Luonto
Tiede
Yhteiskunta
Kolumnit
Kilpailut
Asiakaspalvelu
Mediatiedot
Jaakko Heikkilä kuvasi N. H. Marino Zorzin palatsissaan: ”Venetsia on aina ollut rauhantekijä, diplomatian kuningatar”, tämä sanoo.

Jaakko Heikkilä kuvasi N. H. Marino Zorzin palatsissaan: ”Venetsia on aina ollut rauhantekijä, diplomatian kuningatar”, tämä sanoo.

Jaakko Heikkilä

Anu Piip­po

7.8.2018

Valokuva: Patriisit palatseissaan

Kun Kansallismuseo avasi ensimmäistä kertaa ovensa nykyvalokuvalle, näytteille asetettiin Jaakko Heikkilän kuvia venetsialaispalatseista ja niiden asukkaista. Tässäkin kuvasarjassa Heikkilä kuvaa marginaalista ryhmää: Venetsian yhä harvalukuisemmaksi käyvää nykyaatelistoa.

Ve­den kät­ke­miä huo­nei­ta -sar­jan va­lo­ku­via ei oli­si eh­kä kos­kaan otet­tu il­man kah­ta koh­taa­mis­ta. Niis­tä en­sim­mäi­nen ta­pah­tui New Yor­kin Har­le­mis­sa pian kak­sois­tor­ni-is­ku­jen jäl­keen, kun tun­te­ma­ton mies tie­dus­te­li Jaak­ko Heik­ki­läl­tä, mitä tämä ka­me­ran­sa kans­sa ka­dul­la puu­ha­si. Tun­te­ma­ton pu­hut­te­li­ja osoit­tau­tui tai­tees­ta kiin­nos­tu­neek­si Da­vi­dik­si, joka kut­sui Heik­ki­län ko­tiin­sa. Sit­tem­min Heik­ki­lä on vie­rail­lut Da­vi­din ja hä­nen per­heen­sä luo­na lä­hes joka syk­sy ku­vaa­mas­sa tu­tuk­si tul­lei­ta kul­mia.

Toi­nen rat­kai­se­va koh­taa­mi­nen ta­pah­tui Ve­net­si­as­sa muu­ta­mia vuo­sia myö­hem­min. Kau­pun­gin ar­me­ni­a­lais­ta vä­hem­mis­töä ku­van­nut Heik­ki­lä sai tar­jouk­sen, jos­ta ei voi­nut kiel­täy­tyä: jos Ve­net­si­an aa­te­lis­ton ku­vaa­mi­nen kiin­nos­tai­si, ar­me­ni­a­lais­taus­tai­nen aa­te­lis­mies voi­si jär­jes­tää hä­nel­le pää­syn pa­lat­sei­hin.

”Sekä Har­le­mis­sa et­tä Ve­net­si­as­sa mi­nul­la oli sa­man­lai­nen tun­ne – mel­kein kuin sai­raus – et­tä mi­nun on pääs­tä­vä nä­ke­mii­ni ta­loi­hin si­säl­le. Ka­dul­ta kat­sot­tu­na suur­kau­pun­ki on ka­oot­ti­nen, kuin sei­nä, jon­ka taak­se ei pää­se”, Heik­ki­lä sa­noo.

Lä­hes kym­me­nen vuo­den ai­ka­na Ve­net­si­as­sa ote­tut ku­vat näyt­tä­vät sekä pa­lat­sien vau­rau­den et­tä elä­män nii­den si­säl­lä. Ku­vis­sa nä­ky­vät yh­tä ai­kaa lois­tok­kaat pe­rin­teet, ajan ar­mo­ton ham­mas ja ny­ky­ai­ka – ris­ti­rii­dat, jot­ka myös ku­vien ih­mi­set tun­tu­vat tun­nis­ta­van omas­sa elä­mäs­sään.

”Heil­lä on his­to­ria, jota he ar­vos­ta­vat suu­res­ti mut­ta joka voi myös ol­la kah­le. Ha­vah­duin it­se vas­ta näyt­te­lyn ko­ko­a­mis­vai­hees­sa huo­maa­maan ku­vis­sa ole­van su­ru­mie­li­syy­den.”

Su­ru­mie­li­syyt­tä li­sää tie­toi­suus sii­tä, et­tä Ve­net­si­an van­ha aa­te­li, pat­rii­sit, on ka­to­a­mas­sa. Kuva, jos­sa kak­si las­ta is­tuu esi-isää esit­tä­vän maa­lauk­sen ala­puo­lel­la, on har­vi­nai­suus. Ase­tel­ma ker­too myös sii­tä, et­tä näis­sä ko­deis­sa maa­lauk­set ja pat­saat ei­vät ole vain ko­ris­tei­ta vaan muis­to­ja per­heen­jä­se­nis­tä.

