Luonto
Tiede
Yhteiskunta
Kolumnit
Kilpailut
Asiakaspalvelu
Mediatiedot
Teenkerääjille maksetaan poimittujen kilojen mukaan. Työssä tarvitaan kokemusta ja sorminäppäryyttä, sillä lehdet valitaan sen mukaan, millaista teetä ostaja haluaa kulloinkin valmistaa. Kuva on Sichuanin maakunnasta.

Teenkerääjille maksetaan poimittujen kilojen mukaan. Työssä tarvitaan kokemusta ja sorminäppäryyttä, sillä lehdet valitaan sen mukaan, millaista teetä ostaja haluaa kulloinkin valmistaa. Kuva on Sichuanin maakunnasta.

Tuul ja Bruno Morandi

Nadè­ge Monsc­hau

26.3.2019

Teen syntysijoilla Kiinassa

Tee on veden jälkeen maailman yleisin juoma. Kaikki, mikä liittyy teehen aina teepensaiden viljelystä chan valmistamisen taitoon, on peräisin Kiinasta. Nyt teen synnyinseudut elävät uutta kultakautta.

Au­rin­gon­sä­teet lä­vis­tä­vät Meng­ding Sha­nia ym­pä­röi­vät pil­vet Sic­hu­a­nin su­mui­sil­la vuo­ril­la. Tänä maa­lis­kui­se­na päi­vä­nä 1 456 met­rin kor­keu­teen vuo­ren rin­teel­le on le­vi­tet­ty pu­nai­nen mat­to. Yh­dek­sän sah­ra­min­vä­ri­siin ja heh­ku­van­pu­nai­siin kaa­pui­hin pu­keu­tu­nut­ta bud­d­ha­lais­pap­pia lau­suu hil­jaa ru­kouk­sia pien­ten alt­ta­rien ää­res­sä. Suit­suk­keet tuok­su­vat huu­maa­vas­ti, ja ru­kouk­sia sä­es­tää ka­lan ku­vil­la ko­ris­tel­tu­jen pyö­rei­den mù yú -rum­pu­jen, tam­bu­rii­nien ja sym­baa­lien hak­kaa­va ryt­mi.

Äk­kiä mun­kit jär­jes­täy­ty­vät jo­noon ja as­tu­vat juh­lal­li­ses­ti yk­si ker­ral­laan sam­ma­loi­tu­neen ki­vi­muu­rin ym­pä­röi­mään pik­ku puu­tar­haan. Ru­kouk­sia lau­su­en he kas­te­le­vat py­häl­lä ve­del­lä seit­se­mää vaa­ti­mat­to­man nä­köis­tä kas­via. Ne ovat en­sim­mäi­set ih­mi­sen kos­kaan kas­vat­ta­mat tee­pen­saat.

Van­hoi­hin ki­vi­tau­lui­hin kai­ver­ret­tu­jen teks­tien mu­kaan pen­saat is­tut­ti tän­ne 53 vuot­ta en­nen ajan­las­kun al­kua erak­ko­munk­ki ni­mel­tä Wu Liz­hen.

Le­gen­da ker­too, et­tei­vät pen­saat ole kah­teen­tu­han­teen vuo­teen kas­va­neet mut­tei­vät myös­kään kuih­tu­neet. Joka ta­pauk­ses­sa pen­sai­den leh­det ovat py­hiä, ja nii­den sa­dos­ta on saa­nut kaut­ta ai­ko­jen naut­tia ai­no­as­taan kei­sa­ril­li­nen per­he.

Lou­nais-Kii­nas­sa si­jait­se­van Sic­hu­a­nin asuk­kaat ei­vät enää muis­te­le Wu Liz­he­nia hä­nen ni­mel­lään; hä­nes­tä pu­hu­taan yk­sin­ker­tai­ses­ti ”teen isä­nä”. Tee on ve­den jäl­keen maa­il­man ylei­sin juo­ma, mut­ta il­man kii­na­lai­sia sitä ei eh­kä oli­si kek­sit­ty.

Kaik­ki al­koi lä­hes vii­si­tu­hat­ta vuot­ta sit­ten maan lou­nai­so­sis­sa, ny­kyi­ses­sä Yun­na­nin maa­kun­nas­sa, jos­sa Ca­mel­lia si­nen­sis -tee­pen­sas kas­vaa luon­non­va­rai­se­na. Taru ker­too, et­tä vuon­na 2737 eaa. kei­sa­ri ni­mel­tä Shen­nong loi­koi­li suu­ren puun sii­mek­ses­sä, kun tuu­len kul­jet­ta­ma leh­ti lei­jai­li hä­nen ve­si­kup­piin­sa. Äk­kiä kul­hos­sa oli ai­van uu­den­vä­ris­tä ja -ma­kuis­ta juo­maa. Yk­si sie­maus riit­ti: tee eli man­da­rii­ni­kii­nak­si cha oli syn­ty­nyt.

Vuo­si­sa­to­jen saa­tos­sa teen­leh­tiä alet­tiin kä­si­tel­lä eri ta­voin eri­lais­ten tee­laa­tu­jen ja aro­mien ke­hit­tä­mi­sek­si. Myös teen­vil­je­ly, teen val­mis­tu­sas­ti­at ja nau­tis­ke­lun tai­to eli koko tee­kult­tuu­ri on kii­na­lais­ta pe­rua.

