Kris­tal­lin­kir­kas meri täyn­nä ko­ral­le­ja, ti­he­än sa­de­met­sän peit­tä­mä saa­ri – ja mää­rä­tie­toi­ses­ti koi­raa ui­va lais­ki­ai­nen. Lais­ki­ai­set ei­vät eh­kä sil­tä näy­tä, mut­ta ne ovat tai­ta­via ui­ma­rei­ta. Ne it­se asi­as­sa ui­vat pa­rem­min kuin kä­ve­le­vät. Uin­ti on tar­peel­li­nen tai­to tul­vi­vis­sa sa­de­met­sis­sä, mut­ta pik­ku­lais­ki­ai­nen on tiet­tä­väs­ti ai­noa lais­ki­ais­la­ji, joka ui val­ta me­res­sä.

Tut­ki­jat ni­me­si­vät pik­ku­lais­ki­ai­sen (Bra­dy­pus pyg­ma­eus) omak­si la­jik­seen vas­ta vuon­na 2001. Sen suu­rin ero mui­hin lais­ki­ais­la­jei­hin on koko. Pik­ku­lais­ki­ai­nen on pie­nen kis­san ko­koi­nen, vain vä­hän yli puo­let man­ner­serk­ku­jen­sa koos­ta. La­jin ai­noa elin­paik­ka on Is­la Es­cu­do de Ve­ra­gu­a­sin saa­ri, joka si­jait­see va­jaan 20 ki­lo­met­rin pääs­sä Pa­na­man At­lan­tin-puo­lei­ses­ta ran­ni­kos­ta. Lais­ki­ai­sia on muil­la­kin Väli-Ame­ri­kan ran­ni­kon saa­ril­la, mut­ta ne lu­e­taan sa­maan rus­ke­a­kau­la­lais­ki­ai­sen la­jiin kuin man­te­reel­la.

Is­la Es­cu­do de Ve­ra­gu­as syn­tyi 9 000 vuot­ta sit­ten, kun val­ta­me­ren pin­ta jää­kau­den jäl­keen nou­si. Sa­mal­la lais­ki­ai­set jäi­vät sil­le eris­tyk­siin, ja pik­ku­lais­ki­ai­nen on ke­hit­ty­nyt saa­rel­la omak­si, ai­nut­laa­tui­sek­si la­jik­seen.

Kaik­ki lais­ki­ai­set ovat verk­kai­sia, mut­ta saa­ri­lais­ki­ai­sen elä­mä on ta­val­lis­ta­kin hi­das­tem­poi­sem­paa. La­jia on tois­tai­sek­si löy­det­ty pää­a­si­as­sa saa­ren mang­ro­ve­met­sis­tä. Vii­me vuo­si­na tut­ki­jat ovat löy­tä­neet viit­tei­tä sii­tä, et­tä lais­ki­ai­set saat­ta­vat elää myös si­sä­o­san sa­de­met­sis­sä. Siel­tä nii­tä on kui­ten­kin erit­täin vai­kea löy­tää.

Pa­ra­tii­si­saa­ri mut­ta niu­kas­ti ruo­kaa

Pik­ku­lais­ki­ai­sen ruo­ka­va­lio koos­tuu il­mei­ses­ti mel­kein ko­ko­naan pu­na­mang­ro­ven leh­dis­tä, jot­ka ovat vie­lä niu­kem­paa ra­vin­toa kuin mui­den lais­ki­ais­ten syö­mät leh­det. Se elää jopa lais­ki­ais­ten mit­ta­puul­la sääs­tö­lie­kil­lä.

Huo­no­laa­tui­nen ra­vin­to voi se­lit­tää sen, mik­sei pik­ku­lais­ki­ai­nen kas­va su­ku­lais­ten­sa ko­ko­luok­kaan. Sen ei myös­kään tar­vit­se pys­tyä puo­lus­ta­maan it­se­ään pe­to­ja vas­taan. Is­la Es­cu­do de Ve­ra­gu­as on to­del­li­nen lin­tu­ko­to, sil­lä saa­rel­ta puut­tu­vat kaik­ki maa­pe­to­e­läi­met.

Pik­ku­lais­ki­ai­sia ei ole kos­kaan ol­lut pal­jon. Is­la Es­cu­do de Ve­ra­gu­a­sil­la on mang­ro­ve­met­sää vain rei­lut puo­li­tois­ta heh­taa­ria. Koko saa­ri on kak­si ker­taa Suo­men­lin­nan ko­koi­nen. Nyt la­jin säi­ly­mi­nen on kui­ten­kin to­den te­ol­la uhat­tu­na.

Kan­sain­vä­li­sen Luon­non­suo­je­lu­lii­ton IUCN:n vuon­na 2010 jul­kai­se­man ar­vi­on mu­kaan pik­ku­lais­ki­ai­sia on 500–1 500 yk­si­löä. Kak­si vuot­ta myö­hem­min yh­dys­val­ta­lai­nen ryh­mä löy­si vain 79 lais­ki­ais­ta. He kui­ten­kin et­si­vät eläi­miä vain mang­ro­ve­met­sis­tä ja ai­van nii­den lai­ta­mil­ta, jo­ten mah­dol­li­set sa­de­met­säs­sä elä­vät yk­si­löt jäi­vät heil­tä löy­tä­mät­tä. Brit­ti­tut­ki­jat käy­vät nyt saa­rel­la kak­si ker­taa vuo­des­sa te­ke­mäs­sä en­sim­mäis­tä pit­kä­ai­kais­ta seu­ran­taa pik­ku­lais­ki­ais­ten ti­lan­tees­ta.

Is­la Es­cu­do de Ve­ra­gu­as on tois­tai­sek­si asu­ma­ton, mut­ta saa­rel­la liik­kuu yhä enem­män ih­mi­siä. Suun­nit­teil­la on tu­ris­ti­ma­joi­tus­ta ja jopa ka­si­no. Vaa­ra­na on, et­tä lais­ki­ais­ta ihai­le­maan tu­le­vat tu­ris­tit koi­tu­vat sen koh­ta­lok­si. Tut­ki­jat ja luon­non­suo­je­li­jat kan­nus­ta­vat nyt Pa­na­maa ju­lis­ta­maan saa­ren kan­sal­lis­puis­tok­si. Näin se säi­lyi­si lais­ki­ais­pa­ra­tii­si­na tu­le­vil­le­kin su­ku­pol­vil­le.

Jut­tu on jul­kais­tu GEO-leh­des­sä 9/2017.

Lue myös:

Pe­su­kar­hut pe­las­tet­tiin elä­mään