiden tankkauspaikka, johon hevoset oppivat tulemaan juomaan. Kun höyrykoneet vaihdettiin dieselkoneisiin, yksi kaivoksen työn tekijöistä suostutteli yhtiön rakentamaan hevosten pelastamiseksi juottopaikan. Se valmistui vuonna 1980.
Hevosten selviytyminen on vesitarjoilusta huolimatta hiuskarvan varassa. Populaatio on pieni ja sisäsiittoinen. Kuivina kausina hevosten elinalueelta loppuu ruoka, ja ilmastonmuutos pahentaa kuivuutta entisestään. Vuosien 2012 ja 2018 välillä ei satanut lainkaan. Lähistöllä elävä täplähyeenaklaani on alkanut verottaa raskaasti etenkin varsoja.
Hevosten määrä on laskenut vuosikymmenessä lähes kolmella neljänneksellä. Aavikolla ollaankin vaikeiden valintojen edessä. Kuinka paljon on järkevää panostaa vieraslajin pelastamiseen, kun maan lukuisat alkuperäisetkin eläimet tarvitsevat suojelua?
Vuonna 2019 Namibian luonnonsuojeluviranomaiset alkoivat ampua kansallispuistossa eläviä hyeenoja hevosten suojelemiseksi. Monien mielestä siinä mentiin jo liian pitkälle, mutta hevosten ystävät riemuitsivat.
Juttu on julkaistu GEO-lehdessä 4/2020.
Lue myös:
Tämä sivusto käyttää evästeitä käytettävyyden parantamiseksi. Jatkamalla sivuston käyttöä hyväksyt myös evästeiden käyttämisen.
© Fokus Media Finland. Materiaalin kopioiminen muuhun kuin yksityiseen, ei-kaupalliseen käyttöön kielletty.
Aineiston käyttö uuden palvelun osana kielletty.
Fokus Media Finland Oy, Hämeentie 135, 00560 Helsinki, Y-tunnus 2618356-2