Ny­ky­ään Kii­na on maa­il­man suu­rin teen tuot­ta­ja. Vuon­na 2017 siel­lä tuo­tet­tiin 2 650 000 ton­nia tee­tä, mikä on kak­si ker­taa niin pal­jon kuin teen toi­sek­si suu­rim­mas­sa tuot­ta­ja­maas­sa In­ti­as­sa. Vil­je­lys­mai­den pin­ta-ala on vuo­des­ta 2005 kak­sin­ker­tais­tu­nut, ja myös hin­nat ovat nous­seet. Teen har­ras­ta­jat ym­pä­ri maa­il­maa ar­vos­ta­vat suu­res­ti tiet­ty­jen alu­ei­den tuot­tei­ta, ei­kä kor­kea hin­ta ole on­gel­ma. Var­sin­kin teen­vil­je­lyn keh­dot Yun­nan ja Sic­hu­an elä­vät nyt uut­ta kul­ta­kaut­ta.

Ar­vok­kain sato ke­rä­tään var­hain

Meng­ding Shan, alue Meng­ding­vuo­ren lie­peil­lä, kie­tou­tuu uu­del­leen su­mu­vaip­paan ikään kuin se yrit­täi­si kät­keä vuo­ren rin­teil­lä aal­toi­le­vat tee­vil­jel­mät kat­seil­ta. Näky on kuin van­hois­ta kii­na­lai­sis­ta mai­se­ma maa­lauk­sis­ta, mu­ka­na siel­lä tääl­lä poi­mi­joi­ta hat­tu pääs­sä ja kont­ti se­läs­sä.

Sa­no­taan, et­tä ”kaik­ki mikä kas­vaa muu­al­la Kii­nas­sa, kas­vaa myös Sic­hu­a­nis­sa”. Ca­mel­li­an kan­nal­ta alu­een pil­vi­nen ja ym­pä­ri vuo­den leu­to il­mas­to on niin otol­li­nen, et­tä tee­pen­saat ver­so­vat mel­kein vuo­den ym­pä­ri, hel­mi–maa­lis­kuus­ta ai­na loka–mar­ras­kuul­le.

Huh­ti­kuun 5. päi­vä on tär­keä päi­vä niin it­se­näi­sil­le kuin osuus­kun­nik­si jär­jes­täy­ty­neil­le vil­je­li­jöil­le. Sil­loin vie­te­tään qing­min­giä eli ”puh­taan kirk­kau­den juh­laa”, jol­loin kii­na­lai­set muis­ta­vat vai­na­ji­aan ja käy­vät hau­doil­la.

En­nen tuo­ta päi­vää ke­rät­ty sato on kaik­kein ar­vok­kain­ta. Teh­taat mak­sa­vat ke­vään en­si sa­dos­ta ki­loa koh­ti niin pal­jon, et­tä vil­je­li­jät an­sait­se­vat eu­roik­si muun­net­tu­na vä­hin­tään vii­ti­sen­kymp­piä päi­väs­sä. Se on kak­si ker­taa alu­een pää­kau­pun­gis­sa Cheng­dus­sa an­sait­tu kes­ki­palk­ka.

Ke­vään kor­juu­kau­te­na ku­kaan tee­vil­jel­mil­lä tai teh­tais­sa ei siis hel­li­tä tah­tia. Teen­tuot­ta­jat tie­tä­vät, et­tä he saa­vat sil­loin kau­pak­si kai­ken mikä ir­ti läh­tee – ny­ky­ään kol­me ker­taa pa­rem­paan hin­taan kuin vie­lä rei­lut kym­me­nen vuot­ta sit­ten.

Tee­tä jo nel­jän­nes­sä pol­ves­sa

Ne­li­kymp­pi­nen Jian Gu­ang Yong ah­ke­roi aa­mun­koi­tos­ta al­ka­en va­ras­to­hal­lis­sa Jin­hu­an ky­läs­sä kes­kel­lä Meng­ding Sha­nin tee­vil­jel­miä.

”Tuo­reet teen­leh­det on kä­si­tel­tä­vä muu­ta­man tun­nin si­säl­lä sii­tä, kun ne on ke­rät­ty, muu­ten aro­mit kar­kaa­vat”, hän se­lit­tää.

”Jot­ta ai­kaa ei kulu tur­haan kul­je­tuk­siin, kaik­ki teh­taat si­jait­se­vat lä­hel­lä vil­jel­miä.”

Jian Gu­ang Yong esit­te­lee yl­pe­ä­nä hank­ki­mi­aan ko­nei­ta.

”Su­kum­me val­mis­taa chata jo nel­jän­nes­sä pol­ves­sa. Minä olen en­sim­mäi­nen, joka käyt­tää mo­der­ne­ja lait­tei­ta. Jot­kin työ­vai­heet teh­dään kui­ten­kin yhä kä­sin, et­tei laa­tu kär­si.”