Tämä oi­val­lus jät­ti jäl­ken­sä myös va­lo­ku­viin, jois­sa Heik­ki­lä ku­vaa pat­sai­ta sa­mal­la ta­val­la kuin ih­mi­siä: hy­vin lä­hel­tä. Näyt­te­lyis­sä nii­den vie­res­sä on­kin ol­lut Heik­ki­län kä­si­a­laa ole­va teks­ti: Pat­saat, per­soo­nat men­nei­syy­des­tä / kuin elä­vät muis­tot / päi­vän kir­kas­ta­mat ih­mi­set / sul­ke­vat sil­män­sä ava­ras­sa sa­lis­sa.

Ve­den kät­ke­miä huo­nei­ta -näyt­te­ly oli esil­lä Kan­sal­lis­mu­se­os­sa ke­säl­lä 2016. Ky­sees­sä oli en­sim­mäi­nen ker­ta, kun Kan­sal­lis­mu­seo ava­si oven­sa ny­ky­va­lo­ku­val­le. Maa­hen­ki on jul­kais­sut ku­vis­ta kir­jan, ja Jaak­ko Heik­ki­lä on an­ta­nut ai­hees­ta lu­kui­sia haas­tat­te­lu­ja niin leh­tiin kuin te­le­vi­si­oon. Ku­vien he­rät­tä­mä kiin­nos­tus on hiu­kan yl­lät­tä­nyt ko­ke­neen tai­tei­li­jan.

”Ja toi­saal­ta eh­kä ei sit­ten­kään – en ole ni­mit­täin yh­den­kään ai­em­man näyt­te­ly­ni ri­pus­tus­vai­hees­sa tun­te­nut, et­tä lop­pu­tu­los on juu­ri sitä mitä ha­lu­an sen ole­van. Ja eh­kä ku­vien tee­mas­sa on jo­tain sel­lais­ta, mikä kiin­nos­taa laa­jem­min­kin.”

Malipieron palatsin historia kietoo Anna Barnabon itseensä.

Malipieron palatsin historia kietoo Anna Barnabon itseensä.

Jaakko Heikkilä

Heik­ki­län tie va­lo­ku­vaa­jak­si oli pol­vei­le­va. Ke­mis­sä syn­ty­nyt nuo­ru­kai­nen eh­ti val­mis­tua dip­lo­mi-in­si­nöö­rik­si ja työs­ken­nel­lä muun mu­as­sa Suo­men Aka­te­mi­al­le en­nen jät­täy­ty­mis­tään täys­päi­väi­sek­si va­lo­ku­vaa­jak­si. Pää­tös syn­tyi mo­nen te­ki­jän, ku­ten oman sai­ras­tu­mi­sen ja su­vun ko­ti­pai­kal­le Tor­ni­on Kuk­ko­lan­kos­kel­le muut­ta­mi­sen sum­ma­na.

En­sim­mäi­nen va­lo­ku­va­te­os Meän maa ku­va­si Tor­ni­on­jo­ki­laak­son elä­mää, ai­het­ta, jo­hon Heik­ki­lä on pa­lan­nut myö­hem­min­kin. Vuo­si­tu­han­nen al­ku­puo­lel­la hän tart­tui tee­maan, joka laa­je­ni suu­rem­mak­si kuin osa­si odot­taa. En­sim­mäi­sen maa­il­man­so­dan ai­kai­ses­ta kan­san­mur­has­ta ker­to­va Ar­me­ni­an vai­e­tut ta­ri­nat oli esil­lä muun mu­as­sa Ve­net­si­an bien­naa­lis­sa, mut­ta pro­jek­ti oli mer­kit­tä­vä toi­sel­la­kin ta­paa.

”Sen jäl­keen en ole epäil­lyt min­kään asi­an mah­dol­li­suut­ta. Ha­lu­an yli­pään­sä vält­tää kaik­kea kyy­ni­syyt­tä.”

