Su­vut ja nii­den ta­ri­nat ovat ol­leet esil­lä esi­mer­kik­si te­le­vi­si­on Game of Thro­nes -sar­jas­sa. Mik­si suku on taas tär­keä?

Lä­hi­pii­ri on ai­na tär­keä ja mer­ki­tyk­sel­li­nen, vaik­ka se ei oli­si bi­o­lo­gi­ses­ti sa­maa su­kua. Ih­mi­set kui­ten­kin kai­paa­vat yl­lät­tä­vän vah­vas­ti tie­toa ni­me­no­maan bi­o­lo­gi­sis­ta juu­ris­taan. Tun­tuu, et­tä mitä glo­baa­lim­mak­si elä­män pii­ri muut­tuu, sitä tär­ke­äm­mik­si juu­ret ko­e­taan. No­pe­as­ti muut­tu­vas­sa maa­il­mas­sa su­ku­tut­ki­muk­sel­la eh­kä ha­e­taan tur­vaa ja py­sy­vyyt­tä.

Mitä su­vul­la tar­koi­te­taan?

Jo­kai­sel­la ih­mi­sel­lä lie­nee eri­lai­nen kä­si­tys sii­tä, mikä suku on. Käy­tän­nön elä­mäs­sä ai­na ja kaik­ki­na ai­koi­na tär­kein ”suku” on ol­lut se elä­vien ih­mis­ten pii­ri, jon­ka kes­kel­lä ih­mi­nen kas­vaa. Ny­ky­ään ai­na­kin su­ku­tut­ki­jat ym­mär­tä­vät su­vun koko ajan laa­jen­tu­va­na esi­van­hem­pien jouk­ko­na, jos­sa sa­dat ja tu­han­net mie­het ja nai­set ovat yh­tä tär­kei­tä.

On­ko su­ku­kä­si­tys muut­tu­nut ajan saa­tos­sa?

Nä­ky­vin muu­tos on se, et­tä suku ym­mär­re­tään nyt laa­jem­min kuin men­nei­nä vuo­si­sa­toi­na. 1600-lu­vul­ta al­ka­en vain isä­lin­jaa ja isän­puo­lis­ta su­kua pi­det­tiin yk­si­lön ai­no­a­na ja vi­ral­li­se­na su­ku­na, jos­ta niin hy­veet kuin pa­heet­kin pe­riy­ty­vät. Ta­val­laan ih­mi­sel­lä oli 1600-lu­vul­ta 1900-lu­vul­le ikään kuin kak­si su­kua: vi­ral­li­nen suku eli isän suku ja mies­lin­ja ja epä­vi­ral­li­nen suku eli kaik­ki ne lä­hi­su­ku­lai­set joko isän tai äi­din puo­lel­ta, joi­den ym­pä­röi­mä­nä hän kas­voi.

Olem­me­ko siis pa­lan­neet su­ku­a­jat­te­lus­sa kes­ki­a­jal­le?

Ta­val­laan olem­me. Miel­läm­me, et­tä meil­lä on pal­jon esi­van­hem­pia, jot­ka ovat kaik­ki yh­tä tär­kei­tä ole­mas­sa­o­lom­me kan­nal­ta. Su­ku­ni­men­kin voi vaih­taa ja sen voi va­li­ta omis­ta juu­ris­taan, kun­han osoit­taa, et­tä sitä on käy­tet­ty kor­kein­taan vii­den­nes­sä pol­ves­ta it­ses­tä lu­kien.

On­ko su­ku­tut­ki­mus­ta käy­tet­ty jos­kus tar­koi­tus­ha­kui­ses­ti tai aset­ta­maan eri­ar­voi­seen ase­maan?

