Kun mat­kus­tin nuo­re­na, koin tar­vet­ta vie­rail­la mah­dol­li­sim­man kau­kai­sil­la ran­noil­la. Jos­sa­kin, mis­sä saat­toi ko­kea ole­van­sa ää­rim­mäi­ses­sä pis­tees­sä en­nen lop­pu­ma­ton­ta mer­ta, tyh­jyyt­tä, ar­voi­tus­ta. Nois­sa pai­kois­sa ajat­te­lin ih­mi­siä, jot­ka oli­vat viet­tä­neet koko elä­män­sä eris­tyk­sis­sä suu­res­ta maa­il­mas­ta. Mil­lais­ta kamp­pai­lua hei­dän elä­män­sä oli ol­lut? Mi­ten he oli­vat elä­neet ja mil­lai­sia koh­ta­loi­ta he oli­vat ko­ke­neet?

Kä­vin Aran­saa­ril­la Ir­lan­nin län­si­ran­ni­kol­la ja Ork­neyn saa­rel­la Skot­lan­nin poh­jois­puo­lel­la. Ul­ko-Heb­ri­deil­lä en käy­nyt, mut­ta Skyen saa­rel­ta, joka kuu­luu Sisä-Heb­ri­dei­hin, os­tin kir­jan, joka on kieh­to­nut sii­tä saak­ka miel­tä­ni ja mie­li­ku­vi­tus­ta­ni. Kir­ja ker­too St. Kil­dan saa­res­ta ja sen vii­mei­sis­tä asuk­kais­ta.

St. Kil­da si­jait­see noin 64 ki­lo­met­riä Ul­ko-Heb­ri­deil­tä län­teen. Sen vii­mei­set kol­me­kym­men­tä­kuu­si asu­kas­ta eva­kuo­i­tiin hei­dän omas­ta pyyn­nös­tään elo­kuus­sa vuon­na 1930. Kar­ja oli vie­ty saa­rel­ta pois jo ai­em­min, mut­ta koi­rat oli­vat asuk­kai­den mu­ka­na hei­dän as­tu­es­saan Ha­re­bell-ni­mi­seen lai­vaan. Kuin yh­tei­ses­tä pää­tök­ses­tä saa­re­lai­set hu­kut­ti­vat koi­ran­sa heit­tä­mäl­lä ne lai­van ir­taan­nut­tua sa­ta­mas­ta lai­dan yli me­reen. Eh­kä he pel­kä­si­vät, et­tä koi­rat ei­vät so­peu­tui­si man­te­reen ih­mis­pal­jou­teen.

Saa­ren asuk­kai­den ruo­ka­va­lio koos­tui lä­hin­nä me­ri­lin­nuis­ta ja näi­den mu­nis­ta, joi­ta he ke­rä­si­vät pys­ty­suo­ril­ta kal­li­oil­ta köy­sien va­ras­sa. Ka­las­tus oli han­ka­laa an­ka­ran me­ren ja ar­vaa­mat­to­man sään vuok­si.

Tur­ve oli puut­to­mal­la saa­rel­la ai­noa polt­to­ai­ne. Jon­kin ver­ran pe­ru­naa ja oh­raa kas­voi suo­jai­sis­sa lah­del­mis­sa. Elä­mä oli an­ka­raa työ­tä. Joka aa­mu mie­het ko­koon­tui­vat ky­lää hal­ko­val­le tiel­le. Ku­kin ker­toi, mitä hän ai­koi sinä päi­vä­nä teh­dä ja mis­sä päin saar­ta. Näin tie­det­tiin jo­kai­sen si­jain­ti myrs­kyn tai muun ko­et­te­le­muk­sen va­ral­ta.

Yh­den­kään saa­ren asuk­kaan ei tie­de­tä osal­lis­tu­neen so­taan, ei­kä va­ka­via ri­kok­sia kir­jat­tu ta­pah­tu­neen kos­kaan. Yh­tey­den­pi­to oli työ­läs­tä ja ai­ka ajoin mah­dol­lis­ta ai­no­as­taan merk­ki­tu­lien avul­la tai tuu­len käy­des­sä luo­tees­ta lä­het­tä­mäl­lä pul­lo­pos­tia. Sa­no­taan, et­tä kak­si kol­ma­so­saa vies­teis­tä löy­det­tiin, osa to­sin vas­ta Nor­jan ran­ni­kol­ta.

1800-lu­vun lo­pus­sa höy­ry­lai­vat al­koi­vat vie­rail­la saa­rel­la ja saa­ren asuk­kaat sai­vat jon­kin ver­ran tu­lo­ja myy­mäl­lä kan­kai­ta ja lin­nun­mu­nia. Hin­ta­na oli kui­ten­kin se, et­tä hei­tä pi­det­tiin al­keel­li­si­na kum­ma­jai­si­na.

Vii­mei­nen al­ku­pe­räi­nen St. Kil­dan asu­kas kuo­li 93-vuo­ti­aa­na huh­ti­kuus­sa 2016. Hän oli jät­tä­nyt saa­ren kah­dek­san­vuo­ti­aa­na.

Tä­män ko­lum­nin myö­tä hy­väs­te­len lu­ki­ja­ni ja toi­vo­tan an­toi­sia mat­ko­ja GEO-leh­den pa­ris­sa!  

Han­nu-Pek­ka Björk­man työs­ken­te­lee näyt­te­li­jä­nä Kan­sal­lis­te­at­te­ris­sa. Hän on esiin­ty­nyt te­at­te­ris­sa, elo­ku­vis­sa ja te­le­vi­si­o­sar­jois­sa sekä ol­lut näyt­te­li­jän­työn pro­fes­so­ri Tai­dey­li­o­pis­ton Te­at­te­ri­kor­ke­a­kou­lus­sa. Björk­man on kir­joit­ta­nut kol­me kir­jaa, jois­ta vii­mei­sin, es­see­te­os Vä­läh­dyk­siä pei­lis­sä, il­mes­tyi vuon­na 2014.

Ko­lum­ni on il­mes­ty­nyt GEO-leh­des­sä 1/2019.

Lue myös:

Sy­ree­ni­kii­tä­jä ke­säy­ös­sä

Syö­mi­ses­tä ja syö­mis­ta­vois­ta