Juu­ri nyt hän val­mis­taa kah­ta py­hän vuo­ren kuu­lui­sim­mis­ta tee­la­jik­keis­ta, jois­ta hän saa ai­na­kin 120 eu­roa ki­lol­ta. Toi­nen on ki­ha­rai­nen vih­reä tee, gan­lu eli ”peh­meä ruu­sun­pu­nai­nen”, toi­nen hu­an­gya eli ”kel­tai­nen nup­pu”. Se on hy­vin har­vi­nai­nen kel­tai­nen tee, jota jou­dut­tiin 600–1900-lu­vuil­la luo­vut­ta­maan pak­ko­ve­ro­na kei­sa­ril­li­sel­le per­heel­le.

”Kai­kil­la ei ole va­raa näi­hin tee­laa­tui­hin. Kal­lii­seen hin­taan on kui­ten­kin syyn­sä: yh­teen ki­loon gan­lua tar­vi­taan 140 000 tee­pen­saan nup­pua ja kym­me­neen eri­lai­seen työ­vai­hee­seen ku­luu yh­teen­sä noin nel­jä­kym­men­tä työ­tun­tia. Ta­val­li­nen vih­reä tee val­mis­tuu yh­des­sä työ­päi­väs­sä”, sa­noo Jian Gu­ang Yong.

En­tä hu­an­gya?

”Se vaa­tii 32 mo­ni­mut­kais­ta työ­vai­het­ta, mikä tar­koit­taa ko­ko­nais­ta viik­koa työ­tä herk­kien kär­ki­leh­tien pa­ris­sa. Jos yk­si­kin vai­he me­nee mön­kään, tee ei ole kyl­lin tuok­su­vaa ei­kä kir­kas­ta ja se on pi­lal­la.”

Jian Gu­ang Yong ot­taa hyp­py­sel­li­sen ”peh­me­ää ruu­sun­pu­nais­ta” ja heit­tää teen isoon val­miik­si läm­mi­tet­tyyn la­siin. Hän hen­git­tää la­sis­ta nou­se­via höy­ry­kieh­ku­roi­ta ja kaa­taa leh­tien pääl­le kie­hu­vaa vet­tä. Hän ot­taa la­sis­ta sie­mauk­sen ja näyt­tää tyy­ty­väi­sel­tä.

”Il­man alun kar­vaut­ta peh­me­ää jäl­ki­ma­kua ei osai­si yh­tä lail­la ar­vos­taa. Se on mei­dän fi­lo­so­fi­am­me.”

Tuot­teen ”kor­keus” rat­kai­see

Kel­lo on nel­jä aa­mul­la su­muis­ten vuor­ten juu­rel­la si­jait­se­vas­sa Mings­ha­nin kau­pun­gis­sa. Kym­me­net tee­kaup­pi­aat ovat jo tuo­neet kol­men­kym­me­nen ki­lon tee­laa­tik­kon­sa kaup­pa­hal­liin ja tork­ku­vat nyt odo­tel­les­saan os­ta­jia.

Tä­nään suu­rin osa kau­pan ole­vas­ta tees­tä on zhu­ye­qin­giä, mikä tar­koit­taa kir­jai­mel­li­ses­ti ”bam­bun­leh­den­vih­re­ää”. Vas­ta-al­ka­ja ei näe eroa laa­ti­koi­den si­säl­tö­jen vä­lil­lä: kaik­ki teen­leh­det ovat lit­tei­tä ja suip­po­kär­ki­siä, kuin kää­pi­ö­ko­koi­sia vih­rei­tä pa­pu­ja. Tuk­ku­kaup­pi­aat tun­te­vat kui­ten­kin kaup­pa­ta­va­ran pa­rem­min. Yk­si vil­kai­su riit­tää tuo­mi­oon: sa­mea väri, lii­an suu­ret tai ei­vät tar­peek­si pul­le­at nu­put… Sit­ten on seu­raa­van laa­ti­kon vuo­ro.

Cheng­dus­ta ko­toi­sin ole­va os­ta­ja vii­vyt­te­lee pai­kal­la. Hän hy­pis­te­lee teen­leh­tiä, hais­taa kou­ral­lis­ta ja pu­rai­see sit­ten yh­tä. Tee­pen­saan leh­tiä ei suin­kaan ai­na ole kui­vat­tu ja hau­du­tet­tu teek­si. Mui­noin nii­tä pu­res­kel­tiin tuo­reel­taan, kos­ka niil­lä us­kot­tiin ole­van hy­vää te­ke­vä ja pi­ris­tä­vä vai­ku­tus. Sit­tem­min teen­leh­tiä syö­tiin pit­kään kei­ton se­as­sa si­pu­liin, kas­vik­siin, ap­pel­sii­nin­kuo­riin ja maus­tei­siin se­koi­tet­tu­na. Juo­ma­na tee al­koi yleis­tyä vas­ta 200-lu­vul­la.

Mings­ha­nin kaup­pa­hal­lin hä­mä­räs­sä os­ta­jat jat­ka­vat teen­leh­tien tar­kas­te­lua. Täl­lä ker­taa avuk­si ote­taan lasi. Osa cheng­du­lai­sen tuk­ku­kaup­pi­aan ha­vit­te­le­mis­ta teen­leh­dis­tä py­syy en­sin hie­vah­ta­mat­ta ve­si­la­sin poh­jal­la, mut­ta sit­ten ne al­ka­vat nous­ta vieh­ke­äs­ti ta­kai­sin pin­taan. Juo­ma on kir­kas­ta, leh­det ovat pul­lei­ta ja tees­tä nou­see mie­to yrt­ti­nen tuok­su. Kau­pat on nyt käy­tän­nös­sä teh­ty.

