Au­rin­gon­sä­teet lä­vis­tä­vät Meng­ding Sha­nia ym­pä­röi­vät pil­vet Sic­hu­a­nin su­mui­sil­la vuo­ril­la. Tänä maa­lis­kui­se­na päi­vä­nä 1 456 met­rin kor­keu­teen vuo­ren rin­teel­le on le­vi­tet­ty pu­nai­nen mat­to. Yh­dek­sän sah­ra­min­vä­ri­siin ja heh­ku­van­pu­nai­siin kaa­pui­hin pu­keu­tu­nut­ta bud­d­ha­lais­pap­pia lau­suu hil­jaa ru­kouk­sia pien­ten alt­ta­rien ää­res­sä. Suit­suk­keet tuok­su­vat huu­maa­vas­ti, ja ru­kouk­sia sä­es­tää ka­lan ku­vil­la ko­ris­tel­tu­jen pyö­rei­den mù yú -rum­pu­jen, tam­bu­rii­nien ja sym­baa­lien hak­kaa­va ryt­mi.

Äk­kiä mun­kit jär­jes­täy­ty­vät jo­noon ja as­tu­vat juh­lal­li­ses­ti yk­si ker­ral­laan sam­ma­loi­tu­neen ki­vi­muu­rin ym­pä­röi­mään pik­ku puu­tar­haan. Ru­kouk­sia lau­su­en he kas­te­le­vat py­häl­lä ve­del­lä seit­se­mää vaa­ti­mat­to­man nä­köis­tä kas­via. Ne ovat en­sim­mäi­set ih­mi­sen kos­kaan kas­vat­ta­mat tee­pen­saat.

Van­hoi­hin ki­vi­tau­lui­hin kai­ver­ret­tu­jen teks­tien mu­kaan pen­saat is­tut­ti tän­ne 53 vuot­ta en­nen ajan­las­kun al­kua erak­ko­munk­ki ni­mel­tä Wu Liz­hen.

Le­gen­da ker­too, et­tei­vät pen­saat ole kah­teen­tu­han­teen vuo­teen kas­va­neet mut­tei­vät myös­kään kuih­tu­neet. Joka ta­pauk­ses­sa pen­sai­den leh­det ovat py­hiä, ja nii­den sa­dos­ta on saa­nut kaut­ta ai­ko­jen naut­tia ai­no­as­taan kei­sa­ril­li­nen per­he.

Lou­nais-Kii­nas­sa si­jait­se­van Sic­hu­a­nin asuk­kaat ei­vät enää muis­te­le Wu Liz­he­nia hä­nen ni­mel­lään; hä­nes­tä pu­hu­taan yk­sin­ker­tai­ses­ti ”teen isä­nä”. Tee on ve­den jäl­keen maa­il­man ylei­sin juo­ma, mut­ta il­man kii­na­lai­sia sitä ei eh­kä oli­si kek­sit­ty.

Kaik­ki al­koi lä­hes vii­si­tu­hat­ta vuot­ta sit­ten maan lou­nai­so­sis­sa, ny­kyi­ses­sä Yun­na­nin maa­kun­nas­sa, jos­sa Ca­mel­lia si­nen­sis -tee­pen­sas kas­vaa luon­non­va­rai­se­na. Taru ker­too, et­tä vuon­na 2737 eaa. kei­sa­ri ni­mel­tä Shen­nong loi­koi­li suu­ren puun sii­mek­ses­sä, kun tuu­len kul­jet­ta­ma leh­ti lei­jai­li hä­nen ve­si­kup­piin­sa. Äk­kiä kul­hos­sa oli ai­van uu­den­vä­ris­tä ja -ma­kuis­ta juo­maa. Yk­si sie­maus riit­ti: tee eli man­da­rii­ni­kii­nak­si cha oli syn­ty­nyt.

Vuo­si­sa­to­jen saa­tos­sa teen­leh­tiä alet­tiin kä­si­tel­lä eri ta­voin eri­lais­ten tee­laa­tu­jen ja aro­mien ke­hit­tä­mi­sek­si. Myös teen­vil­je­ly, teen val­mis­tu­sas­ti­at ja nau­tis­ke­lun tai­to eli koko tee­kult­tuu­ri on kii­na­lais­ta pe­rua.

Ny­ky­ään Kii­na on maa­il­man suu­rin teen tuot­ta­ja. Vuon­na 2017 siel­lä tuo­tet­tiin 2 650 000 ton­nia tee­tä, mikä on kak­si ker­taa niin pal­jon kuin teen toi­sek­si suu­rim­mas­sa tuot­ta­ja­maas­sa In­ti­as­sa. Vil­je­lys­mai­den pin­ta-ala on vuo­des­ta 2005 kak­sin­ker­tais­tu­nut, ja myös hin­nat ovat nous­seet. Teen har­ras­ta­jat ym­pä­ri maa­il­maa ar­vos­ta­vat suu­res­ti tiet­ty­jen alu­ei­den tuot­tei­ta, ei­kä kor­kea hin­ta ole on­gel­ma. Var­sin­kin teen­vil­je­lyn keh­dot Yun­nan ja Sic­hu­an elä­vät nyt uut­ta kul­ta­kaut­ta.

