Merja Salo
Moni tunnistaa tuttavapiiristään henkilön, joka kertoo vuolaasti vaivoistaan, vammoistaan ja sairauksistaan. Yksityiskohtia säästelemättä ja täysin riippumatta siitä, miten kiinnostuneita kuulijat vaivoista ovat.
Ilmiöllä ei olisi merkitystä, jos se olisi vain yksityinen riesa. Silloin valittajaa voisi yksinkertaisesti karttaa. Mutta vaivatilityksestä on tullut nykyisin huomattava osa urheilujournalismia ja samalla julkinen maanvaiva, jota on todella vaikea vältellä. Havahduin asiaan kuunneltuani muutamana sunnuntaina television urheilulähetyksiä. En ole kiihkeä tulosennätysten seuraaja, joten kuuntelin ohjelmista muuta kuin numeroita.
On tietysti traagista, kun tunnetun huippu-urheilijan huolella rakennettu treeni katkeaa lihasvammaan ja hän putoaa kisajoukkueesta. Ilman muuta asialla on uutisarvoa, ja se ansaitsee tulla kerrotuksi. Mutta onko maakuntasarjan koripallojoukkueen nesteytys ja treeneissä tapahtuneet nyrjähdykset asia, joka ansaitsee laajempaa julkisuutta? Television sunnuntaiset urheilulähetykset päästävät yksi toisensa jälkeen ja minuuttikaupalla ääneen erilaisia urheilijoita, jotka tilittävät estoitta pikku vaivojaan ja vammojaan. Sama vaivamonologi jatkuu myös painettujen viestimien urheilijahaastatteluissa. Lähetysaikaa ja palstatilaa on ilmeisesti liikaa, kun sitä on täytettävä tällä valituksella.
Mikään muu ihmisryhmä kuin urheilijat ei saa tilaisuutta selostaa julkisesti parhaaseen lähetysaikaan suurelle yleisölle flunssiaan ja vatsavaivojaan. Verrataan vaikka politiikkaan. Kuvitellaan eduskunnan avajaiset, joissa saliin saapuvilta poliitikoilta tentattaisiin tankkauksen onnistumista ja kuntohuipun ajoitusta istuntokauden varrelle. Ai ripulia SDP:ssä, vaikuttaako tulevan kauden päätöksiin? Ministeri ontuu, millainen kuntoutusohjelma akillesjännettä varten on tehty? Onpa edustaja ruskettunut, sujuiko kesäharjoitteluleiri vammoitta? On helppo huomata, että näillä kysymyksillä pysytään tukevasti syrjässä todellisista ja tärkeistä asioista.
Urheilu on toki fyysistä, mutta on typistävää rajoittaa urheilijoiden puhe koskemaan vain omaa kuntoa ja kehoa. Saako urheilija sanoa mielipiteensä sotesta tai maakuntauudistuksesta? Vai onko hänet tuomittu ikuiseen lätinään omasta voinnistaan ja vaivoistaan? Onko urheilijan rooli olla se ikävä tuttava, jonka loputonta valitusta kukaan ei oikeasti jaksaisi kuunnella?
Vaivarupattelua ja -julkisuutta ohjaavat ja ruokkivat käytännössä urheilutoimittajat. Heillä voisi olla itsekritiikin paikka, ennen kuin katsojat tuskastuvat ja menettävät kiinnostuksensa haastatteluihin. Urheilutoimittajat voisivat oivaltaa, ettei akillesjänteellä oikeasti ole mitään asiaa.
Merja Salo oli palkittu kuvallisen viestinnän ja valokuvauksen professori. Hän tutki mainoskuvia, kuvajournalismia ja suomalaista muotivalokuvausta sekä julkaisi niistä kirjoja. Salon viimeinen kirja, vuonna 2015 ilmestynyt Jokapaikan valokuva, kertoi suomalaisen valokuvauksen digitalisoitumisesta. Hän menehtyi elokuussa 2018.
Kolumni on julkaistu GEO-lehdessä 1/2018.
Lue myös:
Mikä on vanhin valokuvasi?
Tämä sivusto käyttää evästeitä käytettävyyden parantamiseksi. Jatkamalla sivuston käyttöä hyväksyt myös evästeiden käyttämisen.
© Fokus Media Finland. Materiaalin kopioiminen muuhun kuin yksityiseen, ei-kaupalliseen käyttöön kielletty.
Aineiston käyttö uuden palvelun osana kielletty.
Fokus Media Finland Oy, Hämeentie 135, 00560 Helsinki, Y-tunnus 2618356-2