Nos­taak­seen hin­taa myy­jä ke­huu vie­lä vuo­laas­ti tuot­teen­sa ”kor­keut­ta”. Mitä kor­ke­am­mal­la pai­kal­la Ca­mel­lia kas­vaa, sitä laa­duk­kaam­paa sato on, ja sitä kor­ke­am­pi hin­ta sii­tä mak­se­taan. Kas­vu­paik­ka, väri, tuok­su, maa­pe­rä, la­ji­ke ja vuo­si­ker­ta: tees­tä pu­hu­taan äl­lis­tyt­tä­vän sa­man­lai­sin ter­mein kuin vii­neis­tä.

Kii­nas­sa teh­dään ero ar­ke­na käy­te­tyn ”ja­no­juo­ma­teen” ja laa­duk­kaan nau­tis­ke­lu­teen vä­lil­lä. Teen­leh­tiä ku­luu hen­keä koh­den Kii­nas­sa kes­ki­mää­rin 1,5 ki­loa vuo­des­sa, kun Suo­mes­sa vas­taa­va mää­rä on 0,3 ki­loa.

Ul­ko­mai­nen tee ei in­nos­ta Kii­nas­sa

Ne har­vat kii­na­lai­set, jot­ka ovat mais­ta­neet ul­ko­mai­sia tee­laa­tu­ja, ei­vät ole niis­tä jä­rin in­nois­saan. Kii­naan tuo­tiin vuon­na 2017 ul­ko­mail­la tuo­tet­tua tee­tä 29 000 ton­nia. He­del­mä­ma­ku­ja ja kei­no­te­koi­sia aro­me­ja? So­ke­ria ja mai­toa? Ke­ret­ti­läi­syyt­tä! Chan leh­det ei­vät tar­vit­se li­suk­kei­ta, tee on eh­dot­to­mas­ti nau­tit­ta­va sel­lai­se­naan.

”Kii­na­lai­set teet ei­vät ole yk­siu­lot­tei­sia niin kuin ei­vät hy­vät vii­nit­kään. Maku ke­hit­tyy suus­sa vä­hi­tel­len ja pal­jas­taa yl­lät­tä­viä sä­vy­jä, ja tees­sä on ai­na jäl­ki­ma­ku”, ker­too Cai Quan Lin.

Vii­si­kymp­pi­nen Cai Quan Lin on yk­si Yun­na­nin ar­vos­te­tuim­mis­ta tee­mes­ta­reis­ta, vaik­ka hän ei nah­ka­ta­kis­saan eh­kä vas­taa­kaan ste­re­o­tyyp­pis­tä ku­vaa itä­mai­ses­ta teen­tun­ti­jas­ta. Hän on myös yk­si kan­sal­li­sis­ta asi­an­tun­ti­jois­ta, joil­la on kel­poi­suus ar­vi­oi­da tee­laa­tu­ja sok­ko­na teh­dyis­sä mais­te­lu­tes­teis­sä.

Vi­ra­no­mai­set ovat 1980-lu­vul­ta läh­tien lu­et­te­loi­neet kaik­ki yh­dek­sän­tois­ta tee­a­lu­een tuot­ta­mat tee­laa­dut. Sii­nä riit­tää työ­tä.

”Usein sa­no­taan, et­tä Kii­nas­sa on kym­me­nen­tu­hat­ta eri­lais­ta tee­tä, mut­ta to­del­li­suu­des­sa nii­tä on mah­do­ton las­kea”, myön­tää Cai Quan Lin. ”Mais­tan it­se uu­sia muun­nok­sia joka päi­vä, mut­ta en eh­ti­si käy­dä läpi nii­tä kaik­kia, vaik­ka eläi­sin sa­ta­vuo­ti­aak­si.”

Ei-kii­na­lai­sel­le teh­tä­vä oli­si mah­do­ton. Kii­na tuot­taa vien­tiin vain pie­nen osan val­ta­vas­ta ja sääs­tää par­haat chan­sa si­sä­mark­ki­noil­le.

Noin kol­men­kym­me­nen vuo­den ajan joi­ta­kin hie­noim­mis­ta tee­laa­duis­ta on kui­ten­kin tuo­tu Eu­roop­paan. Niis­tä kuu­lui­sin on yun­na­ni­lai­nen pu’er, yk­si har­vois­ta tee­laa­duis­ta, joka pa­ra­nee hy­vän vii­nin ta­voin van­he­tes­saan.

Meng­hain tee­teh­das pe­rus­tet­tiin vuon­na 1940 Meng­hain kau­pun­kiin Yun­na­nin maa­kun­nan ete­lä­kär­keen. Teh­das on ny­ky­ään kult­tuu­ri­pe­rin­tö­koh­de. En­nen sin­ne as­tu­mis­ta on käy­tä­vä de­sin­fi­oi­ta­va­na ja ve­det­tä­vä hius­verk­ko pää­hän. Myös va­lo­ku­vaus on kiel­let­ty. Tun­tuu kuin as­tui­si tuo­tan­to­lai­tok­sen si­jaan sa­lai­seen la­bo­ra­to­ri­oon.

