Orangit ovat etenkin nuorina hätkähdyttävän ihmismäisiä. Malesiassa onkin uskottu, että vaikka orangit osaavat puhua, ne ovat päättäneet olla hiljaa, jotta ne eivät joutuisi tekemään työtä.
Suzi Eszterhas / Minden Pictures
Maija Karala
Oransseja karvapalloja, kauhistuneita ja aliravittuja. Sellaisia ovat uudet tulokkaat tässä orpokodissa. Hoitajat ja eläinlääkärit testaavat orankilapsen tautien varalta, madottavat, lääkitsevät, kuntouttavat, hoivaavat ja lohduttavat. Työ kestää pitkään, sillä orvoiksi jääneet orangit tarvitsevat sijaisäitejä ja opettajia vuosien ajan.
Indonesiaan kuuluvassa Borneon Keski-Kalimantanissa sijaitseva Orangutan Care Center and Quarantine (OCCQ) on ollut toiminnassa kaksikymmentä vuotta. Se pelastaa nuoria orankeja, joista suurin osa on takavarikoitu eksoottisten lemmikkien salakuljettajilta tai paikallisilta asukkailta. Oranginpoikaset päätyvät lemmikeiksi useimmiten siksi, että niiden emo on harhaillut viljelmille ja ammuttu tuholaisena.
Vaikka oranki on Indonesiassa rauhoitettu, lakia valvotaan heikosti. Kyselyjen mukaan yli neljännes indonesialaisista ei edes tiedä, että näiden eläinten tappaminen tai vangitseminen on rikos.
Ihmiset ovat usein valmiita luopumaan laittomista lemmikeistään, kun ne ohittavat vauvaiän ja käyvät hankaliksi hoidokeiksi. Se onkin orankien kannalta yhdestoista hetki. Niistä ani harva selviäisi aikuiseksi osaamattomassa hoidossa.
Vuosien mittainen työ
Henkilökunnalla on edessään valtava urakka, kun he yrittävät täyttää emon menetyksen jättämän aukon oranginpoikasten elämässä, pitää eläimet terveinä ja onnellisina ja valmentaa ne lopulta palaamaan luontoon. Sitä ei voi kiirehtiä. Luonnossa orangit itsenäistyvät vasta 8–9 vuoden iässä.
Orankiemo opettaa jälkeläiselleen kaikki elämässä tarpeelliset taidot, eikä se ole mikään vaatimaton oppimäärä. Orankien ruokalistalla on laskettu olevan yli 400 eri kohdetta villiviikunoista hunajaan ja puiden kaarnaan. Poikasen täytyy oppia erottamaan toisistaan myrkylliset ja vaarattomat lajit. Lisäksi on opittava käyttämään työkaluja: suuria lehtiä sateenvarjona, pienempiä lehtiä patalappuna piikkisten hedelmien pitelyyn ja vessapaperina, lehteviä oksia mehiläisten läiskimiseen hunajavarkaissa käytäessä. OCCQ:n työntekijöiden on opetettava hoidokeilleen niin paljon taitoja kuin mahdollista.
Vuosien työ yhden orangin pelastamiseksi kuulostaa suurelta vaivalta, mutta äärimmäisen uhanalaisen lajin jokainen yksilö on arvokas. Jos pelastettu oranki lopulta lisääntyy luonnossa, se on kaiken vaivan ja murheen arvoista.
Keskus on jatkuvasti ääriään myöten täynnä orankilapsia. Turvallisia metsiä aikuisiksi kasvaneiden orankien vapauttamiseen on sen sijaan yhä vähemmän. Sademetsät häviävät ja pirstaloituvat palmuöljyplantaasien, metsäpalojen ja laittomien hakkuiden vuoksi. Monin paikoin orankeja ei voida vapauttaa, koska paikalliset ampuisivat ne. Kaikkien orankien tulevaisuus on hiuskarvan varassa.
Onneksi orankilapset eivät tiedä mitään lajia uhkaavista murheista. Ne elävät ryhmissä ikätoveriensa kanssa, leikkivät ja retkeilevät vuoropäivin läheiseen sademetsään.
Sisällä orpokodissa hoitajat ja vapaaehtoiset tekevät kaikkensa, jotta sen asukkailla olisi riittämiin virikkeitä, älynystyröitä kehittävää tekemistä ja tietenkin hellyyttä ja läheisyyttä. Sitä ilman oranginpoikanen ei menesty yhtään enempää kuin ihmislapsikaan.
Juttu on julkaistu GEO-lehdessä 3/2018.
Lue myös:
Tämä sivusto käyttää evästeitä käytettävyyden parantamiseksi. Jatkamalla sivuston käyttöä hyväksyt myös evästeiden käyttämisen.
© Fokus Media Finland. Materiaalin kopioiminen muuhun kuin yksityiseen, ei-kaupalliseen käyttöön kielletty.
Aineiston käyttö uuden palvelun osana kielletty.
Fokus Media Finland Oy, Hämeentie 135, 00560 Helsinki, Y-tunnus 2618356-2