Ku­vaus­mat­kat ovat vie­neet Heik­ki­lää eri puo­lil­le maa­il­maa, mut­ta töi­den pu­nai­se­na lan­ka­na on kul­ke­nut ra­ja­seu­duil­la asu­vien yh­tei­sö­jen ja eri­lais­ten vä­hem­mis­tö­kan­so­jen ku­vaa­mi­nen. Vuo­sien var­rel­la hä­nen koh­tei­naan ovat ol­leet Suo­men ja Ruot­sin ra­ja­seu­dun ja ar­me­ni­a­lais­ten li­säk­si Ve­nä­jän po­mo­rit, Ser­bi­an va­la­kit ja Suo­men ja Ve­nä­jän kar­ja­lai­set. Jaak­ko Heik­ki­lä on löy­tä­nyt kai­kil­ta yh­tei­sen piir­teen.

”Kaik­ki iro­ni­soi­vat val­lan­pi­tä­jiä ja yh­teis­kun­taa. Kun ol­laan al­ta­vas­taa­jia, it­seä ja toi­sia tu­e­taan huu­mo­rin kei­noin.”

Heik­ki­län työs­ken­te­lyl­le on tyy­pil­lis­tä myös se, et­tä yk­si pro­jek­ti joh­taa toi­seen. Tut­ki­mus­työn si­jaan hän­tä joh­dat­taa in­tui­tio. Nyt­kään hän ei vie­lä tie­dä, min­ne tie seu­raa­vak­si vie.

”Mi­nul­le on ker­rot­tu, et­tä Ve­net­si­as­sa oli­si vie­lä paik­ko­ja ja ih­mi­siä esi­tel­tä­vä­nä. Toi­saal­ta maa­il­mas­sa on pal­jon ra­ja­yh­tei­sö­jä, joi­den ta­ri­nat odot­ta­vat ker­to­mis­taan.”

Yk­si vie­lä ker­to­mat­to­mis­ta ta­ri­nois­ta on it­se­näi­nen ku­va­te­os Har­le­mis­ta.

”Olen sen Da­vi­dil­le vel­kaa. Siel­lä oli sei­nä ja ih­mi­nen, joka joh­dat­ti sei­nien si­säl­le.”

San Marcon aukiolla kyyhkyset viheltävät, ja varpunen istahtaa veden valloittamalle pöydälle.

San Marcon aukiolla kyyhkyset viheltävät, ja varpunen istahtaa veden valloittamalle pöydälle.

Jaakko Heikkilä

VA­LO­KU­VAA­JA JAAK­KO HEIK­KI­LÄ (s. 1956)

Opin­not: Dip­lo­mi-in­si­nöö­ri Ou­lun yli­o­pis­tos­ta (1983)

Kir­jo­ja: Kah­dek­san omaa ku­va­te­os­ta, mm. Ve­den kät­ke­miä huo­nei­ta (2016)

Näyt­te­lyt: Usei­ta yk­si­tyis- ja yh­teis­näyt­te­ly­jä Suo­mes­sa ja ul­ko­mail­la

Te­ok­sia mo­nis­sa mu­se­o­ko­ko­el­mis­sa, va­lo­ku­va­tai­teen val­ti­on­pal­kin­to vuon­na 2007

Jut­tu on jul­kais­tu GEO-leh­des­sä 8/2016. Sitä on päi­vi­tet­ty 2018.

Lue myös:

Va­lo­ku­va: Het­ken mys­tee­ri

Va­lo­ku­va: Len­tä­jän poi­ka

Suosittelemme

Lukuvinkit

Aavikon pojat

Pöllö vai haukka?

Kala, joka sietää pakkasta

Orpous tekee norsusta hylkiön

Suomalaiset siivoavat avaruusromua

Mitä tiedät unesta?

Kuinka vanha Suomi on?

Inkat hyödynsivät rakentamisessa rakoja

Lukijan kuva: Morsianta tapaamassa

Missä maailma loppuu

Lukuvinkit

Aavikon pojat

Pöllö vai haukka?

Kala, joka sietää pakkasta

Orpous tekee norsusta hylkiön

Suomalaiset siivoavat avaruusromua

Mitä tiedät unesta?

Kuinka vanha Suomi on?

Inkat hyödynsivät rakentamisessa rakoja

Lukijan kuva: Morsianta tapaamassa

Missä maailma loppuu

Tämä sivusto käyttää evästeitä käytettävyyden parantamiseksi. Jatkamalla sivuston käyttöä hyväksyt myös evästeiden käyttämisen.

Yhteystiedot Rekisteriseloste Ehdot ja luvat Tietosuoja Peruuttamisohjeet

© Fokus Media Finland. Materiaalin kopioiminen muuhun kuin yksityiseen, ei-kaupalliseen käyttöön kielletty.
Aineiston käyttö uuden palvelun osana kielletty.

Fokus Media Finland Oy, Hämeentie 135, 00560 Helsinki, Y-tunnus 2618356-2