Pu’er-kak­ku­jen pai­no, 357 gram­maa, on pe­räi­sin van­has­ta pai­no­yk­si­kös­tä. Dayi-mer­kin al­la myy­tä­vät ka­kut suo­ras­taan vie­dään kä­sis­tä. Osa van­him­mis­ta tee­ka­kuis­ta on niin kal­lii­ta, et­tä sa­mal­la ra­hal­la voi­si os­taa asun­non. Kii­na­lai­set, hong­kon­gi­lai­set ja tai­wa­ni­lai­set su­per­rik­kaat mak­sa­vat kui­ten­kin mu­ki­se­mat­ta huip­pu­laa­dus­ta.

Mitä van­hem­paa, sitä ar­vok­kaam­paa

Pu’erin val­mis­tus on silk­kaa al­ke­mi­aa. Fer­men­toi­tuun mus­taan tee­hen käy­te­tään eri alu­eil­ta ke­rät­ty­jä ja eri­laa­tui­sia teen­leh­tiä, jot­ta ma­ku­e­lä­mys oli­si vi­vah­tei­kas. Teen­leh­det kä­si­tel­lään en­sin sa­moin kuin vih­re­ää tee­tä val­mis­tet­ta­es­sa: leh­det muun mu­as­sa nuu­du­te­taan ja paah­de­taan wok­ki­pan­nul­la. Sen jäl­keen nii­tä kui­ten­kin vie­lä hau­du­te­taan höy­rys­sä ja ne pu­ris­te­taan me­kaa­ni­sel­la tai kä­si­käyt­töi­sel­lä lait­teel­la pyö­reik­si lit­teik­si ka­kuik­si tai jos­kus tii­lis­ki­ven tai puo­li­pal­lon muo­toon.

Sit­ten al­kaa luon­nol­li­nen ja erit­täin hi­das käy­misp­ro­ses­si. Kii­na­lai­set sa­no­vat, et­tä pu’er on kuin elä­mä, ajan hi­o­ma. Aluk­si sen maku on kar­hea ja kit­ke­rä, mut­ta iän myö­tä maku peh­me­nee, ja vuo­det tuo­vat sii­hen uu­sia sä­vy­jä.

”Tätä tee­tä ei val­mis­te­ta mis­sään muu­al­la. Alun pe­rin sitä vie­tiin maa­il­mal­le he­vos­ten se­läs­sä”, ker­too Cai Quan Lin.

Sic­hu­a­nis­ta ja Yun­na­nis­ta läh­ti 600-lu­vul­ta ai­na toi­sen maa­il­man­so­dan lop­puun as­ti joka vuo­si tu­han­sia he­vos­ka­ra­vaa­ne­ja kul­ke­maan Cha­ma­gu­da­oa, ’teen ja he­vos­ten tie­tä’. Tee­reit­ti kul­ki vuor­ten vä­lis­sä Pe­kin­giin, mut­ta myös Tii­be­tiin, Ne­pa­liin, La­o­siin, Bur­maan ja Viet­na­miin. Pe­ril­lä se vaih­det­tiin rat­sui­hin, vuo­tiin ja lää­keyrt­tei­hin. Cha kää­rit­tiin bam­bun­leh­tiin, ja sitä kul­je­tet­tiin vuo­ril­la mon­ta kuu­kaut­ta sääs­sä kuin sääs­sä, jo­ten se oli saa­vut­tu­aan pe­ril­le ai­van eri tuo­te kuin läh­ties­sä.

”Pu’er-tee­tä voi­daan juo­da nuo­re­na­kin, mut­ta aro­mit voi­mis­tu­vat luon­nol­li­sen kyp­sy­misp­ro­ses­sin ai­ka­na. Kyp­sy­tys kes­tää vuo­sia, jopa vuo­si­kym­me­niä”, ker­too Zeng Xins­heng Meng­hain tee­teh­taal­ta.

”Kär­si­mät­tö­miä var­ten kek­sit­tiin vuon­na 1973 no­peu­te­tun käy­mi­sen tek­niik­ka, wo­dui.”

Pro­ses­si on te­o­ri­as­sa yk­sin­ker­tai­nen mut­ta käy­tän­nös­sä han­ka­la: teen­leh­tiä fer­men­toi­daan kuu­mas­sa ja kos­te­as­sa il­man et­tä nii­den an­ne­taan mä­dän­tyä. Täl­lai­sen shu pu’erin eli kyp­sen­ne­tyn pu’erin val­mis­ta­mi­seen ku­luu nel­jä kuu­kaut­ta, kun sheng pu’er eli raa­ka pu’er val­mis­tuu yh­des­sä kuu­kau­des­sa. Vai­van­nä­kö kui­ten­kin kan­nat­taa, sil­lä te­ol­li­ses­ti fer­men­toi­dun pu’erin maku saat­taa ve­tää ver­to­ja nel­jä­kym­men­tä vuot­ta kyp­sy­neel­le pu’eril­le.