Ar­vok­kain sato ke­rä­tään var­hain

Meng­ding Shan, alue Meng­ding­vuo­ren lie­peil­lä, kie­tou­tuu uu­del­leen su­mu­vaip­paan ikään kuin se yrit­täi­si kät­keä vuo­ren rin­teil­lä aal­toi­le­vat tee­vil­jel­mät kat­seil­ta. Näky on kuin van­hois­ta kii­na­lai­sis­ta mai­se­ma maa­lauk­sis­ta, mu­ka­na siel­lä tääl­lä poi­mi­joi­ta hat­tu pääs­sä ja kont­ti se­läs­sä.

Sa­no­taan, et­tä ”kaik­ki mikä kas­vaa muu­al­la Kii­nas­sa, kas­vaa myös Sic­hu­a­nis­sa”. Ca­mel­li­an kan­nal­ta alu­een pil­vi­nen ja ym­pä­ri vuo­den leu­to il­mas­to on niin otol­li­nen, et­tä tee­pen­saat ver­so­vat mel­kein vuo­den ym­pä­ri, hel­mi–maa­lis­kuus­ta ai­na loka–mar­ras­kuul­le.

Huh­ti­kuun 5. päi­vä on tär­keä päi­vä niin it­se­näi­sil­le kuin osuus­kun­nik­si jär­jes­täy­ty­neil­le vil­je­li­jöil­le. Sil­loin vie­te­tään qing­min­giä eli ”puh­taan kirk­kau­den juh­laa”, jol­loin kii­na­lai­set muis­ta­vat vai­na­ji­aan ja käy­vät hau­doil­la.

En­nen tuo­ta päi­vää ke­rät­ty sato on kaik­kein ar­vok­kain­ta. Teh­taat mak­sa­vat ke­vään en­si sa­dos­ta ki­loa koh­ti niin pal­jon, et­tä vil­je­li­jät an­sait­se­vat eu­roik­si muun­net­tu­na vä­hin­tään vii­ti­sen­kymp­piä päi­väs­sä. Se on kak­si ker­taa alu­een pää­kau­pun­gis­sa Cheng­dus­sa an­sait­tu kes­ki­palk­ka.

Ke­vään kor­juu­kau­te­na ku­kaan tee­vil­jel­mil­lä tai teh­tais­sa ei siis hel­li­tä tah­tia. Teen­tuot­ta­jat tie­tä­vät, et­tä he saa­vat sil­loin kau­pak­si kai­ken mikä ir­ti läh­tee – ny­ky­ään kol­me ker­taa pa­rem­paan hin­taan kuin vie­lä rei­lut kym­me­nen vuot­ta sit­ten.

Tee­tä jo nel­jän­nes­sä pol­ves­sa

Ne­li­kymp­pi­nen Jian Gu­ang Yong ah­ke­roi aa­mun­koi­tos­ta al­ka­en va­ras­to­hal­lis­sa Jin­hu­an ky­läs­sä kes­kel­lä Meng­ding Sha­nin tee­vil­jel­miä.

”Tuo­reet teen­leh­det on kä­si­tel­tä­vä muu­ta­man tun­nin si­säl­lä sii­tä, kun ne on ke­rät­ty, muu­ten aro­mit kar­kaa­vat”, hän se­lit­tää.

”Jot­ta ai­kaa ei kulu tur­haan kul­je­tuk­siin, kaik­ki teh­taat si­jait­se­vat lä­hel­lä vil­jel­miä.”

Jian Gu­ang Yong esit­te­lee yl­pe­ä­nä hank­ki­mi­aan ko­nei­ta.

”Su­kum­me val­mis­taa chata jo nel­jän­nes­sä pol­ves­sa. Minä olen en­sim­mäi­nen, joka käyt­tää mo­der­ne­ja lait­tei­ta. Jot­kin työ­vai­heet teh­dään kui­ten­kin yhä kä­sin, et­tei laa­tu kär­si.”

Juu­ri nyt hän val­mis­taa kah­ta py­hän vuo­ren kuu­lui­sim­mis­ta tee­la­jik­keis­ta, jois­ta hän saa ai­na­kin 120 eu­roa ki­lol­ta. Toi­nen on ki­ha­rai­nen vih­reä tee, gan­lu eli ”peh­meä ruu­sun­pu­nai­nen”, toi­nen hu­an­gya eli ”kel­tai­nen nup­pu”. Se on hy­vin har­vi­nai­nen kel­tai­nen tee, jota jou­dut­tiin 600–1900-lu­vuil­la luo­vut­ta­maan pak­ko­ve­ro­na kei­sa­ril­li­sel­le per­heel­le.

