Luonto
Tiede
Yhteiskunta
Kolumnit
Kilpailut
Asiakaspalvelu
Mediatiedot
Ulkoisten korvien puuttuminen korostaa vesinokkaeläimen epätavallista ulkomuotoa. Korva-aukko näkyy heti silmän takana.

Ulkoisten korvien puuttuminen korostaa vesinokkaeläimen epätavallista ulkomuotoa. Korva-aukko näkyy heti silmän takana.

D. Parer & E. Parer Cook / Minden Pictures

Mai­ja Ka­ra­la

28.5.2019

Onko vesinokkaeläin lintu vai kala?

Vesinokkaeläin ui kuin saukko ja munii kuin matelija. Sillä on sorsan nokka, majavan häntä ja ärhäkät myrkkykannukset. Ei ihme, että se on hämmästyttänyt ja ihastuttanut ihmisiä löytymisestään saakka.

”On mah­do­ton­ta ol­la epäi­le­mät­tä tä­män eläi­men ai­tout­ta”, kir­joit­ti luon­non­tie­tei­li­jä Ge­or­ge Shaw en­sim­mäi­ses­tä Eng­lan­tiin saa­pu­nees­ta ve­si­nok­ka­e­läi­men na­has­ta vuon­na 1799.

Brit­ti­luon­non­tie­tei­li­jöil­le vir­ta­si siir­to­mais­ta toi­nen tois­taan ek­soot­ti­sem­pia luon­non­tie­teel­li­siä näyt­tei­tä, mut­ta tämä Itä-Aust­ra­li­as­ta saa­pu­nut eläin oli eri­tyi­sen omi­tui­nen ta­paus. Luon­non­tie­tei­li­jät epäi­li­vät sen ole­van kii­na­lais­val­mis­tei­nen hui­jaus, ken­ties jyr­si­jän nah­ka om­mel­tu­na kiin­ni sor­san nok­kaan. He yrit­ti­vät jopa lei­ka­ta no­kan ir­ti löy­tääk­seen si­sään pii­lo­te­tut om­pe­leet.

Nii­tä ei kui­ten­kaan löy­ty­nyt. Tut­ki­jat jou­tui­vat vas­ta­ha­koi­ses­ti myön­tä­mään, et­tä ve­si­nok­ka­e­läin on kuin on­kin ole­mas­sa.

Ai­van oman­lais­taan ke­hi­tys­tä

Vii­mei­sen kah­den­sa­dan vuo­den ai­ka­na on käy­nyt il­mi, et­tä ve­si­nok­ka­e­läin on ih­meel­li­sem­pi eläin kuin Shaw ai­ka­lai­si­neen oli­si osan­nut ku­vi­tel­la­kaan. Se on mui­nai­sen ni­sä­käs­ryh­män eri­kois­laa­tui­nen myö­häi­nen vesa, joka on ke­hit­ty­nyt omaan suun­taan­sa di­no­sau­rus­ten ajal­ta saak­ka.

Jot­kut ve­si­nok­ka­e­läi­men piir­teet an­ta­vat vai­ku­tel­man, et­tä se oli ai­keis­sa ke­hit­tyä ma­te­li­jas­ta ni­säk­kääk­si, kun­nes luo­pui lei­kis­tä kes­ken kai­ken. Ve­si­nok­ka­e­läin aloit­taa elä­män­sä pie­nes­sä nah­ka­kuo­ri­ses­sa mu­nas­sa, joka muis­tut­taa lis­kon­mu­naa. Kuo­riu­dut­tu­aan se kui­ten­kin juo emon mai­toa. Mai­don se lat­kii kie­lel­lään emon tur­kis­ta, sil­lä nok­ka­eläi­mel­lä ei ole ni­siä.

Eläi­mel­lä on läm­pöi­nen turk­ki, mut­ta sen ruu­miin­läm­pö on kes­ki­mää­rin vain 32 as­tet­ta. Meil­lä ta­val­li­sil­la ni­säk­käil­lä noin ma­ta­la läm­pö tar­koit­tai­si jo va­ka­vaa hy­po­ter­mi­aa.

Ma­te­li­ja­mai­set piir­teen­sä ve­si­nok­ka­e­läin ja­kaa ai­noi­den elä­vien su­ku­lais­ten­sa, Aust­ra­li­an ja Uu­den-Gui­ne­an met­sis­sä mön­ki­vien nok­ka­sii­lien kans­sa.

Häm­mäs­tyt­tä­viä piir­tei­tä

Pelk­kä mui­nais­muis­to-sana ei rii­tä al­kuun­kaan ku­vaa­maan ve­si­nok­ka­e­läin­tä. Vuo­si­mil­joo­nien mit­taan sii­tä on ke­hit­ty­nyt ai­nut­laa­tui­nen ja me­nes­tyk­se­käs otus.