”Mitä van­hem­paa, sitä ar­vok­kaam­paa”, kuu­luu kui­ten­kin pu’erin pe­rus­sään­tö. Sama pä­tee yl­lät­tä­en myös tuo­rei­siin teen­leh­tiin. Jot­kut yri­tyk­set, ku­ten vuon­na 2013 Meng­hai­nin alu­eel­la pe­rus­tet­tu Yu­lin, ovat eri­kois­tu­neet iki­van­ho­jen tee­pen­sai­den leh­dis­tä val­mis­tet­tuun mus­taan tee­hen.

La­o­banz­han­gin ky­län mil­jo­nää­rit

Yun­na­nis­sa vii­si pro­sent­tia tee­pen­sais­ta on yhä luon­non­va­rai­sia, ja nii­den ok­sat ko­ho­a­vat vuo­ris­tos­sa kam­fe­ri- ja kas­tan­ja­pui­den lo­mas­sa kor­ke­al­le koh­ti tai­vas­ta. Luon­non­va­rai­sen teen poi­mi­mi­nen met­sän sii­mek­ses­sä on haus­kaa puu­haa, ja sii­hen tar­vi­taan myös ak­ro­ba­ti­aa: ylim­pien ok­sien sma­rag­din­vih­re­ään kul­taan pää­see kä­sik­si vain, jos us­kal­taa ki­vu­ta kym­me­nen tai jopa vii­den­tois­ta met­rin kor­keu­teen. Tääl­lä sam­mal­run­kois­ten pui­den kes­kel­lä ol­laan kau­ka­na pen­ger­re­tyis­tä tee­vil­jel­mis­tä ja ma­ta­lik­si lei­ka­tuis­ta pen­sais­ta, jois­ta työ­voi­man on help­po ke­rä­tä leh­det.

”Mi­kään ei vedä ver­to­ja iki­van­ho­jen pui­den luon­nos­sa ver­so­vil­le leh­ti­sil­muil­le”, va­kuut­taa Tian Bin, yk­si Yu­li­nin joh­ta­jis­ta.

Nämä Yun­na­nin kun­ni­a­nar­voi­sat Ca­mel­lia-pen­saat kas­va­vat yleen­sä yl­häi­ses­sä yk­si­näi­syy­des­sään. Siel­lä tääl­lä nii­tä on kui­ten­kin ryh­mit­ty­nyt pal­jon sa­maan paik­kaan. Sel­lai­nen paik­ka löy­tyy La­o­banz­han­gin ky­läs­tä, jon­ne pääs­täk­seen on ajet­ta­va kuu­si­kym­men­tä ki­lo­met­riä kuop­pais­ta tie­tä Meng­hais­ta ete­lään.

Tääl­lä 1 800 met­rin kor­keu­des­sa elä­vät 120 per­he­kun­taa sai­vat en­nen elin­kei­non­sa pie­ni­muo­toi­ses­ta maa­ta­lou­des­ta ja kar­jan­hoi­dos­ta sekä tie­ten­kin maa­til­kuil­laan kas­va­nei­den teen­leh­tien myyn­nis­tä.

Vuon­na 2014 kaik­ki kui­ten­kin muut­tui. Sil­loin asi­an­tun­ti­jat tu­li­vat sii­hen tu­lok­seen, et­tä La­o­banz­han­gin tee­puut ovat sa­to­ja vuo­sia van­ho­ja. Ky­lä­läi­sis­tä tuli sa­man tien mil­jo­nää­re­jä. Vuon­na 2017 per­heet an­sait­si­vat kes­ki­mää­rin 1,5 mil­joo­naa ju­a­nia eli 190 000 eu­roa vuo­des­sa. Ky­län asuk­kaat ovat os­ta­neet kak­ko­sa­sun­to­ja ja hie­no­ja au­to­ja ja pal­kan­neet maas­to­pu­kui­sia var­ti­joi­ta, jot­ka vah­ti­vat vih­re­ää kul­taa yö­tä päi­vää.

La­o­banz­hang on ny­ky­ään niin kuu­lui­sa, et­tä tee-en­tu­si­as­tit muu­al­ta Kii­nas­ta te­ke­vät sin­ne py­hiin­va­el­lus­mat­ko­ja. En­sin kul­je­taan rie­mu­kaar­ta muis­tut­ta­vas­ta ko­me­as­ta por­tis­ta ja ohi­te­taan Bank of Chi­nan pank­ki­kont­to­ri, joka avat­tiin ky­lään pian asuk­kai­den vau­ras­tut­tua.

Lo­pul­ta saa­vu­taan van­him­pien tee­pen­sai­den luo. Kol­mea ar­vok­kain­ta puu­yk­si­löä suo­jaa sä­le­ai­ta, ja niil­le on an­net­tu ni­met Prin­ses­sa, Ku­nin­ga­tar ja Ku­nin­gas. Ku­nin­gas on ryh­män nes­to­ri, sil­lä se on saa­vut­ta­nut kun­ni­oi­tet­ta­van 800 vuo­den iän. Sen leh­tiä saa­dak­seen ti­laus on jä­tet­tä­vä vuot­ta ai­kai­sem­min, ja tee­ki­los­ta jou­tuu pu­lit­ta­maan 80 000:ta eu­roa vas­taa­van sum­man. Ta­val­li­nen tu­ris­ti jou­tuu tyy­ty­mään puu­van­huk­sen edes­sä otet­tuun sel­fie­en.