”Kai­kil­la ei ole va­raa näi­hin tee­laa­tui­hin. Kal­lii­seen hin­taan on kui­ten­kin syyn­sä: yh­teen ki­loon gan­lua tar­vi­taan 140 000 tee­pen­saan nup­pua ja kym­me­neen eri­lai­seen työ­vai­hee­seen ku­luu yh­teen­sä noin nel­jä­kym­men­tä työ­tun­tia. Ta­val­li­nen vih­reä tee val­mis­tuu yh­des­sä työ­päi­väs­sä”, sa­noo Jian Gu­ang Yong.

En­tä hu­an­gya?

”Se vaa­tii 32 mo­ni­mut­kais­ta työ­vai­het­ta, mikä tar­koit­taa ko­ko­nais­ta viik­koa työ­tä herk­kien kär­ki­leh­tien pa­ris­sa. Jos yk­si­kin vai­he me­nee mön­kään, tee ei ole kyl­lin tuok­su­vaa ei­kä kir­kas­ta ja se on pi­lal­la.”

Jian Gu­ang Yong ot­taa hyp­py­sel­li­sen ”peh­me­ää ruu­sun­pu­nais­ta” ja heit­tää teen isoon val­miik­si läm­mi­tet­tyyn la­siin. Hän hen­git­tää la­sis­ta nou­se­via höy­ry­kieh­ku­roi­ta ja kaa­taa leh­tien pääl­le kie­hu­vaa vet­tä. Hän ot­taa la­sis­ta sie­mauk­sen ja näyt­tää tyy­ty­väi­sel­tä.

”Il­man alun kar­vaut­ta peh­me­ää jäl­ki­ma­kua ei osai­si yh­tä lail­la ar­vos­taa. Se on mei­dän fi­lo­so­fi­am­me.”

Tuot­teen ”kor­keus” rat­kai­see

Kel­lo on nel­jä aa­mul­la su­muis­ten vuor­ten juu­rel­la si­jait­se­vas­sa Mings­ha­nin kau­pun­gis­sa. Kym­me­net tee­kaup­pi­aat ovat jo tuo­neet kol­men­kym­me­nen ki­lon tee­laa­tik­kon­sa kaup­pa­hal­liin ja tork­ku­vat nyt odo­tel­les­saan os­ta­jia.

Tä­nään suu­rin osa kau­pan ole­vas­ta tees­tä on zhu­ye­qin­giä, mikä tar­koit­taa kir­jai­mel­li­ses­ti ”bam­bun­leh­den­vih­re­ää”. Vas­ta-al­ka­ja ei näe eroa laa­ti­koi­den si­säl­tö­jen vä­lil­lä: kaik­ki teen­leh­det ovat lit­tei­tä ja suip­po­kär­ki­siä, kuin kää­pi­ö­ko­koi­sia vih­rei­tä pa­pu­ja. Tuk­ku­kaup­pi­aat tun­te­vat kui­ten­kin kaup­pa­ta­va­ran pa­rem­min. Yk­si vil­kai­su riit­tää tuo­mi­oon: sa­mea väri, lii­an suu­ret tai ei­vät tar­peek­si pul­le­at nu­put… Sit­ten on seu­raa­van laa­ti­kon vuo­ro.

Cheng­dus­ta ko­toi­sin ole­va os­ta­ja vii­vyt­te­lee pai­kal­la. Hän hy­pis­te­lee teen­leh­tiä, hais­taa kou­ral­lis­ta ja pu­rai­see sit­ten yh­tä. Tee­pen­saan leh­tiä ei suin­kaan ai­na ole kui­vat­tu ja hau­du­tet­tu teek­si. Mui­noin nii­tä pu­res­kel­tiin tuo­reel­taan, kos­ka niil­lä us­kot­tiin ole­van hy­vää te­ke­vä ja pi­ris­tä­vä vai­ku­tus. Sit­tem­min teen­leh­tiä syö­tiin pit­kään kei­ton se­as­sa si­pu­liin, kas­vik­siin, ap­pel­sii­nin­kuo­riin ja maus­tei­siin se­koi­tet­tu­na. Juo­ma­na tee al­koi yleis­tyä vas­ta 200-lu­vul­la.

Mings­ha­nin kaup­pa­hal­lin hä­mä­räs­sä os­ta­jat jat­ka­vat teen­leh­tien tar­kas­te­lua. Täl­lä ker­taa avuk­si ote­taan lasi. Osa cheng­du­lai­sen tuk­ku­kaup­pi­aan ha­vit­te­le­mis­ta teen­leh­dis­tä py­syy en­sin hie­vah­ta­mat­ta ve­si­la­sin poh­jal­la, mut­ta sit­ten ne al­ka­vat nous­ta vieh­ke­äs­ti ta­kai­sin pin­taan. Juo­ma on kir­kas­ta, leh­det ovat pul­lei­ta ja tees­tä nou­see mie­to yrt­ti­nen tuok­su. Kau­pat on nyt käy­tän­nös­sä teh­ty.