Kyl­lä. Ge­ne­a­lo­gia on ol­lut kes­kei­nen val­lan vä­li­ne. Var­sin­kin 1500- ja 1600-lu­vuil­la hal­lit­si­joi­den su­ku­juu­ret tuli saa­da ulot­tu­maan Noo­aan ja hä­nen poi­kiin­sa. Val­ta tuli Ju­ma­lal­ta, jo­ten maa­il­man al­kuun ulot­tu­vat su­ku­juu­ret oi­keut­ti­vat hal­lit­si­jan val­lan ja ase­man. Raa­ma­tus­sa on pit­kiä mies­lin­jai­sia su­ku­lu­et­te­loi­ta, joi­den mal­li omak­sut­tiin re­for­maa­ti­on jäl­keen ruh­ti­nas- ja aa­te­lis­su­ku­jen käyt­töön. Mies­lin­jan pi­tuus mah­dol­li­sim­man kau­as his­to­ri­an hä­mä­rään nos­ti aa­te­lis­su­vun ar­voa. Aa­te­li­set pyr­ki­vät­kin kil­van et­si­mään to­dis­tei­ta su­ku­lin­jan­sa pi­tuu­des­ta.

On­ko su­ku­tie­to­ja se­pi­tet­ty?

En näe, et­tä su­ku­tie­to­ja oli­si var­si­nai­ses­ti ta­hal­laan se­pi­tet­ty omas­ta pääs­tä. Pi­kem­min­kin ole­mas­sa ole­via su­ku­tie­to­ja yh­dis­tel­tiin ke­vyin pe­rus­tein joko pe­ri­mä­tie­dol­la, ety­mo­lo­gi­ses­ti sa­man­kal­tai­sil­la ni­mil­lä tai sa­man­lai­sil­la vaa­ku­noil­la. His­to­ria oli tie­tee­nä vie­lä 1700-lu­vul­la­kin lä­hel­lä kau­no­kir­jal­li­suut­ta: tut­ki­ja sai se­pit­tää auk­ko­ja läh­teis­sä mah­dol­li­sik­si kat­so­mil­laan ta­pah­tu­mil­la tai hen­ki­löil­lä. Läh­dek­riit­ti­nen tut­ki­mus al­koi ke­hit­tyä vas­ta 1800-lu­vun ku­lu­es­sa.

Ket­kä su­ku­tut­ki­mus­ta ovat teh­neet ja te­ke­vät nyt?

Su­ku­tut­ki­mus oli kes­ki­a­jal­ta läh­tien vah­vas­ti elii­tin eli aa­te­lis­ton ja sää­ty­läis­tön kä­sis­sä. Heil­le oli tär­ke­ää tun­tea esi­van­hem­pan­sa sekä yl­lä­pi­tää su­kun­sa kun­ni­aa. Luku- ja kir­joi­tus­tai­toi­si­na he myös pys­tyi­vät kir­jaa­maan su­ku­juu­ren­sa muis­tiin toi­sin kuin rah­vas. Su­ku­tut­ki­mus py­syi kor­ke­as­ti kou­lu­te­tun elii­tin har­ras­tuk­se­na ai­na vii­me so­tiin as­ti. Vas­ta 1970-lu­vul­la se löi läpi kai­ken kan­san har­ras­tuk­se­na.

Poik­ke­aa­ko suo­ma­lai­nen tapa aja­tel­la su­vus­ta muis­ta mais­ta tai kult­tuu­reis­ta?

Su­ku­tut­ki­mus on kes­ki­a­jal­ta läh­tien ol­lut ylei­seu­roop­pa­lai­nen har­ras­tus, joka on sa­mal­la osa juu­ta­laisk­ris­til­lis­tä kult­tuu­ria. Su­ku­tut­ki­mus siir­tyi 1800-lu­vul­la siir­to­lais­ten mu­ka­na Yh­dys­val­toi­hin ja pa­la­si siel­tä ta­kai­sin Eu­roop­paan ny­ky­muo­dos­saan 1970-lu­vul­la, vä­hän sa­moin kuin pit­sa ja ham­pu­ri­lai­nen. Ny­kyi­nen su­ku­tut­ki­mus­buu­mi sai al­kun­sa yh­dys­val­ta­lai­sen kir­jai­li­jan Alex Ha­leyn vuon­na 1976 jul­kais­tus­ta ro­maa­nis­ta Juu­ret ja sa­man­ni­mi­ses­tä tv-sar­jas­ta. Ha­leyn vies­ti oli se, et­tä meil­lä kai­kil­la on oi­keus löy­tää omat juu­rem­me ja et­tä or­jak­si myy­dys­tä esi-isäs­tä­kin voi ol­la yl­peä.