Kii­nas­sa tee­se­re­mo­ni­al­le on käy­tän­nön syy

Rei’ite­tyl­le tar­jot­ti­mel­le on ase­tel­tu tee­ku­pit, kan­nu ja muu­ta­ma gram­ma pu’eria, ja ve­si­pan­nu vi­hel­tää jo. Kaik­ki on val­mis­ta.

Ol­laan Yun­na­nin pää­kau­pun­gis­sa Kun­min­gis­sa, ikui­sen ke­vään kau­pun­gis­sa. He Li on kut­su­nut kol­me ys­tä­vä­tär­tään tee­puo­din yh­tey­teen pe­rus­tet­tuun tee­huo­nee­seen viet­tä­mään ai­kaa ”teen naut­ti­mi­sen tai­don” eli gong­fuc­han pa­ris­sa. Yk­si nai­sis­ta val­mis­taa juh­lal­li­sen nä­köi­se­nä juo­maa il­ma­vin kä­den­liik­kein, toi­nen is­tuu me­di­taa­ti­oa­sen­nos­sa ja kol­mas näp­päi­lee sit­raa muis­tut­ta­van gu­qi­nin kie­liä.

He Li is­tuu ku­kal­li­ses­sa tu­ni­kas­saan suo­ra­na kuin kei­häs ja lau­suu oo­dia teel­le. Ai­ka py­säh­tyy. Teen val­mis­ta­ja jat­kaa ri­tu­aa­lia nou­dat­ta­en tar­kas­ti gong­fuc­han tu­hat­vuo­ti­sia pe­rin­tei­tä. He saa­vat odot­taa vie­lä vii­si mi­nuut­tia en­nen kuin tee ”va­luu kuin hy­väi­ly alas kur­kus­ta”, ku­ten ys­tä­vyk­set sa­no­vat.

”Kii­nas­sa tee­se­re­mo­ni­aa nou­da­te­taan en­nen kaik­kea käy­tän­nön syis­tä. Tar­koi­tuk­se­na on saa­da ai­kaan pa­ras mah­dol­li­nen lop­pu­tu­los”, ker­too sic­hu­a­ni­lai­nen tee­mes­ta­ri Wang Zhan.

Hä­nel­lä on vii­si­sa­taa tee­kan­nua kä­sit­tä­vä ko­ko­el­ma, jon­ka van­him­mat yk­si­löt ovat yli kym­me­nen­tu­han­nen eu­ron ar­voi­sia.

”Ja­pa­ni­lai­set käyt­ti­vät mei­dän pe­rin­net­täm­me esi­ku­va­naan luo­des­saan oman tee­se­re­mo­ni­an­sa, kuu­lui­san cha­no­yun, mut­ta he muut­ti­vat sen hen­gel­li­sek­si ri­tu­aa­lik­si, jos­sa nou­da­te­taan hy­vin tark­ko­ja so­si­aa­li­sia koo­de­ja.”

Vii­mei­sen kym­me­nen vuo­den ai­ka­na eri puo­lil­le Kii­naa on pe­rus­tet­tu kou­lu­ja, jois­sa ope­te­taan tee­tai­to­ja. Pel­käs­tään Kun­min­gis­sa kou­lu­ja on kym­men­kun­ta. Yk­si niis­tä on Hon­gyi, jos­sa käy joka vuo­si vii­kon pi­tui­sel­la kurs­sil­la noin tu­hat op­pi­las­ta. Kurs­sin hin­ta vaih­te­lee 600 eu­ros­ta 900 eu­roon.

1960- ja 1970-lu­vuil­la gong­fuc­ha-pe­rin­ne oli kui­ten­kin kult­tuu­ri­val­lan­ku­mouk­sen ta­kia vaa­ras­sa ka­do­ta. Sil­loin ko­e­tet­tiin kit­keä Kii­nas­ta ”nel­jä van­ha­nai­kai­suut­ta”: van­hat ta­vat, van­hat pe­rin­teet, van­ha ajat­te­lu ja van­ha kult­tuu­ri.

”Tot­ta kai sil­loin­kin juo­tiin tee­tä, mut­ta teen­val­mis­tuk­seen liit­ty­vät ri­tu­aa­lit oli­vat kiel­let­ty­jä. Nii­tä pi­det­tiin por­va­ril­li­si­na”, muis­te­lee He Li, joka oli sil­loin vas­ta lap­si.

Sa­man tuo­mi­on sai­vat myös cha­gu­an-tee­huo­neet. Tang-dy­nas­ti­an (618–907) ai­ka­na yleis­ty­neet cha­gu­a­nit oli­vat Maon ai­kaan epäi­lyt­tä­viä myös sik­si, et­tä niis­sä ta­vat­tiin ih­mi­siä ja väi­tel­tiin. Kym­me­nes­sä vuo­des­sa lä­hes kaik­ki tee­huo­neet sul­jet­tiin.