Nos­taak­seen hin­taa myy­jä ke­huu vie­lä vuo­laas­ti tuot­teen­sa ”kor­keut­ta”. Mitä kor­ke­am­mal­la pai­kal­la Ca­mel­lia kas­vaa, sitä laa­duk­kaam­paa sato on, ja sitä kor­ke­am­pi hin­ta sii­tä mak­se­taan. Kas­vu­paik­ka, väri, tuok­su, maa­pe­rä, la­ji­ke ja vuo­si­ker­ta: tees­tä pu­hu­taan äl­lis­tyt­tä­vän sa­man­lai­sin ter­mein kuin vii­neis­tä.

Kii­nas­sa teh­dään ero ar­ke­na käy­te­tyn ”ja­no­juo­ma­teen” ja laa­duk­kaan nau­tis­ke­lu­teen vä­lil­lä. Teen­leh­tiä ku­luu hen­keä koh­den Kii­nas­sa kes­ki­mää­rin 1,5 ki­loa vuo­des­sa, kun Suo­mes­sa vas­taa­va mää­rä on 0,3 ki­loa.

Ul­ko­mai­nen tee ei in­nos­ta Kii­nas­sa

Ne har­vat kii­na­lai­set, jot­ka ovat mais­ta­neet ul­ko­mai­sia tee­laa­tu­ja, ei­vät ole niis­tä jä­rin in­nois­saan. Kii­naan tuo­tiin vuon­na 2017 ul­ko­mail­la tuo­tet­tua tee­tä 29 000 ton­nia. He­del­mä­ma­ku­ja ja kei­no­te­koi­sia aro­me­ja? So­ke­ria ja mai­toa? Ke­ret­ti­läi­syyt­tä! Chan leh­det ei­vät tar­vit­se li­suk­kei­ta, tee on eh­dot­to­mas­ti nau­tit­ta­va sel­lai­se­naan.

”Kii­na­lai­set teet ei­vät ole yk­siu­lot­tei­sia niin kuin ei­vät hy­vät vii­nit­kään. Maku ke­hit­tyy suus­sa vä­hi­tel­len ja pal­jas­taa yl­lät­tä­viä sä­vy­jä, ja tees­sä on ai­na jäl­ki­ma­ku”, ker­too Cai Quan Lin.

Vii­si­kymp­pi­nen Cai Quan Lin on yk­si Yun­na­nin ar­vos­te­tuim­mis­ta tee­mes­ta­reis­ta, vaik­ka hän ei nah­ka­ta­kis­saan eh­kä vas­taa­kaan ste­re­o­tyyp­pis­tä ku­vaa itä­mai­ses­ta teen­tun­ti­jas­ta. Hän on myös yk­si kan­sal­li­sis­ta asi­an­tun­ti­jois­ta, joil­la on kel­poi­suus ar­vi­oi­da tee­laa­tu­ja sok­ko­na teh­dyis­sä mais­te­lu­tes­teis­sä.

Vi­ra­no­mai­set ovat 1980-lu­vul­ta läh­tien lu­et­te­loi­neet kaik­ki yh­dek­sän­tois­ta tee­a­lu­een tuot­ta­mat tee­laa­dut. Sii­nä riit­tää työ­tä.

”Usein sa­no­taan, et­tä Kii­nas­sa on kym­me­nen­tu­hat­ta eri­lais­ta tee­tä, mut­ta to­del­li­suu­des­sa nii­tä on mah­do­ton las­kea”, myön­tää Cai Quan Lin. ”Mais­tan it­se uu­sia muun­nok­sia joka päi­vä, mut­ta en eh­ti­si käy­dä läpi nii­tä kaik­kia, vaik­ka eläi­sin sa­ta­vuo­ti­aak­si.”

Ei-kii­na­lai­sel­le teh­tä­vä oli­si mah­do­ton. Kii­na tuot­taa vien­tiin vain pie­nen osan val­ta­vas­ta ja sääs­tää par­haat chan­sa si­sä­mark­ki­noil­le.

Noin kol­men­kym­me­nen vuo­den ajan joi­ta­kin hie­noim­mis­ta tee­laa­duis­ta on kui­ten­kin tuo­tu Eu­roop­paan. Niis­tä kuu­lui­sin on yun­na­ni­lai­nen pu’er, yk­si har­vois­ta tee­laa­duis­ta, joka pa­ra­nee hy­vän vii­nin ta­voin van­he­tes­saan.

