Tiina Miettinen kuvattiin Kalevankankaan hautausmaalla Tampereella.
Hanna Linnakko
Anu Piippo
Suvut ja niiden tarinat ovat olleet esillä esimerkiksi television Game of Thrones -sarjassa. Miksi suku on taas tärkeä?
Lähipiiri on aina tärkeä ja merkityksellinen, vaikka se ei olisi biologisesti samaa sukua. Ihmiset kuitenkin kaipaavat yllättävän vahvasti tietoa nimenomaan biologisista juuristaan. Tuntuu, että mitä globaalimmaksi elämän piiri muuttuu, sitä tärkeämmiksi juuret koetaan. Nopeasti muuttuvassa maailmassa sukututkimuksella ehkä haetaan turvaa ja pysyvyyttä.
Mitä suvulla tarkoitetaan?
Jokaisella ihmisellä lienee erilainen käsitys siitä, mikä suku on. Käytännön elämässä aina ja kaikkina aikoina tärkein ”suku” on ollut se elävien ihmisten piiri, jonka keskellä ihminen kasvaa. Nykyään ainakin sukututkijat ymmärtävät suvun koko ajan laajentuvana esivanhempien joukkona, jossa sadat ja tuhannet miehet ja naiset ovat yhtä tärkeitä.
Onko sukukäsitys muuttunut ajan saatossa?
Näkyvin muutos on se, että suku ymmärretään nyt laajemmin kuin menneinä vuosisatoina. 1600-luvulta alkaen vain isälinjaa ja isänpuolista sukua pidettiin yksilön ainoana ja virallisena sukuna, josta niin hyveet kuin paheetkin periytyvät. Tavallaan ihmisellä oli 1600-luvulta 1900-luvulle ikään kuin kaksi sukua: virallinen suku eli isän suku ja mieslinja ja epävirallinen suku eli kaikki ne lähisukulaiset joko isän tai äidin puolelta, joiden ympäröimänä hän kasvoi.
Olemmeko siis palanneet sukuajattelussa keskiajalle?
Tavallaan olemme. Miellämme, että meillä on paljon esivanhempia, jotka ovat kaikki yhtä tärkeitä olemassaolomme kannalta. Sukunimenkin voi vaihtaa ja sen voi valita omista juuristaan, kunhan osoittaa, että sitä on käytetty korkeintaan viidennessä polvesta itsestä lukien.
Onko sukututkimusta käytetty joskus tarkoitushakuisesti tai asettamaan eriarvoiseen asemaan?
Kyllä. Genealogia on ollut keskeinen vallan väline. Varsinkin 1500- ja 1600-luvuilla hallitsijoiden sukujuuret tuli saada ulottumaan Nooaan ja hänen poikiinsa. Valta tuli Jumalalta, joten maailman alkuun ulottuvat sukujuuret oikeuttivat hallitsijan vallan ja aseman. Raamatussa on pitkiä mieslinjaisia sukuluetteloita, joiden malli omaksuttiin reformaation jälkeen ruhtinas- ja aatelissukujen käyttöön. Mieslinjan pituus mahdollisimman kauas historian hämärään nosti aatelissuvun arvoa. Aateliset pyrkivätkin kilvan etsimään todisteita sukulinjansa pituudesta.
Onko sukutietoja sepitetty?
En näe, että sukutietoja olisi varsinaisesti tahallaan sepitetty omasta päästä. Pikemminkin olemassa olevia sukutietoja yhdisteltiin kevyin perustein joko perimätiedolla, etymologisesti samankaltaisilla nimillä tai samanlaisilla vaakunoilla. Historia oli tieteenä vielä 1700-luvullakin lähellä kaunokirjallisuutta: tutkija sai sepittää aukkoja lähteissä mahdollisiksi katsomillaan tapahtumilla tai henkilöillä. Lähdekriittinen tutkimus alkoi kehittyä vasta 1800-luvun kuluessa.
Ketkä sukututkimusta ovat tehneet ja tekevät nyt?