Epä­ta­val­lis­ta kyl­lä, ve­si­nok­ka­e­läin on me­net­tä­nyt kaik­ki ham­paan­sa. Poi­ka­se­na sil­lä on leu­ois­saan muu­ta­ma pie­ni pos­ki­ham­mas. Ne pu­to­a­vat sa­moi­hin ai­koi­hin kun nuo­ri eläin jät­tää emon pe­sä­ko­lon. Ham­pai­den ti­lal­la sil­lä on ke­ra­ti­ni­soi­tu­nut, ku­mi­mai­nen nok­ka, joka muis­tut­taa ko­vas­ti sor­sa­lin­tu­jen nok­kaa.

Ra­vin­nok­seen ve­si­nok­ka­e­läin su­kel­taa ra­pu­ja, ma­to­ja ja mui­ta pik­ku­e­läi­miä ko­ti­jo­ken­sa poh­jas­ta. Su­kel­luk­sen ajak­si se sul­kee sie­rai­men­sa, sil­män­sä ja kor­van­sa. He­rää ky­sy­mys, kuin­ka ih­mees­sä se löy­tää mi­tään?

Vas­taus löy­tyy no­kas­ta. No­kan pin­nan herk­kää tun­toa täy­den­tää ni­säk­käi­den kes­kuu­des­sa ani har­vi­nai­nen säh­kö­ais­ti. Sen avul­la nok­ka­e­läin ais­tii saa­lis­eläin­ten­sä li­has­ten hei­kot säh­kö­sy­käyk­set. Sitä ei noin vain pa­e­ta­kaan!

Peh­me­än ja hy­myi­le­vän ul­ko­muo­don ta­ka­na ve­si­nok­ka­e­läin on­kin tais­te­li­ja. Se on sel­vin­nyt jouk­ko­su­ku­puu­tois­ta ja il­mas­ton­muu­tok­sis­ta, tur­kis­met­säs­tyk­ses­tä ja jo­kien saas­tu­mi­ses­ta. Uha­na­lai­suus­luo­ki­tuk­ses­sa se kuu­luu sil­mäl­lä­pi­det­tä­vien la­jien jouk­koon, mut­ta toi­sin kuin moni muu aust­ra­li­a­lai­nen laji, ve­si­nok­ka­e­läin ei ole vä­lit­tö­mäs­sä vaa­ras­sa. Jos se vain jä­te­tään rau­haan, se pu­li­koi Aust­ra­li­an jois­sa tu­le­vien­kin su­ku­pol­vien ilo­na.

Jut­tu on jul­kais­tu GEO-leh­des­sä 9/2018.

Lue myös:

Pa­na­man ui­vat lais­ki­ai­set

Oma koti kul­lan kal­lis – eläi­mel­le­kin

Suosittelemme

Lukuvinkit

Lintu osaa sukkuloida monimutkaisessa suhdeverkossa

Kymmenen kysymystä unesta

Eläimet tuulen armoilla

Perimmäiset kysymykset

Anni Leppälän uudet kuvat

Mikä on vanhin valokuvasi?

Montako sanaa tarvitaan kirjoittajan paljastumiseen?

Ryhävalaat toipuvat suojelun ansiosta

GEOn lukijakilpailu 11-12/2019: voita kirjapaketti!

Sammakot ja aika

Lukuvinkit

Lintu osaa sukkuloida monimutkaisessa suhdeverkossa

Kymmenen kysymystä unesta

Eläimet tuulen armoilla

Perimmäiset kysymykset

Anni Leppälän uudet kuvat

Mikä on vanhin valokuvasi?

Montako sanaa tarvitaan kirjoittajan paljastumiseen?

Ryhävalaat toipuvat suojelun ansiosta

GEOn lukijakilpailu 11-12/2019: voita kirjapaketti!

Sammakot ja aika

Tämä sivusto käyttää evästeitä käytettävyyden parantamiseksi. Jatkamalla sivuston käyttöä hyväksyt myös evästeiden käyttämisen.

Yhteystiedot Rekisteriseloste Ehdot ja luvat Tietosuoja Peruuttamisohjeet

© Fokus Media Finland. Materiaalin kopioiminen muuhun kuin yksityiseen, ei-kaupalliseen käyttöön kielletty.
Aineiston käyttö uuden palvelun osana kielletty.

Fokus Media Finland Oy, Hämeentie 135, 00560 Helsinki, Y-tunnus 2618356-2