Meng­hain tee­teh­das pe­rus­tet­tiin vuon­na 1940 Meng­hain kau­pun­kiin Yun­na­nin maa­kun­nan ete­lä­kär­keen. Teh­das on ny­ky­ään kult­tuu­ri­pe­rin­tö­koh­de. En­nen sin­ne as­tu­mis­ta on käy­tä­vä de­sin­fi­oi­ta­va­na ja ve­det­tä­vä hius­verk­ko pää­hän. Myös va­lo­ku­vaus on kiel­let­ty. Tun­tuu kuin as­tui­si tuo­tan­to­lai­tok­sen si­jaan sa­lai­seen la­bo­ra­to­ri­oon.

Pu’er-kak­ku­jen pai­no, 357 gram­maa, on pe­räi­sin van­has­ta pai­no­yk­si­kös­tä. Dayi-mer­kin al­la myy­tä­vät ka­kut suo­ras­taan vie­dään kä­sis­tä. Osa van­him­mis­ta tee­ka­kuis­ta on niin kal­lii­ta, et­tä sa­mal­la ra­hal­la voi­si os­taa asun­non. Kii­na­lai­set, hong­kon­gi­lai­set ja tai­wa­ni­lai­set su­per­rik­kaat mak­sa­vat kui­ten­kin mu­ki­se­mat­ta huip­pu­laa­dus­ta.

Mitä van­hem­paa, sitä ar­vok­kaam­paa

Pu’erin val­mis­tus on silk­kaa al­ke­mi­aa. Fer­men­toi­tuun mus­taan tee­hen käy­te­tään eri alu­eil­ta ke­rät­ty­jä ja eri­laa­tui­sia teen­leh­tiä, jot­ta ma­ku­e­lä­mys oli­si vi­vah­tei­kas. Teen­leh­det kä­si­tel­lään en­sin sa­moin kuin vih­re­ää tee­tä val­mis­tet­ta­es­sa: leh­det muun mu­as­sa nuu­du­te­taan ja paah­de­taan wok­ki­pan­nul­la. Sen jäl­keen nii­tä kui­ten­kin vie­lä hau­du­te­taan höy­rys­sä ja ne pu­ris­te­taan me­kaa­ni­sel­la tai kä­si­käyt­töi­sel­lä lait­teel­la pyö­reik­si lit­teik­si ka­kuik­si tai jos­kus tii­lis­ki­ven tai puo­li­pal­lon muo­toon.

Sit­ten al­kaa luon­nol­li­nen ja erit­täin hi­das käy­misp­ro­ses­si. Kii­na­lai­set sa­no­vat, et­tä pu’er on kuin elä­mä, ajan hi­o­ma. Aluk­si sen maku on kar­hea ja kit­ke­rä, mut­ta iän myö­tä maku peh­me­nee, ja vuo­det tuo­vat sii­hen uu­sia sä­vy­jä.

”Tätä tee­tä ei val­mis­te­ta mis­sään muu­al­la. Alun pe­rin sitä vie­tiin maa­il­mal­le he­vos­ten se­läs­sä”, ker­too Cai Quan Lin.

Sic­hu­a­nis­ta ja Yun­na­nis­ta läh­ti 600-lu­vul­ta ai­na toi­sen maa­il­man­so­dan lop­puun as­ti joka vuo­si tu­han­sia he­vos­ka­ra­vaa­ne­ja kul­ke­maan Cha­ma­gu­da­oa, ’teen ja he­vos­ten tie­tä’. Tee­reit­ti kul­ki vuor­ten vä­lis­sä Pe­kin­giin, mut­ta myös Tii­be­tiin, Ne­pa­liin, La­o­siin, Bur­maan ja Viet­na­miin. Pe­ril­lä se vaih­det­tiin rat­sui­hin, vuo­tiin ja lää­keyrt­tei­hin. Cha kää­rit­tiin bam­bun­leh­tiin, ja sitä kul­je­tet­tiin vuo­ril­la mon­ta kuu­kaut­ta sääs­sä kuin sääs­sä, jo­ten se oli saa­vut­tu­aan pe­ril­le ai­van eri tuo­te kuin läh­ties­sä.

”Pu’er-tee­tä voi­daan juo­da nuo­re­na­kin, mut­ta aro­mit voi­mis­tu­vat luon­nol­li­sen kyp­sy­misp­ro­ses­sin ai­ka­na. Kyp­sy­tys kes­tää vuo­sia, jopa vuo­si­kym­me­niä”, ker­too Zeng Xins­heng Meng­hain tee­teh­taal­ta.

”Kär­si­mät­tö­miä var­ten kek­sit­tiin vuon­na 1973 no­peu­te­tun käy­mi­sen tek­niik­ka, wo­dui.”