Sukututkimus oli keskiajalta lähtien vahvasti eliitin eli aateliston ja säätyläistön käsissä. Heille oli tärkeää tuntea esivanhempansa sekä ylläpitää sukunsa kunniaa. Luku- ja kirjoitustaitoisina he myös pystyivät kirjaamaan sukujuurensa muistiin toisin kuin rahvas. Sukututkimus pysyi korkeasti koulutetun eliitin harrastuksena aina viime sotiin asti. Vasta 1970-luvulla se löi läpi kaiken kansan harrastuksena.
Poikkeaako suomalainen tapa ajatella suvusta muista maista tai kulttuureista?
Sukututkimus on keskiajalta lähtien ollut yleiseurooppalainen harrastus, joka on samalla osa juutalaiskristillistä kulttuuria. Sukututkimus siirtyi 1800-luvulla siirtolaisten mukana Yhdysvaltoihin ja palasi sieltä takaisin Eurooppaan nykymuodossaan 1970-luvulla, vähän samoin kuin pitsa ja hampurilainen. Nykyinen sukututkimusbuumi sai alkunsa yhdysvaltalaisen kirjailijan Alex Haleyn vuonna 1976 julkaistusta romaanista Juuret ja samannimisestä tv-sarjasta. Haleyn viesti oli se, että meillä kaikilla on oikeus löytää omat juuremme ja että orjaksi myydystä esi-isästäkin voi olla ylpeä.
Mistä sukututkija löytää tietoja?
Kirkon velvollisuus oli pitää väestörekisteriä sekä merkitä muistiin kasteet, vihkimiset ja hautaukset. Kirkosta eroaminen tuli mahdolliseksi vasta 1923. Seura-kuntien asiakirjat eli kirkonkirjat muodostavat keskeisimmän lähdesarjan suku- ja henkilöhistoriallisessa tutkimuksessa. Uusimpana tutkimustyökaluna ovat kaupalliset dna-testit. Ne ovat nousseet viime vuosina sukututkijoiden keskuudessa suureen suosioon.
Kerrot kirjassasi Jean Sibeliuksesta tehdystä sukututkimuksesta. Miksi se on kiinnostava tapaus?
Jean Sibelius ei halunnut polveutua suomalaisista talonpojista ja koki sukujuuriensa repostelun lehdistössä ahdistavana. Yksi syy vastenmielisyyteen oli Zachris Topeliuksen 1800-luvulla luoma kuva suomalaisista talonpojista hitaina, jäykkinä ja yksinkertaisina. Taiteilijana Sibelius oli haaveillut isälinjaansa eksoottisempia ja ylhäisempiä esi-isiä. Sukujuuret artjärveläisiin talonpoikiin olivat yksinkertaisesti suuri pettymys, ja hän pelkäsi joutuvansa niiden vuoksi syrjityksi siinä seurapiirissä, johon koki kuuluvansa.
Olet opettanut sukututkimusta yli kymmenen vuotta. Mitä se on sinulle opettanut?
Ainakin sen, kuinka uskomattomia tarinoita ja ihmiskohtaloita menneisyydestä voi löytyä. Jokaisella on omat yksilölliset sukujuurensa erilaisine tarinoineen. On ilo opastaa ihmisiä löytämään sukujuurensa ja esivanhempiensa tarinat asiakirjoista.
Juttu on julkaistu kokonaisuudessaan GEO-lehdessä 1/2020.
Lue myös:
Tämä sivusto käyttää evästeitä käytettävyyden parantamiseksi. Jatkamalla sivuston käyttöä hyväksyt myös evästeiden käyttämisen.
© Fokus Media Finland. Materiaalin kopioiminen muuhun kuin yksityiseen, ei-kaupalliseen käyttöön kielletty.
Aineiston käyttö uuden palvelun osana kielletty.
Fokus Media Finland Oy, Hämeentie 135, 00560 Helsinki, Y-tunnus 2618356-2