Ca­ta­li­na Mar­tin-Chico on do­ku­men­toi­nut elä­mää Lähi-idäs­sä ja Je­me­nis­sä liki vuo­si­kym­me­nen ajan ja saa­nut työs­tään mm. Hu­ma­ni­ta­ri­an Visa d'Or -ku­va­jour­na­lis­mi­pal­kin­non. Mat­ka Ira­nin Zag­ros­vuo­ris­toon osoit­tau­tui kui­ten­kin seik­kai­luk­si vail­la ver­taa: hän ei tun­te­nut en­tuu­des­taan maa­ta ko­vin hy­vin ei­kä pu­hu­nut sen kie­liä. Myös­kään ku­vaus­koh­teen, pai­men­to­lais­ten, löy­tä­mi­nen ei ol­lut ai­van yk­sin­ker­tais­ta. Kun hei­dän olin­paik­kan­sa oli vii­mein sel­vil­lä, Te­he­ra­nis­ta oli edes­sä vie­lä tun­ti­kau­sien mat­kus­tus bus­sil­la ja hen­ki­lö­au­tol­la koh­tei­siin.

"Mut­ta kun vii­mein pää­sin pe­ril­le, yh­teys ih­mis­ten syn­tyi sa­man tien. Kaik­ki ta­paa­ma­ni no­ma­dit oli­vat yk­sin­ker­tai­ses­ti iloi­sia sii­tä, et­tä hei­dän elä­mäs­tään ol­tiin kiin­nos­tu­nei­ta", Mar­tin-Chico sa­noo.

Bah­ti­jaa­rit ovat Ira­nin suu­rin pai­men­to­lais­kan­sa. Hei­tä on noin 200 000. Bah­ti­jaa­rit tun­net­tiin ai­koi­naan rat­su­so­ti­lai­na, joil­le on tär­ke­ää mie­hi­sen kun­ni­an ko­ros­ta­mi­nen ja voi­ma­kas tais­te­lu­hen­ki. Bah­ti­jaa­rit ovat elä­neet maan lou­nai­so­sas­sa vuo­ris­to­a­lu­eel­la vuo­si­sa­to­jen ajan. Siel­lä he va­el­ta­vat edel­leen kesä- ja tal­vi­lei­rien, kyl­mien vuo­ris­to­a­lu­ei­den ja leu­to­jen alan­ko­jen vä­lil­lä. Elan­ton­sa pai­men­to­lai­set saa­vat vuo­hien ja lam­pai­den pi­dos­ta - he vas­taa­vat nel­jän­nek­ses­tä maan li­han- ja mai­don­tuo­tan­nos­ta. Kaik­ki­aan no­ma­de­ja on 80 mil­joo­nan asuk­kaan Ira­nis­sa ar­vi­ol­ta 1,2 mil­joo­naa.

Uu­si ai­ka on kui­ten­kin tun­keu­tu­mas­sa pai­men­to­lais­ten elä­mään. Ira­nin val­tio yrit­tää saa­da hei­mot aset­tu­maan aloil­leen. No­ma­deil­la ei ole riit­tä­väs­ti lai­duin­mai­ta, ja he käyt­tä­vät Zag­ros­vuo­ris­ton har­vi­nai­sia tam­mia lii­kaa polt­to­puik­si. Elä­män­ta­pa han­ka­loit­taa myös kou­lu­tuk­sen saa­mis­ta, vaik­ka las­ten luo vuo­ril­le lä­he­te­tään­kin "liik­ku­via luok­ka­huo­nei­ta". Muu­tos­ta on ta­pah­tu­mas­sa myös si­säl­tä päin: pai­men­to­lais­per­hei­den nuo­ret ei­vät vält­tä­mät­tä ole enää kiin­nos­tu­nei­ta jat­ka­maan su­kun­sa pe­rin­teis­tä elä­män­ta­paa.

On­gel­mis­ta huo­li­mat­ta pai­men­to­lai­se­lä­mä on ai­nut­laa­tuis­ta. Tä­män huo­ma­si myös Ca­ta­li­na Mar­tin-Chico, vaik­ka yh­teis­tä kiel­tä isän­tä­per­hei­den kans­sa ei ol­lut.

"Mat­kan par­hai­ta het­kiä oli­vat ih­mis­ten koh­taa­mi­set: il­ta­het­ket lei­ri­nuo­ti­ol­la, kun isän­tä­ni lau­loi­vat - ja pyy­si­vät mi­nu­a­kin lau­la­maan omal­la kie­lel­lä­ni. Kun mat­kim­me eläin­ten ään­te­lyä omil­la kie­lil­läm­me ja nau­roim­me kat­ke­tak­sem­me.Tai kun olim­me kä­vel­leet vuo­ris­tos­sa tun­ti­kau­sia ja kuu­muus al­koi vie­dä voi­ma­ni. Sil­loin yk­si nai­sis­ta an­toi he­vo­sen käyt­töö­ni."

Mai­se­man kau­neus on jää­nyt läh­te­mät­tö­mäs­ti hä­nen mie­leen­sä.

"Se an­toi voi­maa. Oli kuin oli­sin ol­lut ko­ko­naan toi­sel­la pla­nee­tal­la."

Ira­nin pai­men­to­lai­sis­ta ker­to­va jut­tu on jul­kais­tu GEO-leh­des­sä 11-12/2017.

Lue myös:

Va­lo­ku­vaa­ja ra­kas­tui Ka­roon au­ti­o­maa­han