Pro­ses­si on te­o­ri­as­sa yk­sin­ker­tai­nen mut­ta käy­tän­nös­sä han­ka­la: teen­leh­tiä fer­men­toi­daan kuu­mas­sa ja kos­te­as­sa il­man et­tä nii­den an­ne­taan mä­dän­tyä. Täl­lai­sen shu pu’erin eli kyp­sen­ne­tyn pu’erin val­mis­ta­mi­seen ku­luu nel­jä kuu­kaut­ta, kun sheng pu’er eli raa­ka pu’er val­mis­tuu yh­des­sä kuu­kau­des­sa. Vai­van­nä­kö kui­ten­kin kan­nat­taa, sil­lä te­ol­li­ses­ti fer­men­toi­dun pu’erin maku saat­taa ve­tää ver­to­ja nel­jä­kym­men­tä vuot­ta kyp­sy­neel­le pu’eril­le.

”Mitä van­hem­paa, sitä ar­vok­kaam­paa”, kuu­luu kui­ten­kin pu’erin pe­rus­sään­tö. Sama pä­tee yl­lät­tä­en myös tuo­rei­siin teen­leh­tiin. Jot­kut yri­tyk­set, ku­ten vuon­na 2013 Meng­hai­nin alu­eel­la pe­rus­tet­tu Yu­lin, ovat eri­kois­tu­neet iki­van­ho­jen tee­pen­sai­den leh­dis­tä val­mis­tet­tuun mus­taan tee­hen.

La­o­banz­han­gin ky­län mil­jo­nää­rit

Yun­na­nis­sa vii­si pro­sent­tia tee­pen­sais­ta on yhä luon­non­va­rai­sia, ja nii­den ok­sat ko­ho­a­vat vuo­ris­tos­sa kam­fe­ri- ja kas­tan­ja­pui­den lo­mas­sa kor­ke­al­le koh­ti tai­vas­ta. Luon­non­va­rai­sen teen poi­mi­mi­nen met­sän sii­mek­ses­sä on haus­kaa puu­haa, ja sii­hen tar­vi­taan myös ak­ro­ba­ti­aa: ylim­pien ok­sien sma­rag­din­vih­re­ään kul­taan pää­see kä­sik­si vain, jos us­kal­taa ki­vu­ta kym­me­nen tai jopa vii­den­tois­ta met­rin kor­keu­teen. Tääl­lä sam­mal­run­kois­ten pui­den kes­kel­lä ol­laan kau­ka­na pen­ger­re­tyis­tä tee­vil­jel­mis­tä ja ma­ta­lik­si lei­ka­tuis­ta pen­sais­ta, jois­ta työ­voi­man on help­po ke­rä­tä leh­det.

”Mi­kään ei vedä ver­to­ja iki­van­ho­jen pui­den luon­nos­sa ver­so­vil­le leh­ti­sil­muil­le”, va­kuut­taa Tian Bin, yk­si Yu­li­nin joh­ta­jis­ta.

Nämä Yun­na­nin kun­ni­a­nar­voi­sat Ca­mel­lia-pen­saat kas­va­vat yleen­sä yl­häi­ses­sä yk­si­näi­syy­des­sään. Siel­lä tääl­lä nii­tä on kui­ten­kin ryh­mit­ty­nyt pal­jon sa­maan paik­kaan. Sel­lai­nen paik­ka löy­tyy La­o­banz­han­gin ky­läs­tä, jon­ne pääs­täk­seen on ajet­ta­va kuu­si­kym­men­tä ki­lo­met­riä kuop­pais­ta tie­tä Meng­hais­ta ete­lään.

Tääl­lä 1 800 met­rin kor­keu­des­sa elä­vät 120 per­he­kun­taa sai­vat en­nen elin­kei­non­sa pie­ni­muo­toi­ses­ta maa­ta­lou­des­ta ja kar­jan­hoi­dos­ta sekä tie­ten­kin maa­til­kuil­laan kas­va­nei­den teen­leh­tien myyn­nis­tä.

Vuon­na 2014 kaik­ki kui­ten­kin muut­tui. Sil­loin asi­an­tun­ti­jat tu­li­vat sii­hen tu­lok­seen, et­tä La­o­banz­han­gin tee­puut ovat sa­to­ja vuo­sia van­ho­ja. Ky­lä­läi­sis­tä tuli sa­man tien mil­jo­nää­re­jä. Vuon­na 2017 per­heet an­sait­si­vat kes­ki­mää­rin 1,5 mil­joo­naa ju­a­nia eli 190 000 eu­roa vuo­des­sa. Ky­län asuk­kaat ovat os­ta­neet kak­ko­sa­sun­to­ja ja hie­no­ja au­to­ja ja pal­kan­neet maas­to­pu­kui­sia var­ti­joi­ta, jot­ka vah­ti­vat vih­re­ää kul­taa yö­tä päi­vää.

La­o­banz­hang on ny­ky­ään niin kuu­lui­sa, et­tä tee-en­tu­si­as­tit muu­al­ta Kii­nas­ta te­ke­vät sin­ne py­hiin­va­el­lus­mat­ko­ja. En­sin kul­je­taan rie­mu­kaar­ta muis­tut­ta­vas­ta ko­me­as­ta por­tis­ta ja ohi­te­taan Bank of Chi­nan pank­ki­kont­to­ri, joka avat­tiin ky­lään pian asuk­kai­den vau­ras­tut­tua.