Cheng­du on ”tee­huo­nei­den pää­kau­pun­ki”

Sic­hu­a­nis­sa kävi kui­ten­kin toi­sin, oli­han Cheng­du kai­kes­ta huo­li­mat­ta ”tee­huo­nei­den pää­kau­pun­ki”. En­nen tois­ta maa­il­man­so­taa siel­lä oli kuu­ti­sen­sa­taa tee­huo­net­ta eli käy­tän­nös­sä yh­tä mon­ta tee­huo­net­ta kuin kau­pun­gis­sa oli ka­tu­ja. Ny­ky­ään kau­pun­gis­sa on kuu­si­tois­ta mil­joo­naa asu­kas­ta ja 50 000 cha­gu­an-tee­huo­net­ta. Osa niis­tä on hie­no­ja tee­huo­nei­ta, joi­den yk­si­tyis­sa­lon­kei­hin lii­ke­mie­het tu­le­vat hie­ro­maan kaup­po­ja, osa kan­sa­no­mai­sia kup­pi­loi­ta, jois­sa mah­jong-pe­lin pa­li­kat ka­lah­te­le­vat bam­bu­pöy­dil­lä.

Cha­gu­a­neis­sa ka­tu­hä­li­nä unoh­tuu, sil­lä ne ovat rau­han ja hi­tau­den tyys­si­jo­ja. Esi­mer­kik­si He­min­gin tee­huo­neen tii­li­kat­toi­set per­go­lat ja pu­nai­set lyh­dyt ovat hei­jas­tu­neet pie­nen lam­men ve­des­tä jo sa­dan vuo­den ajan. Tee­huo­ne si­jait­see kes­kel­lä Kan­san­puis­toa Cheng­dun län­si­o­sas­sa. Jot­kut asi­ak­kaat vii­py­vät siel­lä tun­ti­kau­sia sie­mai­le­mas­sa jas­mii­nin­kuk­ka­tee­tä. Vä­lil­lä he ha­vah­tu­vat aja­tuk­sis­taan, kun kor­van­puh­dis­ta­jat si­ni­sis­sä Mao-pu­se­rois­sa ja ot­sa­lam­puis­sa ki­laut­te­le­vat me­tal­li­sia inst­ru­ment­te­jaan vas­tak­kain. He­läyt­te­lyn tar­koi­tus on ”he­rät­tää asi­ak­kai­den kiin­nos­tus”.

Cha­gu­a­nei­hin ovat ai­na ol­leet ter­ve­tul­lei­ta kai­ken­lai­set am­ma­tin­har­joit­ta­jat ku­ten en­nus­ta­jat ja hie­ro­jat, mut­ta niis­sä on käy­ty myös kat­so­mas­sa näyt­tä­viä spek­taak­ke­lei­ta ku­ten oop­pe­raa, tai­ka­temp­pu­ja ja mii­mik­ko­ja.

Shou­wang­fun tee­huo­ne näyt­tä­möi­neen avat­tiin kak­si vuot­ta sit­ten Ming-dy­nas­ti­an ruh­ti­naan upe­as­ti res­tau­roi­dus­sa pa­lat­sis­sa kau­pun­gin ete­lä­o­sas­sa, ei­kä se ole kos­kaan tyh­jä. Si­sään­käyn­nin luo­na ko­mei­lee iki­van­ha kil­pi­kon­naa esit­tä­vä pat­sas, pit­käi­käi­syy­den sym­bo­li. Kil­pi­kon­na oli­si täy­del­li­nen sym­bo­li myös kii­na­lai­sel­le teel­le.  

Jut­tu on jul­kais­tu GEO-leh­des­sä 2/2019.

Lue myös:

Kii­nan hil­jai­set hur­ja­päät

Su­kel­la vih­re­ään To­ki­oon

Suosittelemme

Lukuvinkit

Vieraana jumalan maassa

Luotaimet yhä aurinkokunnassa

Mitä vaaraa tupakantumpeista on ympäristölle?

Ikivanhan käsikirjoituksen salaisuus paljastui

GEOn lukijakilpailu 5-6/2019: voita kirjapaketti!

Viisi syytä lukea huhtikuun GEO

Tarttuuko influenssa koirasta ihmiseen?

Lukijan kuva: Suomettunut joutsen

Miksei räpyttely haittaa näkemistä?

Tältä näyttää uudenlainen vesivoima!

Lukuvinkit

Vieraana jumalan maassa

Luotaimet yhä aurinkokunnassa

Mitä vaaraa tupakantumpeista on ympäristölle?

Ikivanhan käsikirjoituksen salaisuus paljastui

GEOn lukijakilpailu 5-6/2019: voita kirjapaketti!

Viisi syytä lukea huhtikuun GEO

Tarttuuko influenssa koirasta ihmiseen?

Lukijan kuva: Suomettunut joutsen

Miksei räpyttely haittaa näkemistä?

Tältä näyttää uudenlainen vesivoima!

Tämä sivusto käyttää evästeitä käytettävyyden parantamiseksi. Jatkamalla sivuston käyttöä hyväksyt myös evästeiden käyttämisen.

Yhteystiedot Rekisteriseloste Ehdot ja luvat Tietosuoja Peruuttamisohjeet

© Fokus Media Finland. Materiaalin kopioiminen muuhun kuin yksityiseen, ei-kaupalliseen käyttöön kielletty.
Aineiston käyttö uuden palvelun osana kielletty.

Fokus Media Finland Oy, Hämeentie 135, 00560 Helsinki, Y-tunnus 2618356-2