Luon­non­va­lin­ta pe­rus­tuu te­o­ri­an mu­kaan elä­vän kil­pa­juok­suun ym­pä­ris­tön re­surs­seis­ta. Vah­vin voit­taa, jat­kaa su­kua ja kir­jaa gee­nin­sä la­jin­sa pe­ri­mään. Tä­män pel­kis­te­tyn dar­wi­ni­lai­sen vi­si­on rin­nal­le on myö­hem­min nous­sut aja­tuk­sia muis­ta­kin evo­luu­ti­oon vai­kut­ta­vis­ta te­ki­jöis­tä, ku­ten so­peu­tu­vuu­des­ta, so­si­aa­li­ses­ta älyk­kyy­des­tä ja ky­vys­tä em­pa­ti­aan. Näi­tä il­mi­öi­tä on se­li­tet­ty niin sa­no­tul­la gee­nin it­sek­kyy­del­lä. Sen mu­kaan so­si­aa­li­nen ja epäit­se­käs käy­tös pal­ve­lee yh­tei­sön tar­pei­ta ja pa­ran­taa omien jäl­ke­läis­ten ja su­ku­lais­ten me­nes­ty­mis­mah­dol­li­suuk­sia. Uh­rau­tu­va käy­tös jäl­ke­läis­ten hy­väk­si voi­daan var­maan näh­dä gee­nien suo­je­lu­na, mut­ta mi­ten se­lit­tyy em­pa­tia vie­rai­den ro­tu­jen edus­ta­jia ja jopa mui­ta la­je­ja koh­taan?

Eläin­ten maa­il­mas­sa nä­kee sil­loin täl­löin apua yli la­ji­ra­jo­jen il­man, et­tä em­pa­ti­aan liit­tyy ha­vait­ta­vaa sym­bi­oot­tis­ta etua. Vir­ta­he­po saat­taa pe­las­taa louk­kaan­tu­neen an­ti­loo­pin kro­ko­tii­lil­ta tai he­vo­nen suo­jel­la ke­tun ah­dis­ta­maa jä­nis­tä. Toki puh­taal­ta em­pa­ti­al­ta vai­kut­ta­vat ti­lan­teet ovat luon­nos­sa har­vi­nai­sia. Useim­mi­ten la­jien vä­li­nen apu pe­rus­tuu jo­hon­kin sym­bi­oo­siin, jos­ta mo­lem­mat hyö­ty­vät. Lä­hes kaik­kea ah­mi­va hai an­taa tie­tyn ka­la­la­jin puh­dis­taa ham­paan­sa tur­vas­sa.

Ih­mis­la­jin his­to­ria tun­tee tu­han­sien vuo­sien ajal­ta su­vait­se­vai­suut­ta ko­ros­ta­via fi­lo­so­fi­sia ja us­kon­nol­li­sia liik­kei­tä. Mil­joo­nat ih­mi­set ovat elä­neet kas­vis­syö­ji­nä ja ha­ra­voi­neet muu­ra­hai­set­kin tiel­tään vält­tääk­seen elä­män tu­ho­a­mis­ta. Val­ta­o­sa näis­tä yh­tei­söis­tä si­jait­see lauh­ke­al­la vyö­hyk­keel­lä, jos­sa eli­no­lo­suh­teet ja ra­vin­non­saan­ti ovat hel­pom­pia kuin poh­joi­ses­sa. Tut­ki­mus­mat­kai­li­jat löy­si­vät vuo­si­sa­to­ja sit­ten läm­pi­miä pa­ra­tii­si­saa­ria, joi­den asuk­kaat ei­vät tun­te­neet asei­ta ja jot­ka hy­väk­syi­vät eri ro­tui­set ih­mi­set yh­tei­söön­sä vä­lit­tö­mäs­ti. Ym­pä­ris­tö ei se­li­tä kaik­kea, sil­lä pa­ra­tii­si­saa­ril­ta löy­tyi myös ve­ri­kos­toa yl­lä­pi­tä­viä ih­mis­syö­jiä. Ja ka­ruil­la­kin alu­eil­la elää rau­haa ra­kas­ta­via kan­so­ja.

Ny­kyih­mi­nen voi sel­viy­tyä tek­nii­kan avul­la lä­hes kaik­ki­al­la, mut­ta gee­nei­him­me eli­no­lo­jen muu­tos ei siir­ry het­kes­sä. Olen kol­men vuo­si­kym­me­nen ajan tark­kail­lut ne­wy­or­ki­lais­ten ar­ki­su­vait­se­vai­suut­ta, ja ero mei­hin ko­ti­suo­ma­lai­siin on edel­leen huo­mat­ta­va. Ar­ve­len, et­tä olem­me jää­neet jos­sain mää­rin louk­kuun ai­kaan, jol­loin esi-isäm­me miet­ti­vät tark­kaan, ke­net hy­väk­sy­tään lei­riin tal­vek­si. Vir­heet va­lin­nois­sa mak­soi­vat ih­mis­hen­kiä, min­kä vuok­si va­lin­ta koh­dis­tui hel­pos­ti tur­val­li­sen nä­köi­siin su­ku­lais­sie­lui­hin. Vie­lä­kin su­vait­sem­me huo­nos­ti me­di­aa­nis­ta poik­ke­a­via ih­mi­siä, kos­ki se sit­ten aja­tuk­sia, ul­ko­nä­köä tai va­ral­li­suut­ta. New Yor­kis­sa sen si­jaan on vuo­si­sa­to­jen ajan otet­tu vas­taan mil­joo­nit­tain eri­lai­sia ih­mi­siä, ja lo­pul­ta myös su­vait­se­vai­suus jäi asu­maan. Meil­le päin ei vii­me vuo­sia lu­kuun ot­ta­mat­ta ole ol­lut suur­ta ruuh­kaa, jo­ten kult­tuu­rim­me eh­tii vie­lä op­pia. 

Ko­lum­ni on jul­kais­tu GEO-leh­des­sä 4/2018.

Lue myös:

Kuin­ka van­ha Suo­mi on?