Lo­pul­ta saa­vu­taan van­him­pien tee­pen­sai­den luo. Kol­mea ar­vok­kain­ta puu­yk­si­löä suo­jaa sä­le­ai­ta, ja niil­le on an­net­tu ni­met Prin­ses­sa, Ku­nin­ga­tar ja Ku­nin­gas. Ku­nin­gas on ryh­män nes­to­ri, sil­lä se on saa­vut­ta­nut kun­ni­oi­tet­ta­van 800 vuo­den iän. Sen leh­tiä saa­dak­seen ti­laus on jä­tet­tä­vä vuot­ta ai­kai­sem­min, ja tee­ki­los­ta jou­tuu pu­lit­ta­maan 80 000:ta eu­roa vas­taa­van sum­man. Ta­val­li­nen tu­ris­ti jou­tuu tyy­ty­mään puu­van­huk­sen edes­sä otet­tuun sel­fie­en.

Kii­nas­sa tee­se­re­mo­ni­al­le on käy­tän­nön syy

Rei’ite­tyl­le tar­jot­ti­mel­le on ase­tel­tu tee­ku­pit, kan­nu ja muu­ta­ma gram­ma pu’eria, ja ve­si­pan­nu vi­hel­tää jo. Kaik­ki on val­mis­ta.

Ol­laan Yun­na­nin pää­kau­pun­gis­sa Kun­min­gis­sa, ikui­sen ke­vään kau­pun­gis­sa. He Li on kut­su­nut kol­me ys­tä­vä­tär­tään tee­puo­din yh­tey­teen pe­rus­tet­tuun tee­huo­nee­seen viet­tä­mään ai­kaa ”teen naut­ti­mi­sen tai­don” eli gong­fuc­han pa­ris­sa. Yk­si nai­sis­ta val­mis­taa juh­lal­li­sen nä­köi­se­nä juo­maa il­ma­vin kä­den­liik­kein, toi­nen is­tuu me­di­taa­ti­oa­sen­nos­sa ja kol­mas näp­päi­lee sit­raa muis­tut­ta­van gu­qi­nin kie­liä.

He Li is­tuu ku­kal­li­ses­sa tu­ni­kas­saan suo­ra­na kuin kei­häs ja lau­suu oo­dia teel­le. Ai­ka py­säh­tyy. Teen val­mis­ta­ja jat­kaa ri­tu­aa­lia nou­dat­ta­en tar­kas­ti gong­fuc­han tu­hat­vuo­ti­sia pe­rin­tei­tä. He saa­vat odot­taa vie­lä vii­si mi­nuut­tia en­nen kuin tee ”va­luu kuin hy­väi­ly alas kur­kus­ta”, ku­ten ys­tä­vyk­set sa­no­vat.

”Kii­nas­sa tee­se­re­mo­ni­aa nou­da­te­taan en­nen kaik­kea käy­tän­nön syis­tä. Tar­koi­tuk­se­na on saa­da ai­kaan pa­ras mah­dol­li­nen lop­pu­tu­los”, ker­too sic­hu­a­ni­lai­nen tee­mes­ta­ri Wang Zhan.

Hä­nel­lä on vii­si­sa­taa tee­kan­nua kä­sit­tä­vä ko­ko­el­ma, jon­ka van­him­mat yk­si­löt ovat yli kym­me­nen­tu­han­nen eu­ron ar­voi­sia.

”Ja­pa­ni­lai­set käyt­ti­vät mei­dän pe­rin­net­täm­me esi­ku­va­naan luo­des­saan oman tee­se­re­mo­ni­an­sa, kuu­lui­san cha­no­yun, mut­ta he muut­ti­vat sen hen­gel­li­sek­si ri­tu­aa­lik­si, jos­sa nou­da­te­taan hy­vin tark­ko­ja so­si­aa­li­sia koo­de­ja.”

Vii­mei­sen kym­me­nen vuo­den ai­ka­na eri puo­lil­le Kii­naa on pe­rus­tet­tu kou­lu­ja, jois­sa ope­te­taan tee­tai­to­ja. Pel­käs­tään Kun­min­gis­sa kou­lu­ja on kym­men­kun­ta. Yk­si niis­tä on Hon­gyi, jos­sa käy joka vuo­si vii­kon pi­tui­sel­la kurs­sil­la noin tu­hat op­pi­las­ta. Kurs­sin hin­ta vaih­te­lee 600 eu­ros­ta 900 eu­roon.

1960- ja 1970-lu­vuil­la gong­fuc­ha-pe­rin­ne oli kui­ten­kin kult­tuu­ri­val­lan­ku­mouk­sen ta­kia vaa­ras­sa ka­do­ta. Sil­loin ko­e­tet­tiin kit­keä Kii­nas­ta ”nel­jä van­ha­nai­kai­suut­ta”: van­hat ta­vat, van­hat pe­rin­teet, van­ha ajat­te­lu ja van­ha kult­tuu­ri.