Mis­tä su­ku­tut­ki­ja löy­tää tie­to­ja?

Kir­kon vel­vol­li­suus oli pi­tää vä­es­tö­re­kis­te­riä sekä mer­ki­tä muis­tiin kas­teet, vih­ki­mi­set ja hau­tauk­set. Kir­kos­ta ero­a­mi­nen tuli mah­dol­li­sek­si vas­ta 1923. Seu­ra-kun­tien asi­a­kir­jat eli kir­kon­kir­jat muo­dos­ta­vat kes­kei­sim­män läh­de­sar­jan suku- ja hen­ki­lö­his­to­ri­al­li­ses­sa tut­ki­muk­ses­sa. Uu­sim­pa­na tut­ki­mus­työ­ka­lu­na ovat kau­pal­li­set dna-tes­tit. Ne ovat nous­seet vii­me vuo­si­na su­ku­tut­ki­joi­den kes­kuu­des­sa suu­reen suo­si­oon.

Ker­rot kir­jas­sa­si Jean Si­be­liuk­ses­ta teh­dys­tä su­ku­tut­ki­muk­ses­ta. Mik­si se on kiin­nos­ta­va ta­paus?

Jean Si­be­lius ei ha­lun­nut pol­veu­tua suo­ma­lai­sis­ta ta­lon­po­jis­ta ja koki su­ku­juu­rien­sa re­pos­te­lun leh­dis­tös­sä ah­dis­ta­va­na. Yk­si syy vas­ten­mie­li­syy­teen oli Zach­ris To­pe­liuk­sen 1800-lu­vul­la luo­ma kuva suo­ma­lai­sis­ta ta­lon­po­jis­ta hi­tai­na, jäyk­ki­nä ja yk­sin­ker­tai­si­na. Tai­tei­li­ja­na Si­be­lius oli haa­veil­lut isä­lin­jaan­sa ek­soot­ti­sem­pia ja yl­häi­sem­piä esi-isiä. Su­ku­juu­ret art­jär­ve­läi­siin ta­lon­poi­kiin oli­vat yk­sin­ker­tai­ses­ti suu­ri pet­ty­mys, ja hän pel­kä­si jou­tu­van­sa nii­den vuok­si syr­ji­tyk­si sii­nä seu­ra­pii­ris­sä, jo­hon koki kuu­lu­van­sa.

Olet opet­ta­nut su­ku­tut­ki­mus­ta yli kym­me­nen vuot­ta. Mitä se on si­nul­le opet­ta­nut?

Ai­na­kin sen, kuin­ka us­ko­mat­to­mia ta­ri­noi­ta ja ih­mis­koh­ta­loi­ta men­nei­syy­des­tä voi löy­tyä. Jo­kai­sel­la on omat yk­si­löl­li­set su­ku­juu­ren­sa eri­lai­si­ne ta­ri­noi­neen. On ilo opas­taa ih­mi­siä löy­tä­mään su­ku­juu­ren­sa ja esi­van­hem­pien­sa ta­ri­nat asi­a­kir­jois­ta.

Jut­tu on jul­kais­tu ko­ko­nai­suu­des­saan GEO-leh­des­sä 1/2020.

Lue myös:

Kym­me­nen ky­sy­mys­tä his­to­ri­as­ta

Va­lo­ku­va: Jää­hy­väi­set lap­suu­del­le