”Tot­ta kai sil­loin­kin juo­tiin tee­tä, mut­ta teen­val­mis­tuk­seen liit­ty­vät ri­tu­aa­lit oli­vat kiel­let­ty­jä. Nii­tä pi­det­tiin por­va­ril­li­si­na”, muis­te­lee He Li, joka oli sil­loin vas­ta lap­si.

Sa­man tuo­mi­on sai­vat myös cha­gu­an-tee­huo­neet. Tang-dy­nas­ti­an (618–907) ai­ka­na yleis­ty­neet cha­gu­a­nit oli­vat Maon ai­kaan epäi­lyt­tä­viä myös sik­si, et­tä niis­sä ta­vat­tiin ih­mi­siä ja väi­tel­tiin. Kym­me­nes­sä vuo­des­sa lä­hes kaik­ki tee­huo­neet sul­jet­tiin.

Cheng­du on ”tee­huo­nei­den pää­kau­pun­ki”

Sic­hu­a­nis­sa kävi kui­ten­kin toi­sin, oli­han Cheng­du kai­kes­ta huo­li­mat­ta ”tee­huo­nei­den pää­kau­pun­ki”. En­nen tois­ta maa­il­man­so­taa siel­lä oli kuu­ti­sen­sa­taa tee­huo­net­ta eli käy­tän­nös­sä yh­tä mon­ta tee­huo­net­ta kuin kau­pun­gis­sa oli ka­tu­ja. Ny­ky­ään kau­pun­gis­sa on kuu­si­tois­ta mil­joo­naa asu­kas­ta ja 50 000 cha­gu­an-tee­huo­net­ta. Osa niis­tä on hie­no­ja tee­huo­nei­ta, joi­den yk­si­tyis­sa­lon­kei­hin lii­ke­mie­het tu­le­vat hie­ro­maan kaup­po­ja, osa kan­sa­no­mai­sia kup­pi­loi­ta, jois­sa mah­jong-pe­lin pa­li­kat ka­lah­te­le­vat bam­bu­pöy­dil­lä.

Cha­gu­a­neis­sa ka­tu­hä­li­nä unoh­tuu, sil­lä ne ovat rau­han ja hi­tau­den tyys­si­jo­ja. Esi­mer­kik­si He­min­gin tee­huo­neen tii­li­kat­toi­set per­go­lat ja pu­nai­set lyh­dyt ovat hei­jas­tu­neet pie­nen lam­men ve­des­tä jo sa­dan vuo­den ajan. Tee­huo­ne si­jait­see kes­kel­lä Kan­san­puis­toa Cheng­dun län­si­o­sas­sa. Jot­kut asi­ak­kaat vii­py­vät siel­lä tun­ti­kau­sia sie­mai­le­mas­sa jas­mii­nin­kuk­ka­tee­tä. Vä­lil­lä he ha­vah­tu­vat aja­tuk­sis­taan, kun kor­van­puh­dis­ta­jat si­ni­sis­sä Mao-pu­se­rois­sa ja ot­sa­lam­puis­sa ki­laut­te­le­vat me­tal­li­sia inst­ru­ment­te­jaan vas­tak­kain. He­läyt­te­lyn tar­koi­tus on ”he­rät­tää asi­ak­kai­den kiin­nos­tus”.

Cha­gu­a­nei­hin ovat ai­na ol­leet ter­ve­tul­lei­ta kai­ken­lai­set am­ma­tin­har­joit­ta­jat ku­ten en­nus­ta­jat ja hie­ro­jat, mut­ta niis­sä on käy­ty myös kat­so­mas­sa näyt­tä­viä spek­taak­ke­lei­ta ku­ten oop­pe­raa, tai­ka­temp­pu­ja ja mii­mik­ko­ja.

Shou­wang­fun tee­huo­ne näyt­tä­möi­neen avat­tiin kak­si vuot­ta sit­ten Ming-dy­nas­ti­an ruh­ti­naan upe­as­ti res­tau­roi­dus­sa pa­lat­sis­sa kau­pun­gin ete­lä­o­sas­sa, ei­kä se ole kos­kaan tyh­jä. Si­sään­käyn­nin luo­na ko­mei­lee iki­van­ha kil­pi­kon­naa esit­tä­vä pat­sas, pit­käi­käi­syy­den sym­bo­li. Kil­pi­kon­na oli­si täy­del­li­nen sym­bo­li myös kii­na­lai­sel­le teel­le.  

Jut­tu on jul­kais­tu GEO-leh­des­sä 2/2019.

Lue myös:

Kii­nan hil­jai­set hur­ja­päät

Su­kel­la vih­re­ään To­ki­oon